Jääskeläisten maatilalla eläimet voivat hyvin

Jääskeläisten maatilalla eläimet voivat hyvin.

Muu, meillä on kaikki hyvin.

Maatalousyrittäjät ovat voineet hakea vuodesta 2008 lähtien eläinten hyvinvoinnintukea. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen tarkastaja Mika Lehikoinen kävi läpi Merja ja Matti Jääskeläisen maitotilan tuotantoeläinten olosuhteet.

–Tilalla ovat asiat kunnossa, Mika tiivistää.

Merja ja Matti Jääskeläisen tila sijaitsee Tohmajärvellä, Järventauksen kylällä, Suomen ja Venäjän rajan pinnassa. Pariskunta on toiminut päätoimisesti maatalousyrittäjinä 1980-luvun lopulta lähtien. Uusi pihattonavetta nousi pihapiiriin 90-luvun lopussa. Viimeisimmät investoinnit ovat viime vuodelta, jolloin pihattoa laajennettiin ja lisäksi hankittiin lypsyrobotti. Tällä hetkellä tilalla on 75 lehmäpaikkaa ja yhteensä 137 tuotantoeläintä. Tilalla työskentelee myös tuleva jatkaja Merjan ja Matin Jyri-poika. Jääskeläiset ovat hakeneet eläinten hyvinvoinnintukea alusta alkaen, vuodesta 2008 lähtien.

- Jos tuottajilla on nykyaikaiset tuotantotilat, sekä rakennukset että koneet, ei tuen hakeminen juurikaan edellytä lisätoimia, Mika Lehikoinen jatkaa. Tuen perusehtoihin kuuluu muun muassa se, että yrittäjät ovat tehneet eläinlääkärin kanssa eläinten terveydenhuoltohuoltosopimuksen ja, että eläinlääkäri käy vuosittain tarkastamassa tilan tuotantoeläinten olosuhteet.-

Jääskeläisten tilalla eläimillä on hyvät olosuhteet; navetta on siisti ja nykyaikainen sekä elämillä on riittävästi juomista, kuivikkeita ja tilaa, Mika kertoo. Tila on varautunut toimintahäiriöihin, esimerkiksi sähkökatkoksiin. Lisäksi tuotantoseuranta ja pelastussuunnitelma ovat kunnossa ja tautisuojaukseen on kiinnitetty huomiota, salmonella-tutkimukset on tehty ja tilalla on suojavaatteita vierailijoita varten. Kaikki tuotantoeläimet löytyvät nautarekisteristä ja eläimet on tunnistettavissa korvamerkein.

Eläinten hyvinvoinnintukea voivat hakea nauta- ja sikatilat, joissa on vähintään 10 eläinyksikköä. Tukeen sitoudutaan viideksi vuodeksi kerrallaan ja sitä haetaan vuosittain yhdessä pinta-alatukien kanssa ja sen tavoitteena on edistää eläinten hyvinvointia. Hyvinvoiva eläinhän on meidän kaikkien etu.

Teksti, kuva ja video: Mari Voutilainen, Maakaista.fi