Alkukesästä 2012 Kaustisilla järjestetty innovaatioleiri kokosi yhteen yli 50 huippuammattilaista kehittämään kahdeksaa uutta liiketoimintakonseptia. Leirillä kehitettävät konseptit etsivät korkkaamattomia tapoja hyödyntää sitä potentiaalia, joka maaseudulla on uudelle liiketoiminnalle.
Tasaväkisessä ja kovatasoisessa kisassa voittajaksi selviytyi kolme hyvin erilaista konseptia: Energiaisännöitsijät, Kasvihuone supermarketissa ja Piha katolle. Kunniamaininnan sai Peltodiili-tiimi. Vaikka kyseessä oli kilpailu, ei se ollut itse tarkoitus, vaan hyvien ideoiden kehittely.
Voittajat palkittiin Sitran starttiklinikalla, johon Sitra ottaa mukaan pääomasijoitusyrityksiä, enkelisijoittajia ja julkisen rahoituksen edustajia. Starttiklinikan avulla tiimi pääsee uralle kasvuyritykseksi. Voittajatiimien konseptien kehittelyä seurataan ja seuraava tilannekatsaus tehdään vuonna 2013.
Maaseutuverkostoyksikkö toteutti innovaatioleirin yhteistyössä Sitran, työ- ja elinkeinoministeriön, Innovaatio ja osaaminen -verkoston, Luova talous -verkoston, ProAgrian, MTK:n, Maa- ja kotitalousnaisten Keskuksen, Suomen Uusyrityskeskukset ry:n, Keksimö ry:n ja Kaustisen seutukunnan kanssa. Käytännön koordinoinnista ja järjestelyistä vastaa ajatushautomo Demos Helsinki.