Siirry pääsisältöön

Lihakarjan hiilijalanjälkeä voidaan pienentää jalostuksella ja pitkäikäisiä emoja suosimalla

Blogi 4.4.2022 Maria Leino Sanna Hietala

Suomi on perinteisesti minimoinut lypsykarjasektorin hävikin ja hyödyntänyt maidon lisäksi myös naudanlihan, joka saadaan sonnivasikoista ja poistolehmistä. Tämän ansiosta kotimaiselta nautasektorilta tuleva hiilijalanjälki on selvästi pienempi kuin sellaisessa järjestelmässä, jossa naudanliha tulisi pääasiassa emolehmiin perustuvasta tuotannosta. Lypsykarjojen määrä on kuitenkin laskussa, joten riittävän naudanlihantuotannon voivat taata pitkäikäiset emolehmät.

Jalostusvalinnalla ja pitkäikäisiä emoja suosimalla pystytään vähentämään merkittävästi lihakarjasektorin hiilijalanjälkeä. Kuvassa laiduntaa hereford-lihakarjaa. Kuva: Kaisa Sirkko / Faba

Naudanlihasta noin 16 prosenttia tuodaan eli Suomi ei ole siinä omavarainen, toisin kuin esimerkiksi sian- ja siipikarjanlihan suhteen. Naudanlihan kulutuksen ja tuotannon välistä eroa on yritetty kaventaa eri tavoin. Suomessa naudat kasvatetaan suurempaan teuraspainoon kuin monessa muussa maassa, jotta yksittäisestä eläimestä saataisiin enemmän lihaa. Tässä kolkuttelemme taloudellisen optimin rajoja. Lisäksi vanhempien eläinten rehujen hyväksikäyttökyky ja lihan laatuominaisuudet heikkenevät.

Toinen keino lisätä Suomessa tuotettua naudanlihamäärää on se, että lypsykarjatilan ominaisuuksiltaan heikoimmat lehmät tuottavatkin puhdasrotuisen vasikan sijasta risteytysvasikan, jonka isänä on liharotuinen sonni. Tämä on mahdollistunut pitkälti lypsykarjan genomivalinnan ansiosta, jonka ansiosta tuottajat voivat valita entistä täsmällisemmin parhaimmat eläimet seuraavan polven vanhemmiksi.

Tähän saakka noin 80 prosenttia syömästämme naudanlihasta on syntynyt maidontuotannon sivutuotteena. Jatkossa tilannetta saattaa muuttaa se, että lypsykarjan määrä on jo pitkään ollut laskussa. Liharotuiset emolehmät paikkaavat tätä aukkoa.

Koska liharotuiset eläimet tuottavat pelkästään teuraskasvatukseen tarkoitettuja vasikoita, niiden tuottaman lihan hiilijalanjälki on suurempi kuin lypsykarjan. Tutkimukset osoittavat, että lihakarjasektorilla on hyvin paljon vaihtelua tuotannonalan päästöjen intensiteetissä sekä eri maiden välillä että myös maiden sisällä.

Genomiarvostelu myös lihakarjalle

Maa- ja metsätalousministeriön ja elinkeinon laajasti rahoittamassa Beefgeno-hankkeessa lihakarjan jalostusarvostelua siirretään perinteisestä arvostelusta genomiaikaan lypsykarjan tavoin. Tämä tuo emotiloille paljon lisää välineitä valita yhä täsmällisemmin parhaimmat ja terveimmät eläimet seuraavan polven vanhemmiksi.

Hankkeessa haluttiin myös tarkastella, onko geneettisesti parhaimpien ja heikoimpien teuraseläinten ympäristöjalanjäljessä eroa. Valikoimme tarkastelun kohteeksi kaksi erityyppistä rotua, herefordin ja charolaisen. Vertasimme sonnien ja hiehojen jalostusarvostelultaan parhainta ja heikointa neljännestä toisiinsa.

Selvitimme myös, näemmekö suomalaisilla emoilla eron hiilijalanjäljessä, jos vertaamme elinikäistuotokseltaan heikointa ja parhainta neljännestä toisiinsa. Elinikäistuotoksen määrittelimme emon elinikänään poikimien vasikoiden lukumääränä. Naudanlihatuotannon ilmastovaikutukset arvioitiin perustuen pääosin IPCC:n ja kasvihuonekaasuinventaarin menetelmiin elinkaariarviointimenetelmällä.

Näitä tietoja täydennettiin rotu- ja sukupuolikohtaisilla luvuilla jalostusarvoiltaan parhaiden ja heikompien nautojen teurastiedoilla. Arvioinnissa hyödynnettiin lisäksi rotukohtaisia malleja erityslaskennassa.

Pitkäikäiset emolehmät ykkösiä myös ympäristösuoritukseltaan

Ilmastovaikutusarvioinnin tuloksena havaittiin, että jalostusarvostelun perusteella parhaat jälkeläiset olivat myös ympäristötehokkaimpia molemmissa roduissa. Sonnit olivat hiehoja tehokkaampia, samoin charolais oli herefordia vähän parempi.

Kun emolehmät sisällytettiin arvioon, ja arvioitiin koko systeemistä saatavan naudanlihan kuormitusta, parhaat pitkäikäiset emot (8 poikimista) olivat yhdessä jalostusarvostelujen perusteella parhaiden jälkeläisten kanssa myös ympäristösuoritukseltaan parhaita. Ruoansulatuksen metaanipäästö aiheutti suurimman osuuden ilmastovaikutuksesta. Rehujen tuotannosta tuleva päästö oli toiseksi suurin ja lannan varastoinnista aiheutuva päästö kolmanneksi suurin.

Herefordilla parhaat emot ja parhaat jälkeläiset tuottivat 12 prosenttia pienemmät KHK-päästöt verrattuna heikompien emojen ja jälkeläisten tuottaman lihan KHK-päästöön.

Charolaisella parhaat emot ja parhaat jälkeläiset saavuttivat 14 prosenttia pienemmät KHK-päästöt verrattuna heikompien emojen ja jälkeläisten lihan KHK-päästöön.

Tulokset vahvistavat, että pitkäikäiset, säännöllisesti poikivat emolehmät ovat avainasemassa päästöjen vähentämisessä. Jalostusvalinnalla ja pitkäikäisiä emoja suosimalla pystytään vähentämään merkittävästi lihakarjasektorin hiilijalanjälkeä.

Alla kuvat Hereford ja charolaisen ilmastovaikutuksista teuraskiloa kohti. Verrattuna parhaat emot yhdessä jalostusarvostelujen perusteella parhaiden jälkeläisten kanssa sekä heikommat emot yhdessä jalostusarvostelujen perusteella heikompien jälkeläisten kanssa.

Herefordilla parhaat emot ja parhaat jälkeläiset tuottivat 12 prosenttia pienemmät KHK-päästöt verrattuna heikompien emojen ja jälkeläisten tuottaman lihan KHK-päästöön. Huomattavin päästövähennys saatiin rehujen tuotannosta ja ruoansulatuksesta.
Charolaisella parhaat emot ja parhaat jälkeläiset saavuttivat 14 prosenttia pienemmät KHK-päästöt verrattuna heikompien emojen ja jälkeläisten lihan KHK-päästöön. Charolaisen osalta suurin päästövähennys saatiin ruoansulatuksesta.