Osaava farmari- hankkeen menneet ja tulevat tapahtumat

Maataloustieteen Päivät ovat yksi merkittävimmistä tapahtumista maatalousalan ammattilaisten parissa. Perinteisesti Maataloustieteen Päivät on pidetty talven kylmimpinä aikoina tammikuussa mutta koronan ja sen tuomien rajoitusten vuoksi tämän vuoden MTP pidettiin poikkeuksellisesti kesäkuun 15.16. päivä.

Tapahtuma kokonaisuudessaan on mahtava tilaisuus päästä kuuntelemaan uusimmista maatalouden innovaatioista sekä tutustumaan ja verkostoitumaan muiden maatalouden ammattilaisten kanssa. Osaava farmari oli myös mukana Maataloustieteen Päivillä. Hankkeen posteri oli esillä posteriesityksessä ja saimme paljon uusia kontakteja ja yhteistyökumppaneita, joiden avulla hankkeen eteenpäin vieminen on taas paljon helpompaa.

Oli mukavaa nähdä, että vaikka maatalous on kohdannut viime aikoina haasteita, löytyy silti ammattilaisia, jotka jaksavat kehitellä ja suunnitella maatalouden avuksi uutta teknologiaa ja toimintatapoja, joiden avulla maatalous voi selättää tämän ”kriisin”.

Farmari 2022 järjestettiin Mikkelissä 30.6–2.7.2022. Tapahtuma on ollut todella suosittu joka vuosi ja tänäkin vuonna se veti porukkaa paikalle 59 000 henkeä. Vaikka lomakausi olikin tapahtuman aikaan kiireisimmillään, pääsimme osallistumaan tapahtumaan ja esittelymateriaaleja saatiin jakoon Savonian ja Jamkin pöytiin. Hankkeen kursseista painettu esite kiinnosti kävijöitä ja esitteen nappasikin mukaansa useat kojuilla vierailleet henkilöt.

Rollupp punainen teltta pöytä.
Maaseudulta Käsin messuilla Louella 27-28.8.2022, Kuva: Aija Hentilä

Osaava farmari -hanke oli mukana myös Nivalassa järjestetyssä Nivalan Maaseutunäyttelyssä 19.-20.8.2022 sekä Maaseudulta Käsin -messuilla Louella 27-28.8.2022.  Hankkeen koulutukset herättivät paljon mielenkiintoa ja keskustelua. Kävijöitä riitti näissäkin tapahtumissa mukavasti, esimerkiksi Nivalassa viikonlopun arvioitu kävijämäärä nousi jopa 12 500 henkilöön.

Lokakuussa 12.10.2022 järjestetään AgriFuture -seminaari Iisalmessa, Savonia-ammattikorkeakoulun tiloissa.  Seminaarin teemana tänä vuonna on maatilan kokonaisuuden ja muutoksen johtaminen, jatkuvuuden turvaaminen ja yrittäjien hyvinvointi.

Osaava Farmari hankkeen kuulumisia voi tulla kuulemaan myös sinne. Tuolloin paikalla on niin Savonian järjestämien koulutusten opettajia kuin myös muita hankkeessa työskenteleviä henkilöitä.  Voit tulla vaikka antamaan meille palautetta kasvotusten tai hakemaan lisätietoa seuraavista koulutuksista. Tapahtumassa on myös mahtava tilaisuus päästä keskustelemaan alan asiantuntijaorganisaatioiden edustajien, muiden maatilayrittäjien ja alan opiskelijoiden kanssa.

Osaava Farmari -hanke löytyy myös Facebookista ja Instagramista.

Oikein mukavaa alkusyksyä kaikille!