Euroopan Unionin osarahoittama
Kuva: Maaseutuverkosto. Kuvaaja: Jyrki Vesa.

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan monipuolisesti yritystoimintaa

04.09.2023 16:06

Maaseudun mikro- ja pienyritykset voivat hakea tukea toimintansa käynnistämiseen ja kehittämiseen. Vuosina 2014–2022 Länsi-Suomen ELY-keskukset ja Leader-ryhmät myönsivät maaseuturahoitusta yli 3 400 yritykselle yhteensä 189 miljoonaa euroa.

Länsi-Suomen eli Etelä-Pohjanmaan, Pirkanmaan, Pohjanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset myönsivät Euroopan unionin maaseuturahoitusta yli 2 000 yritykselle yhteensä noin 165 miljoonaa euroa rahoituskaudella 2014–2022.

ELY-keskusten lisäksi maaseudun yritystukia myöntävät paikalliset Leader-ryhmät. Länsi-Suomen Leader-ryhmät myönsivät rahoituskauden 2014–2022 aikana yritystukia yhteensä 24 miljoonaa euroa noin 1 400 yritykselle.

Suurin osa myönnetyistä yritystuista on ollut 20 % hankkeiden kokonaiskustannuksista, mikä tarkoittaa, että maaseudun yritystoimintaan on investoitu rahoituskauden aikana arviolta yli 900 miljoonaa euroa.

EU:n uusi rahoituskausi 2023–2027 on nyt käynnissä ja tukihaku on auki Hyrrä-asiointipalvelussa. Länsi-Suomen ELY-keskuksilla on tämän vuoden aikana myönnettävissä yritystukia yhteensä noin 13,3 miljoonaa euroa. Lisäksi Leader-ryhmät myöntävät tukia omien rahoituskehystensä mukaisesti.

Maaseuturahoituksella tuetaan yritysten kehittymistä ja investointeja. Myös uuden yrityksen käynnistämiseen on saatavilla tukea.

Yritykset työllistävät ja elävöittävät maaseutua

Maaseudun yritysrahoituksella yritykset voivat kasvattaa liiketoimintaansa: kehittää tuotteitaan, laajentaa tuotevalikoimaansa ja löytää uusia markkinoita. Sen myötä syntyy uusia työpaikkoja. Yritysten tuottamat monipuoliset palvelut myös vahvistavat maaseudun pito- ja vetovoimaa.

– Maaseudun yritystukien myötä Länsi-Suomeen syntyi noin 3 500 uutta työpaikkaa päättyneellä EU:n rahoituskaudella, kertoo yrityspalvelupäällikkö Johanna Olsson Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Maaseuduksi määritellään jopa 95 prosenttia Suomen pinta-alasta, joten EU-rahoituksella tuetaan ympäristöltään ja elinkeinoelämältään hyvin erilaisia alueita.

– Moni yrittäjä on yllättynyt, kun maakunnan keskuskaupungin laitamilla sijaitseva yritys onkin kuulunut maaseutuluokituksen piiriin ja saanut maaseuturahoitusta, Olsson kommentoi.

Tukimuotoja eri tarpeisiin

ELY-keskukset ja paikalliset Leader-ryhmät myöntävät tukea niin aloittaville yrittäjille, toimintaansa kehittäville kuin investoiville yrityksille. Tukihakemuksen voi täyttää milloin vain, mutta päätökset tehdään valintajaksoissa. Nyt käynnissä oleva yritystukien valintajakso päättyy ELY-keskuksissa 15.10.2023.

Aloittavalle yrittäjälle on tarjolla pienempiä tukisummia 1 000 eurosta alkaen yritystoiminnan suunnitteluun, kokeiluun ja käynnistämiseen. Yrityksien isompiin investointeihin, kuten uusiin tuotantolaitoksiin ja toimitiloihin, voidaan hyväksyä kustannuksia enintään 2 miljoonaa euroa toimialan mukaan.

– Leader-ryhmät rahoittavat mikroyritysten pieniä kehittämistoimia ja investointeja omilla alueillaan ja ELY-keskukset taas isompia hankkeita, selventää kehittämisasiantuntija Salme Pihlajamaa Satakunnan ELY-keskuksesta.

Tuen määrä vaihtelee tukimuotojen ja yrityksen sijainnin perusteella. Esimerkiksi investoinneissa tuen määrä voi olla 20–40 prosenttia investoinnin hyväksytyistä kustannuksista.

– Rahallisen tuen lisäksi yritykset kokevat usein hyötyvänsä siitä, että ELY-keskuksen yritysasiantuntija käy hankkeen läpi ja arvioi sen kannattavuutta. Kun ELY-keskus myöntää tukea, yrittäjä saa vahvistusta idealleen ja uskallusta investoida omarahoitusosuutensa, kommentoi yritysasiantuntija Ari Nummelin Satakunnan ELY-keskuksesta.

Lisätiedot:

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus:

Johanna Olsson, yrityspalvelupäällikkö, puh. 0295 027 540

Pirkanmaan ELY-keskus:

Saija Selin, yritysasiantuntija, puh. 0295 036 073

Varsinais-Suomen ELY-keskus:

Hilkka Halla, yritysasiantuntija, puh. 0295 022 085

Satakunnan ELY-keskus:

Ari Nummelin, yritysasiantuntija, puh. 0295 022 071

Pohjanmaan ELY-keskus:

Matias Smeds, yritystutkija, puh. 0295 028 620

Lisää uutisia

Uutinen
02.04.2026

Maanparannus- ja saneerauskasvien tukitaso nousee

Uutinen
31.03.2026

Yhteistyötä ja investointeja – nämä hankkeet saivat maaseuturahoitusta Pohjanmaan elinvoimakeskukselta vuoden ensimmäisellä valintajaksolla

Uutinen
30.03.2026

Luomutuotannon ajankohtaisia asioita Itä-Suomessa

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.