Kehittämishankkeet – yhteisöllisyyttä ja viihtyvyyttä
Voit hakea elinvoimakeskuksesta tai Leader-ryhmästä tukea erilaisten kehittämishankkeiden toteuttamiseen. Hankkeella turvataan ja kehitetään maaseudun palveluja sekä uudistetaan ja monipuolistetaan maaseutualueiden taloutta. Tavoitteena on yhteistyön kautta löytää uusia ratkaisuja.
Tukea voi saada korkeintaan 100 prosenttia hyväksytyistä, kohtuullisista kustannuksista.
Tukea voi hakea julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö, kuten oppilaitos, kunta, järjestö, urheilu- tai liikuntaseura, kulttuuriyhdistys, kyläyhdistys tai osuuskunta.
Maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön yhteistyöhankkeet

Älykäs kylä -yhteistyöhankkeet

Älykkäät kylät -hanke on useamman vuoden projekti, johon voi liittyä yleishyödyllisiä investointeja. Tuki investointeihin haetaan erikseen.
Lähiympäristö kuntoon ympäristö- ja ilmastohankkeilla

Toimi näin:
-
1Ota ensin yhteyttä elinvoimakeskukseen tai Leader-ryhmään ja esitä ideasi.
Elinvoimakeskuksen ja Leader-ryhmän asiantuntijat neuvovat hakemuksen tekemisessä.
-
2Sovi ennen hakemuksen laatimista hankkeelle tulevasta muusta rahoituksesta ja varaa omarahoitusosuus.
Varaa hankkeelle myös riittävästi osaavia toteuttajia.
-
3Tee hakemuksesi sähköisesti Hyrrä-palvelussa.
-
4Kun saat ilmoituksen vireilletulosta, voit aloittaa hankkeen toteuttamisen.
Hankkeen kustannukset ovat tukikelpoisia vireilletulon jälkeen. Hankkeesi rahoitus varmistuu kuitenkin vasta, kun saat päätöksen – siihen saakka toteutat hanketta omalla riskilläsi.
-
5Kun saat päätöksen, tiedät, onko hankkeesi saanut rahoitusta vai ei.
Lue päätös huolellisesti – se sisältää tärkeää tietoa.