Varsinais-Suomen Vuoden kylä 2024 on Pyhärannan Santtio
09.08.2024 13:55Varsinais-Suomen Vuoden kylä 2024 -palkinto jaettiin 27. heinäkuuta Varsinais-Suomen kyläpäivässä, jota vietettiin vuoden 2023 kylässä Salon Angelniemessä. Angelniemi luovutti kunnioitetun kiertopalkinnon eteenpäin vuoden 2024 kylälle: Pyhärannan vetovoimaiselle Santtion kylälle.
Pyhärannan Santtio on valittu Varsinais-Suomen Vuoden kyläksi 2024. Kilpailun teema oli tänä vuonna ”vetovoimainen kylä” ja juuri sellainen Santtio on! Kesäisin Santtioon kokoonnutaan kesäteatteriin, juhannusjuhliin, Pyhäranta-päiville ja uimaan ainutlaatuiselle Ilminrannalle Mannerveden lempeisiin vesiin. Santtio on parinsadan hengen merenrantakylä, jossa kunnioitetaan perinteitä. Kylänraitilla tuntee olevansa aikamatkalla 1920-luvulla, mutta kuitenkin Santtio elää myös tässä päivässä ja houkuttelee jatkuvasti uusia asukkaita esimerkiksi hyvän kylähengen avulla.

Varsinais-Suomen Vuoden kylä -palkinnon myöntää Varsinais-Suomen Kylät ry. Varsinais-Suomen kyläasiamies Tauno Linkoranta kehuu Santtiota pitkäjänteisestä ja monipuolisesta vetovoimaisuuden rakentamisesta.
– Kylän kulttuurimaisemaa on vaalittu suunnitelmallisesti jo vuosikymmeniä, Santtion puurakentaminen ja ruusut tunnetaan laajalti. Uutta tehdessäkin kylässä on kunnioitettu perinnerakentamista ja perinnemaisemia. Ajattelutapa tiivistyy kylätalo Maininkiin ja Santtion kylätien maisemaan.

Santtion vetovoimaa ovat myös meri ja merenkulku. Santtioon voi edelleen saapua veneellä ja Mannerveden suojelu on kylän kunnia-asia. Kylän lippulaivana toimii kolmimastoinen porkarpaatti. Porkarpaatit olivat alkujaan kalastukseen ja kalan myyntiin käytettäviä paatteja. Santtion oma porkarpaatti valmistui vuonna 2011 ja se kastettiin luonnollisesti Santtioksi.

Vuoden kylä -valinnat teki kuusihenkinen raati, jossa Varsinais-Suomen Kylät ry:tä edustivat kyläasiamies Tauno Linkoranta, yhdistyksen puheenjohtaja Henrik Hausen ja Maija Mäki, joka
edusti myös Talonpoikaiskulttuurisäätiötä. Lisäksi raadissa olivat mukana Sami Heinonen Varsinais-Suomen liitosta, Janica Vilen Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta ja Eero Kaskela Osuuspankkiryhmästä.


Satavuotinen kyläperinne
Santtiossa on yli satavuotinen perinne kylätoiminnasta. Se on valittu Vuoden kyläksi myös vuonna 1997, jolloin kylätalo Maininkia rakennettiin. Sen jälkeen kylällä on tapahtunut paljon: Ilminrantaan on tehty esimerkiksi leikkikenttä, kesäteatterikatsomo ja sille katos, vessarakennus, lipunmyyntikoju, pukukopit ja grillikatos. Mainingin pihapiirissä ja kylänraitilla varrella voi ihailla myös pimpinella-ruusuja, joita on istutettu yli sata eri lajiketta. Kyläyhdistys on julkaissut kylän ruusuista myös kirjan vuonna 2004.
Santtioseura on otettu saamastaan tunnustuksesta.
– Suurin kiitos kuuluu kylän omalle väelle, joka on rakentanut esimerkiksi Maininki-talon sekä rannassa sijaitsevan kesäteatterialueen – ja hoitanut käytännön asioita itse tapahtumissa. Palkinto kuuluu myös paikallisille yhdistyksille ja järjestöille, jotka ovat olleet mukana Santtion tapahtumissa, kiittelee palkinnon vastaanottanut Santtioseura.
Santtio viestii kylätoiminnastaan verkkosivuillaan (santtio.fi) sekä Facebookissa ja Instagramissa.

EU:n maaseuturahoitus apuna
Santtion kylän kehittämisessä on hyödynnetty kekseliäästi EU:n maaseuturahoitusta. Alueella toimiva Leader Ravakka on myöntänyt rahoitusta vuosien varrella esimerkiksi Maininki-talon ja Ilminrannan kehittämiseen.
Kyläyhdistykset ja -yhteisöt voivat hakea EU:n maaseuturahoitusta esimerkiksi kylän viihtyisyyden, palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien parantamiseen sekä yhteiseen ja yleiseen käyttöön tuleviin investointeihin.

Kunniamaininta Someron Häntälään
Someron Häntälä pääsi Vuoden kylä -kilpailussa finaaliin ja sai kunniamaininnan. Häntälä tunnetaan erityisesti ainutlaatuisesta notkoympäristöstään. Kylä on kehittänyt Häntälän notkojen maisemaharvinaisuutta luontomatkailukohteeksi muun muassa laiduntamalla, markkinoimalla ja tarjoamalla retkeilijöille palveluita Häntälän kyläkeskuksessa, joka on kyläyhdistyksen ylläpitämä entinen kyläkoulu. Kiinteistössä on kyläkioski ja lisäksi se toimii kyläläisten kokoontumispaikkana ja yksityistilaisuuksien pitopaikkana. Toinen kylän vetovoiman kulmakivi on maamiesseuran Teeriharju, joka on varmasti tuttu kaikille tanssin ystäville. Kyläyhdistyksen ja maamiesseuran lisäksi kylähenkeä pitävät yllä muun muassa metsästysseura ja pienviljelijäyhdistys sekä kylän lukuisat yritykset.

Kannustuspalkinto Kemiönsaaren Degerdaliin
Kilpailun finaaliin pääsi tänä vuonna myös Kemiönsaaren Degerdalin seudun kylät, joille myönnettiin kannustuspalkinto. Tämän kyläkokonaisuuden vetovoimaisuus on parhaillaan rakentumassa, sillä Ekniemen lomakylää ollaan juuri päivittämässä nykyaikaan uusin eväin. Niistä mainittakoon kylän uusi kokoontumispaikka kyläbaari, lossinvartijan tupa ja Ekniemen huippu: kyläläisten Leader-hankkeella tekemä luontopolku ja näköalatorni. Kylien kolmesta rannasta on pidetty huolta pitkäjänteisesti. Alueen tontit käyvät kaupaksi ja kunta on kaavoittanut alueelle uusiakin rakennuspaikkoja. Yhteistyö vakituisten ja vapaa-ajanasukkaiden sekä yhdistysten ja yrittäjien kesken on esimerkillistä. Degerdalin seudun kylistä kuullaan vielä!
