Kaikki kädet kasvimaille!
30.04.2025 10:21Pirkanmaa, Satakunta, Varsinais-SuomiLänsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Omasta maasta -hanke innosti lapsia ja lapsiperheitä viljelemään ja hoitamaan kasvimaita Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Hankkeen aikana lapset saivat laittaa kädet multaan ja nauttia itse kasvattamistaan kasviksista.
Lasten puutarhakerhoja, työnäytöksiä ja villiyrtti-iltoja – tätä kaikkea Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten toteuttama Omasta maasta -hanke järjesti vuosina 2022–2024 kolmen maakunnan alueella. EU:n maaseuturahoituksen hankkeelle myönsivät Leader-ryhmät Ykkösakseli, Joutsenten Reitti ja Karhuseutu.
Hankkeessa opastettiin ja innostettiin lapsia, nuoria ja lapsiperheitä kotitarveviljelyn saloihin. Samalla lisättäisiin ihmisten tietoisuutta ekologisuudesta, luonnon monimuotoisuudesta sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ruuan kasvatukseen. Hankkeessa perustettiin kasvimaita ja niillä järjestettiin lastenkerhoja ja työnäytöksiä. Lisäksi järjestettiin muita tilaisuuksia, kuten villiyrtti-iltoja ja erilaisia retkiä.
Yhdistykset mukaan yhteistyöhön

Omasta maasta -hanketta koordinoi Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten maisema- ja luonnonhoidon asiantuntija Milla Nikko, joka kertoo hankkeen käynnistyneen kuuden webinaarin sarjalla.
– Webinaarit toimivat johdantona varsinaisiin käytännön toimenpiteisiin. Aiheina oli muun muassa luonnon monimuotoisuuden merkitys, taimikasvatus ja kompostointi.
Webinaarien jälkeen tartuttiin tositoimiin: perustamaan kasvimaita ja aktivoimaan kohderyhmää sekä etsimään yhteistyökumppaneita. Kasvimaita perustettiin hankkeen aikana Saloon, Huittisiin, Ulvilaan, Kokemäelle, Nakkilaan ja Vampulaan.
– Yhteistyökumppaneita haettiin esimerkiksi kasteluavuksi. Ja hyviä yhteistyökumppaneita löytyikin paikallisista kyläyhdistyksistä, 4H-yhdistyksistä, päiväkodeista ja jopa kahviloista. Nikko kertoo.
Viljelyä ja askartelua
Kasvimaat perustettiin kaikille kiinnostuneille ja niillä käynnistettiin kerhotoimintaa alakouluikäisille lapsille. Aikuisia oli hankala saada sitoutumaan palstatoimintaan, mutta lapset kiinnostuivat sitäkin enemmän.
– Lapset olivat innoissaan, kun saivat laittaa kädet multaan ja kylvää siemenet maahan. Ja lasten innostus tarttui vanhempiin ja toisiin lapsiin. Sadonkorjuu oli lasten mielestä mahtavaa, kun he saivat maistella itse kasvattamaansa satoa, Nikko kuvailee.
Lastenkerhoilla oli tapaamisia noin viikon välein ja heinäkuussa pidettiin taukoa. Koko hankkeen aikana kerhopäiviä kertyi yhteensä 35. Kasvimaan hoitamisen lisäksi kerhoissa askarreltiin luonnonmateriaaleista, rakennettiin hyönteishotelleja, koristeltiin ruukkuja ja kiviä ja ylipäätään tutkittiin ympäröivää luontoa.
Kasvimaat kukoistivat hyvässä hoidossa

Hankkeen tavoitteet saavutettiin projektin aikana, vaikka suunniteltuja toimenpiteitä täytyikin matkan aikana muokata. Lapsiperheet olivat haastava kohderyhmä, koska monet lapsiperheet elävät kiireistä arkea. Toimenpiteitä muokattiin siten, että keskityttiin enemmän lapsiin. Hankkeen lastenkerhot olivat selkeästi suosittuja ja ne onnistuivat hienosti. Myös yhteistyö päiväkotien kanssa ylitti odotukset ja kasvimaat jäivät elämään hankkeen päätyttyä.
Hankkeen toimintaan osallistui kahden vuoden aikana 650 ihmistä ja lapsia heistä oli 250. Hankkeen aikana luotiin materiaaleja kaikille kotitarveviljelystä kiinnostuneille ja ne löytyvät hankkeen nettisivuilta. Sivuilta löytyy esimerkiksi puutarhan vuosikalenteri ja opas kasvilavan perustamiseen kaikille kotipuutarhureille.
Milla Nikko kiittelee lopuksi projektin rahoittajia hyvästä yhteistyöstä.
– Leader-ryhmät olivat aktiivisesti mukana hankkeessa. Ohjausryhmästä sai aina hyviä neuvoja projektin toteuttamiseen!
Omasta maasta -hanke
- Toteuttaja: ProAgria Länsi-Suomi
- Toteutusaika: 2022–2024
- Kokonaisrahoitus: 73 000 euroa
- Tuki: 90 %
- Rahoittaja: Leader Ykkösakseli, Joutsentenreitti ja Karhuseutu
EU:n maaseuturahoitusta myönnetään, jotta koko Suomi voisi hyvin. Rahoitus voi tarjota ratkaisuja juuri sinulle – olitpa sitten maaseudun asukas, viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä tai alueen kehittäjä. Maaseuturahoitusta myöntävät ELY-keskukset ja paikalliset Leader-ryhmät, jotka myös neuvovat tuen hakemisessa.