Euroopan Unionin osarahoittama
Kimmo Fagerlund (vas), Antti Suhanko ja Erkki Suhanko vastaavat yhdessä Edella Oy:n tuotekehittelystä.

Edella investoi ja kehittää uutta kalustebrändiä

26.05.2025 16:48Varsinais-Suomi

Melamiinia, laminaattia, puuviilua, vaneria. Kaikkia näitä materiaaleja tarvitaan, kun Edella alkaa valmistaa kalusteita julkisiin tiloihin.

Edella on vuonna 2018 perustettu suomalainen julkitilojen kalustamiseen erikoistunut perheyritys. Edella on tullut tunnetuksi kalustebränditalona, joka tuo laadukkaita kalusteita Euroopasta. Nyt yritys hakee vauhtia toimintaansa EU:n maaseuturahoitusta saaneiden investointi- ja kehittämishankkeiden avulla. Investointihankkeessa päivitetään tuotantokalustoa uusiin tuotantotiloihin ja kehittämishankkeen tavoitteena on luoda yritykselle oma kalustebrändi.

– Uudistuksen myötä painopisteemme siirtyy kalusteiden maahantuonnista kalusteiden valmistukseen. Mutta emme ole kuitenkaan hylkäämässä hyviä yhteistyökumppaneitamme. Jatkossa showroomeissa on vierekkäin sekä omia että maahantuotuja kalustemallistoja, kertoo Antti Suhanko.

Vuonna 2024 Edella muutti Salon Halikkoon, Adi Kalusteiden vanhoihin tuotantotiloihin. Pian Halikossa valmistuu erikoiskalusteita mittojen mukaan: pöytiä, kaappeja, tiskejä, tuoleja ja paljon muuta. Myös yrityksen varasto siirtyi Turusta Saloon, mutta showroomit säilyvät Turussa, Vaasassa ja Rovaniemellä. Myös Saloon tullaan tekemään oma showroom.

Varsinais-Suomen ELY-keskukselta maaseuturahoitusta saaneita hankkeita pyörittää tuotekehityksestä vastaava kolmikko Antti Suhanko, Kimmo Fagerlund ja Erkki Suhanko. Suhangoilla on muotoilutaustaa ja Adi Kalusteista Edellan riveihin tullut Fagerlund tuo joukkoon myyntiosaamista.

Investointihankkeessa Edellalle hankitaan uusia ja nopeampia koneita. Kehityshanke taas on neljäosainen. Jokaisessa osiossa kehitetään kahdesta kolmeen tuotetta.

– Suunnittelemme ja toteutamme vakiotiskimalliston, kalustoa jätteiden lajitteluun sekä erilaisia säilytyskalusteita, Erkki Suhanko selittää.

Uusien tuotteiden kanssa tähdätään myös ulkomaanvientiin.

– Teemme suunnittelutyön perusteellisesti. Rakennamme tuotteesta mallin, laskemme ja testaamme. Tavoite on, että kaluste on laadukas ja aikaa kestävä, Antti Suhanko kuvailee.

Salo – Suomen Milano

Edellan tuotteet valmistetaan kotimaisista materiaaleista niin pitkälle kuin on mahdollista.

– Alihankkijamme ovat myös melkein kaikki tästä läheltä, 30 kilometrin säteeltä, Antti Suhanko kertoo.

– Nokia on varmasti jättänyt hyvää alihankintaosaamista alueelle. Tulee mieleen Milano, jossa on useita pieniä tehtaita, joiden tuotteista kootaan valmis huonekalu. Voisi melkein sanoa, että Salo on Suomen Milano, Fagerlund hymyilee.

Salon tuotantolaitoksessa on panostettu kierrätykseen. Tilat lämmitetään ympäri vuoden oman polttolaitoksen avulla, jossa poltetaan tuotantolaitoksessa syntyvä polttokelpoinen jäte. Myös metallit, lasit ja muu materiaali kierrätetään.

– Joskus otamme vastaan vanhoja huonekaluja, jotka puramme ja kierrätämme tai myymme eteenpäin, Fagerlund kertoo.

Toimitusjohtaja Antti Suhanko esittelee Adi Max jätteiden lajitteluvaunua.

Edella on tyytyväinen yhteistyöhön

Kolmikko kiittelee Varsinais-Suomen ELY-keskusta hyvästä yhteistyöstä, vaikka haasteitta prosessista ei selvitty.

– Saimme valtavan hyvää neuvontaa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun haimme tukea ELY-keskuksesta. Nyt kun yhteistyö on avattu, se varmasti jatkuu, Erkki Suhanko kiittelee.

Kolmikko kertoo, että EU:n maaseuturahoituksen hakeminen vaati välillä pitkää pinnaa, sillä hakuprosessi on luovalle alalle hankala.

– Hakemuksessa täytyi tietää todella tarkkaan toimenpiteet, mutta tällä alalla voi tilanteet muuttua nopeasti, eikä suunnitelmat toteudu alkuperäisen suunnitelman mukaan, Antti Suhanko mainitsee.

 

Yrityksen saama EU:n maaseuturahoitus

Kehittämistuki: Adi-kalustemalliston kehittäminen

  • Toteutusaika: 2024–2026
  • Kokonaiskustannus: 93 000 euroa
  • Tuki: 50 %
  • Rahoittaja: Varsinais-Suomen ELY-keskus

Investointituki: Vakiokalusteiden valmistus

  • Toteutusaika: 2024–2026
  • Kokonaiskustannus: 52 000 euroa
  • Tuki: 20 %
  • Rahoittaja: Varsinais-Suomen ELY-keskus

 

EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvia yritystukia voi saada yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Maaseuturahoitusta myöntävät Varsinais-Suomessa ELY-keskus ja Leader-ryhmät, jotka myös neuvovat tukien hakemisessa.

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.