5 tärppiä yritystukihakemuksen valmisteluvaiheeseen
-
1Aloita yhteydenotolla elinvoimakeskukseen tai Leader-ryhmään.
Kerro hankeideastasi.
Tutustu valintakriteereihin.
Selvitä, sijaitseeko yrityksesi maaseutualueella, mistä toimenpiteestä hankkeesi voitaisiin rahoittaa, mitä tietoja tarvitset hakemusta varten ja miten hakuprosessi etenee.
-
2Selvitä hankkeen muu rahoitus.
Tarvitset myös omaa rahaa, sillä tuki on yleensä vain osa hankkeen rahoitusta ja se maksetaan jälkikäteen. Hankkeen kokonaisrahoitus tulee olla selvillä viimeistään tuen myöntövaiheessa.
Ota yhteys pankkiin tai Finnveraan, jos tarvitset ulkopuolista rahoitusta ja pyydä tarjous.
-
3Laadi hankesuunnitelma Hyrrä-asiointipalvelussa.
Hankesuunnitelma on tärkeä osa hakemustasi.
Kerro ensin nykyisestä yritystoiminnastasi ja liikeideastasi.
Kuvaa hankkeen tavoitteet ja vaikutukset yritystoimintaasi. Mitä haluat saada aikaan ja mikä on se muutos, joka hankkeen myötä tapahtuu?
Kuvaa hanke eli se kokonaisuus, johon haet tukea. Kirjaa ylös kaikki vaiheet ja niihin liittyvät toimenpiteet, joita hankkeessa aiotaan tehdä. Esimerkiksi mitä palveluita tai koneita aiot hankkia. Tee rakentamisesta yksilöity kustannusarvio.
Selvitä, mitä viranomaislupia, sopimuksia tai asiakirjoja tulet tarvitsemaan.
Jos hankkeesi kustannukset ovat 20 000 euroa tai enemmän, liitä hakemukseen myös erillinen liiketoimintasuunnitelma.
Elinvoimakeskus tai Leader-ryhmä pyytää tarvittaessa lisätietoja myöhemmin.
-
4Selvitä tuen maksutapa.
Tuki maksetaan joko kustannus- tai tuotosperusteisesti*. Keskustele elinvoimakeskuksen tai Leader-ryhmän asiantuntijoiden kanssa siitä, kumpi tapa sopii hankkeeseesi paremmin, ellei se ole jo tukimuodon perusteella määritelty.
Et voi vaihtaa maksutapaa kesken hankkeen.
-
5Voit aloittaa hankkeen omalla riskilläsi, kun olet lähettänyt hakemuksesi käsiteltäväksi Hyrrä-asiointipalvelussa.
Hanketta ei voida rahoittaa, jos se on aloitettu ennen kuin hakemus on lähetetty käsiteltäväksi.
Hankkeen rahoitus varmistuu vasta, kun olet saanut päätöksen hankkeen rahoittamisesta.
Kerro hankeideastasi.


