Euroopan Unionin osarahoittama

Terradrone lannoittaa metsiä ilmasta

30.04.2026 11:04Satakunta, Yleinen

Säkyläläinen Ville Eskola täytti palveluaukon ja perusti erityisesti metsien boori- ja tuhkalannoituksiin erikoistuneen drooneja hyödyntävän yrityksen. Yrityksen perustamiseen ja drooni-investointiin Eskola sai Leader Satasillan myöntämän maaseudun yritystuen.

– Tämä on kasvava ala, eikä pyhäjärviseudulla tietääkseni ollut vastaavaa droonien avulla lannoitusta tarjoavaa yritystä, Ville Eskola kertoo.

Alan nopeasta kasvusta ja uusista drooniteknologian käyttömahdollisuuksista kertovat osaltaan myös lentolupien käsittelyajat.

– Perustin yrityksen vuoden 2025 alussa ja kuvittelin kesällä ryhtyväni töihin. En ehtinyt saamaan lentolupaa vielä viime kesäksi, mutta nyt lupa on voimassa, yrittäjä sanoo ja kertoo tähtäävänsä lannoitusten käynnistymiseen kesällä 2026.

Terradronen toiminta keskittyy metsien terveyslannoituksiin, joihin metsänomistajilla on saatavilla myös metka-tukea.

– Droonit ovat monipuolisia laitteita, joilla saa levitettyä nesteitä ja kuivia aineita. Sääriippuvaisia ne ovat, mutta onhan se tekijällekin mukavampaa lentää droonilla kuin talsia metsässä.

Lannoitteiden levittämiseen hyödynnettävän droonin siipien kärkiväli on noin kolme metriä ja hyötykuorma 50 kilogrammaa. Eskola odottaa innolla laitteen saapumista ja toivoo pääsevänsä lannoittamaan heti kesällä 2026.

Uusia käyttömahdollisuuksia maataloudesta

Eskola kertoo, että droonit ovat käteviä myös maataloudessa, esimerkiksi syysviljojen lannoituksissa, kun pellot ovat märkiä. Hän uskoo, että muutaman vuoden päästä lainsäädännön kehityttyä droonit saattavat kuulua maatilojen peruskalustoon.

– Tällä hetkellä kasvinsuojeluaineita saa levittää drooneilla vain poikkeusluvalla tutkimustarkoituksessa. Kasvinsuojeluaineet ovat seuraava tulevaisuuden avaus teknologian hyödyntämisessä, Eskola arvioi.

Yrittäjä kertoo seuranneensa mielenkiinnolla Satafood kehittämisyhdistyksen DroneFarmi -hanketta, jossa selvitetään uusiin suurikokoisiin drooneihin liittyvän teknologian käytön edellytyksiä ja mahdollisuuksia maataloudessa.

Maaseuturahoitusta yrityksen perustamiseen ja investointeihin

Terradronen perustamista vauhditti Leader Satasillan myöntämä EU:n maaseuturahoituksen tuki.

– 5 000 euron perustamistuella tein alkuhankintoja ja sain ProAgrialta asiantuntija-apua liiketoimintasuunnitelman laatimiseen.

Lisäksi Terradrone sai 25 prosentin investointituen droonin hankintaan.

Yritystukien tiedot

Terradrone, yrityksen käynnistystuki

  • Kokonaisrahoitus 5 000 €
  • Tukiprosentti 100
  • Rahoituksen myöntäjä Leader Satasilta

Terradronen laitehankinnat, yrityksen investointituki

  • Kokonaisrahoitus 38 500,00 €
  • Tukiprosentti 25
  • Rahoituksen myöntäjä Leader Satasilta
maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.