Euroopan Unionin osarahoittama
Kuvassa kosteikko

350 000 euroa jaossa ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin Uudellamaalla

01.09.2026 08:11

Ympäristö- ja ilmastoinvestoinnit ovat investointeja kestävään tulevaisuuteen. Tukea voi hakea jatkuvasti, mutta teemahaun erillinen hakuaika on 1.9.-31.10.2026. Tuki voi kattaa enintään 80 prosenttia investoinnin kustannuksista.

Uudenmaan elinvoimakeskuksen ympäristö- ja ilmastoinvestointien teemahaku avautuu 1. syyskuuta 2026. Haettavana on noin 350 000 euroa EU:n maaseuturahoitusta yleishyödyllisiin investointeihin. Investointi voi esimerkiksi hillitä ilmastonmuutosta, parantaa vesien tilaa, edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä tai lisätä luonnon monimuotoisuutta.

Tukea voi saada yhdistys tai muu julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö ja tukiprosentti on jopa 80 prosenttia kustannuksista. Hakijana voi olla esimerkiksi järjestö, kyläyhdistys, kunta tai oppilaitos. Tukea ei myönnetä yksityishenkilöille. Tukea voi hakea jatkuvasti, mutta teemahaku mahdollistaa ylimääräisen hakukierroksen vuodelle 2026.

Tukea voidaan myöntää, kun investointi on yleishyödyllinen ja alueen toimijoiden käytettävissä. Tukea voi käyttää koneiden, laitteiden ja välineiden hankkimiseen sekä rakennuskustannuksiin. Hankinnat voivat olla myös ohjelmistoja ja alustoja tai hoitotoimenpiteitä. Tukea voi hakea jatkuvasti, mutta teemahaun erillinen hakuaika on 1.9.-31.10.2026. Tuki voi kattaa enintään 80 prosenttia investoinnin kustannuksista. Talkootyö voidaan hyväksyä osaksi hankkeen yksityistä rahoitusta.

Tukikelpoisia kohteita voivat olla esimerkiksi:

  • Energiansäästöä ja energiatehokkuutta parantavat hankinnat
    • kylä-/seuraintalon energiaremontti
  • Vesiensuojelu- ja vesistökunnostustoimenpiteet
    • Kosteikon rakentaminen, niitto, ruoppaus, muu kasvustojen poisto, kalakantojen hoito, hapetustoimenpiteet, ravinnehallinta tai vesienviivytysrakenteet.
  • Kierrätyksen ja yhteiskäytön edistäminen
    • Yhteiskäyttöisten kierrätysastioiden hankinta
  • Varautuminen sään ääri-ilmiöihin
    • Yleishyödylliset kaksitasouomat ja tulvatasanteet
  • Luonnon monimuotoisuuden pilottialueet, luonnon ennallistamistoimenpiteet
    • Suunnitelmalliset ennallistamistoimet kuten niittyjen kunnostus, erilaiset istutukset ja niitot, soiden ennallistaminen
  • Vieraslajien torjunta
    • käytännön toimenpiteet erilaisten vieraslajien torjunnassa yleishyödyllisissä kohteissa

Ympäristö- ja ilmastoinvestoinnit ovat investointeja kestävään tulevaisuuteen. Ne tukevat paikallista turvallisuutta, elinvoimaa ja ekologista tasapainoa.

Tukea voidaan käyttää myös koneiden, laitteiden ja välineiden hankintaan sekä rakennuskustannuksiin.

– Nyt avautuva hakujakso tarjoaa hyvän mahdollisuuden toteuttaa paikallisia ympäristö- ja ilmastotekoja, jotka hyödyttävät laajasti alueen asukkaita ja yhteisöjä, kertoo Uudenmaan elinvoimakeskuksen johtava asiantuntija Maria Konsin-Palva.

Elinvoimakeskus suosittelee ottamaan yhteyttä asiantuntijoihin jo hankkeen suunnitteluvaiheessa. Varhainen yhteydenotto helpottaa hankkeen valmistelua ja parantaa hakemuksen laatua.

Pähkinänkuoressa

Hakuaika: 1.9.-31.10.2026, mutta tukea voi hakea jatkuvasti myös ylimääräisen teemahaun jälkeen
Rahoitusta jaossa: noin 350 000 euroa
Tukitaso: enintään 80 % kustannuksista
Hakijat: yhdistykset, kyläyhdistykset, kunnat, oppilaitokset ja muut yhteisöt
Kohteet: yleishyödylliset ympäristö- ja ilmastoinvestoinnit

Lisätietoja ja hakulomakkeet löydät tästä linkistä.

Tuki haetaan Uudenmaan elinvoimakeskuksesta. Hakemuksia voi tehdä Hyrrä-asiointijärjestelmässä jatkuvasti. Ole yhteydessä Uudenmaan elinvoimakeskuksen asiantuntijoihin ennen hakemuksen jättämistä.

Heräsikö kysyttävää? Ota yhteyttä suoraan Uudenmaan Elinvoimakeskuksen asiantuntijoihimme Miia Koivunen, miia.koivunen@elinvoimakeskus.fi ja Jonna Nygård, jonna.nygard@elinvoimakeskus.fi

Kaikki maaseuturahoituksen yhteystiedot löydät tästä linkistä.

Esimerkkejä rahoitetuista kohteista: Hankerekisteri – Maaseutuverkosto

Lisää uutisia

Uutinen
31.08.2026

Hae tukea kosteikko- tai uomainvestointiin ajoissa, sillä EU-rahoituskausi lähestyy loppuaan

Uutinen
31.08.2026

Kylien yhteinen varautumishanke käynnistyy Keski-Suomessa

Uutinen
28.08.2026

Suomen luonnon päivä kutsuu retkelle Leader-kohteisiin!

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.