Valtakunnallisten hankkeiden haku
Valtakunnallisen hanketoiminnan tavoitteena on kohdentaa EU:n maaseuturahoitusta hankkeisiin, jotka parantavat Suomen CAP-suunnitelman 2023–2027 tuloksellisuutta ja tehostavat sen toteutusta. Lisäksi tavoitteena on täydentää ja tukea kehittämistä ja hanketoimintaa alueilla.
Teemallinen ideahaku päättynyt
Valtakunnallisten hankkeiden haku on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä hakuvaiheessa hakijoita pyydettiin esittämään hankeideansa tiivistetysti. Ideahaku oli avoinna 31.12.2025 saakka. Sen teemana oli uudistuva yrittäjyys.
Hakuun voi esittää maaseudun kehittämiseen liittyviä ja valtakunnalliseen hankerahoitukseen soveltuvia ideoita. Esitettävän hankeidean tuli soveltua Suomen CAP-suunnitelmaan 2023-2027. Hankkeet voivat olla yhteistyöhankkeita sekä koulutus- ja tiedonvälityshankkeita. Ideahaku kohdennettiin tällä hakukierroksella hakuteemaan Uudistuva yrittäjyys. Tässä haussa voi esittää pelkästään kehittämishanketukiin liittyviä ideoita. Investointi- ja yritystukiin liittyviä ideoita tai hankkeita ei voinut esittää.
Valtakunnallisilta hankkeilta edellytetään laaja-alaista näkökulmaa ja laajaa yhteistyötä toimintojen kehittämiseen maaseudulla. Hankkeiden sisällölliset painotukset tulevat Suomen CAP-2023–2027:n toimenpiteistä.
Hakuteemana uudistuva yrittäjyys
Ideahaun kautta jalostuneiden hankkeiden tavoitteena on kehittää elinkeinoja uudistuvan yrittäjyyden näkökulmasta. Teemassa tavoitellaan hankkeita, jotka edesauttavat yritystoimintaa kehittymään vastaamaan muuttuvia yhteiskunnallisia, taloudellisia ja ympäristöllisiä tarpeita. Se tarkoittaa sekä uusien yritysten syntymistä, että olemassa olevien yritysten uudistumista ja monipuolistumista.
Tavoitteena on rakentaa kohdennettuja ja kestoltaan tiiviitä (2-2,5 vuotta) kehittämishankkeita, jotka rakentuvat uuden tiedon varaan ja hyödyntävät toiminnassaan uudenlaista yhteistyötä ja luovat uutta osaamista ja kilpailukykyä sekä tuovat positiivista virettä yrittäjyyteen. Tavoitteena on kasvattaa elinvoimaa, kehittää uusia kyvykkyyksiä, luoda työpaikkoja sekä aktivoida investoimaan.
Hankkeilla edistetään esimerkiksi maaseudulla toimivien yritysten tuottavuuden parantumista, käytäntöön kytkeytyvää innovaatioiden valmistelua, markkinoiden uusien mahdollisuuksien hyödyntämistä sekä uuden teknologian käyttöönottoa. Tavoitteena on herätellä tulevaisuuden asiakkuuksia, rakentaa asiakasymmärrystä sekä vahvistaa maaseutua kestävän yritystoiminnan toimintaympäristönä.
Valmistelussa tulee ottaa huomioon aiemmin toteutetut ja käynnissä olevat kehittämistoimenpiteet (mm. maaseuturahaston alueelliset ja valtakunnalliset kehittämishankkeet) sekä tarvittaessa sovittaa ne yhteen tarkoituksenmukaisella tavalla. Hankkeet suositellaan toteutettavan yhteistyössä kahden tai useamman toimijan kanssa. Hankkeet voivat osaltaan olla rakentamassa siltaa myös tulevalle ohjelmakaudelle.
Valintakriteerit
Hyväksyttävien hankkeiden valinnassa noudatetaan yhtenäisiä CAP-suunnitelman valintakriteereitä. Lisäksi valtakunnallisten hankkeiden tulee täyttää seuraavat kriteerit:
- Hanke toteutetaan koko maassa tai vähintään kuuden ELY-keskuksen alueella, ja hankkeen tulokset ovat hyödynnettävissä koko maassa.
- Hanke on tarkoituksenmukaista toteuttaa valtakunnallisena. Samansisältöinen hanke voidaan toteuttaa laajalla alueella yhdellä päätöksellä, eikä sitä ole tarkoituksenmukaista rahoittaa alueellisena tai alueiden välisenä.
Hankkeen arvioinnissa otetaan huomioon puoltavina seikkoina seuraavat valintaperusteet:
- Hankkeen toteuttamiseksi on olemassa valtakunnallinen yhteistyöverkosto tai se luodaan hankkeen aikana tai se syntyy hankkeen tuloksena myöhemmin.
- Hanke kokoaa eri puolella maata olevia kohderyhmiä ja edunsaajia yhden hankkeen piiriin.
- Hanke täydentää alueellisia ja paikallisia hankkeita: Hanke luo lisäarvoa alueellisiin hankkeisiin sekä alueellisiin ja paikallisiin ohjelmiin/suunnitelmiin tai hanke luo lisäarvoa toimimalla valtakunnallisena pilottina.
Hakumenettely
Haku toteutetaan kaksivaiheisena:
1. Ideahaku (päättynyt 31.12.2025)
Ensimmäisessä vaiheessa hakijoita pyydetään esittämään hankeideansa tiivistetysti, erityisellä ideahakua varten laaditulla hakulomakkeella:
Ideahakuvaiheessa hankeidean ei tarvitse olla vielä valmis hanke, vaan jatkovalmisteluun valituista ideoista jalostetaan varsinainen hankesuunnitelma ja hakemus (haun 2.vaihe). Ideahakuvaiheessa tärkeintä on esittää konkreettisesti se, mikä on hankkeen tarkoitus.
Allekirjoitettu ideahakulomake toimitetaan 31.12.2025 mennessä sähköpostitse pdf-muodossa: ideahaku.valtakunnallinen@elinvoimakeskus.fi
Arviointiryhmä arvioi hankeideat. Arviointiryhmään kuuluu edustajia elinvoimakeskuksista, maa- ja metsätalousministeriöstä sekä Ruokavirastosta. Arviointiryhmä valitsee jatkovalmisteluun valittavat hankeideat. Elinvoimakeskus ei tee hankeideoista erillistä päätöstä.
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus tiedottaa arviointiryhmän kokouksen jälkeen www.maaseutu.fi-verkkosivustolla ideoista, jotka tulivat valituiksi varsinaiselle hakukierrokselle.
2. Varsinainen haku
Ideahakuvaiheesta jatkovalmisteluun valituista ideoista laaditaan varsinainen hankesuunnitelma ja hankehakemus. Varsinaisen haun käynnistymisestä tiedotetaan erikseen jatkovalmisteluun valituille.
Arviointiryhmä käsittelee hankehakemukset ja tekee valintaryhmälle esityksen rahoitettavista hankkeista. Hankkeista voidaan pyytää tarvittaessa asiantuntijalausuntoja. Valintaryhmä valitsee rahoitettavat hankkeet.
Vuoden 2026 alussa Suomeen perustetaan kymmenen uutta elinvoimakeskusta nykyisten 15 ELY-keskuksen pohjalta. Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus tekee rahoitettaviksi valituista hankkeista päätöksen sen jälkeen, kun maa- ja metsätalousministeriö on osoittanut myöntövaltuutta näiden hankkeiden rahoittamiseen.
Lisätietoja
Lisätietoja valtakunnallisten kehittämishankkeiden hausta antavat Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksesta:
maaseudun kehittämisen asiantuntija Lassi Hurskainen, 0295 025 046, etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
kehittämispäällikkö Timo Kukkonen, 0295 025 065, etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Vanhat uutiset ja tiedotteet
Täältä löydät uutiset ja tiedotteet, jotka liittyvät aiempiin valtakunnallisten hankkeiden hakuihin.