Lisäarvoa kehittämistyöhön kansainvälisyydestä – Kansainvälisten EIP-hankkeiden haku on auki ensimmäistä kertaa
15.10.2025 09:00Kansainvälisten innovaatioryhmien eli EIP-hankkeiden hakuaika on käynnistynyt. Kyseessä on ensimmäinen hakukierros, jossa haku on synkronoitu osallistuvien maiden – Suomen, Viron ja Latvian – kesken. Tule mukaan hakuinfoon ja löydä lisäarvoa kehittämistyöhösi kansainvälisyydestä!
Yhteistyö on hankkeen ytimessä
Eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden hankkeiden eli EIP-ryhmien (EIP = European Innovation Partnership) tavoitteena on ratkaista etukäteen tunnistettu, maa- tai metsätalouden alkutuotantoon liittyvä ongelma, mistä saattaa syntyä uusi innovaatio tai toimintamalli. Innovaatiohankkeessa kehitettävä ratkaisu perustuu alkutuotannon tarpeisiin.
EIP-hankkeiden ytimessä on eri osapuolten välinen yhteistyö maa- ja metsätalouden innovaatioiden synnyttämisessä. Tavoitteena on tuoda yhteen sekä alkutuotantoyritysten käytännön osaaminen kentältä että hankkeessa ratkaistavan ongelman tai kehitettävän innovaation kannalta oleellisten asiantuntijoiden ja organisaatioiden, kuten tutkijoiden, neuvojien ja yhdistysten, osaaminen. Tarkoituksena on saada erilaisia näkökulmia ja kerätä eri tahoja yhteen yhteisten ratkaisujen löytämiseksi ja jakaa syntyneet innovaatiot yhteisesti käyttöön.
Kansainvälinen hanke syntyy kansainvälisessä yhteistyössä
Kyseessä on ensimmäinen synkronoitu EIP-hankkeiden hakukierros.
”Synkronoitu haku tarkoittaa hakujakson ja hankkeiden valintaprosessin yhteensovitusta osallistuvien maiden kesken. Tavoitteena on rakentaa uusia kumppanuuksia Suomessa, Virossa ja Latviassa toimivien kehittäjien välille”, kertoo maaseudun kehittämisen asiantuntija Lassi Hurskainen Hämeen ELY-keskuksesta.
”Kansainvälinen hanke suunnitellaan ja tavoitteet asetetaan yhteistyössä toisen maan EIP-ryhmän kanssa. EIP-hankkeet voivat myös tehdä yhteistyötä Horisontti Eurooppa -tutkimusohjelman hankkeiden kanssa ja osallistua EU:n EIP-AGRI-verkoston työhön”, kertoo neuvotteleva virkamies Leena Anttila maa- ja metsätalousministeriöstä.
Maaseutuverkosto tarjoaa apua kansainvälisen yhteistyön ja kumppanuuksien rakentamiseen.
”Suomen, Viron ja Latvian verkostokoordinaattorit ja hallintoviranomaiset ovat tehneet tiivistä yhteistyötä haun valmistelussa”, kertoo verkostokoordinaattori Tuija Kallio Ruokavirastosta.
Tule kuulolle infotilaisuuteen 21.10. saamaan verkostoitumisvinkkejä ja oppimaan kansainvälisen haun erityispiirteistä
Hakijoille järjestetään infotilaisuus (maaseutuverkosto.fi) 21.10. klo 10–11.30. Tilaisuudessa saat tietopaketin hakuprosessista ja kansainvälisen EIP-haun erityispiirteistä sekä vinkkejä verkostoitumiseen. Tervetuloa mukaan!
Mikä on maaseudun innovaatioryhmä?
Maaseudun innovaatioryhmien eli EIP-ryhmien (EIP = European Innovation Partnership) tavoitteena on ratkaista etukäteen tunnistettu, alkutuotantoon liittyvä ongelma, mistä saattaa syntyä uusi innovaatio tai toimintamalli. EIP-hankkeessa kehitettävä ratkaisu perustuu alkutuotantoyritysten tarpeisiin ja liittyy maatalouden tai metsätalouden uudistamiseen tai biotalouden edistämiseen.
Kansainvälisessä hankkeessa hankkeen suunnittelu, tavoitteiden asettaminen ja toimien toteuttaminen tehdään yhteistyössä toisen maan EIP-ryhmän kanssa. Kansainvälisessä hankkeessa on mukana vähintään kaksi EIP-ryhmää vähintään kahdesta eri maasta.
Rahoitusta kansainväliseen EIP-hankkeeseen voi hakea Hämeen ELY-keskuksesta. Tukia haetaan Hyrrä-asiointipalvelussa ja ne rahoitetaan EU:n maaseuturahoituksen varoista. Haku on auki 15.12.2025 asti.
Lisätietoja kansainvälisiin EIP-hankkeisiin liittyen:
Verkostokoordinaattori Tuija Kallio, tuija.kallio@ruokavirasto.fi, p. 029 520 4630
Maaseudun kehittämisen asiantuntija Lassi Hurskainen, lassi.hurskainen@ely-keskus.fi, p. 0295 025 046
Erityisasiantuntija Ruusa Kangas, ruusa.kangas@ruokavirasto.fi, p. 050 464 7981
Neuvotteleva virkamies Leena Anttila, leena.anttila@gov.fi, p. 040 180 6522