Pidä Saaristo Siistinä ry:n uusi huoltoalus turvaa jätehuollon Pohjanlahdella
Pidä Saaristo Siistinä ry investoi uuteen huoltoalukseen turvatakseen Pohjanlahden saariston jätehuollon. Alus korvaa 30 vuotta vanhan edeltäjänsä ja mahdollistaa tehokkaan jätteenkuljetuksen myös tulevaisuudessa. Pohjanmaan ELY-keskus tukee miljoonainvestointia 600 000 eurolla EU:n maaseuturahoituksen yleishyödyllisten ympäristö- ja ilmastoinvestointien kiintiöstä.
Pidä Saaristo Siistinä ry on Pohjanlahden toiminta-alueella ainoa taho, joka huolehtii vesillä liikkujien jätehuollosta perinteisen infran ulkopuolella. Yhdistys ylläpitää Kristiinankaupungista Iin Röytän välillä noin 30 Roope-palvelupistettä. Näissä kohteissa retkeilijöille ja muille vesillä liikkujille on tarjolla jätepisteitä, nuotiopaikkoja ja kuivakäymälöitä.
Yhdistys on uusinut kalustoaan viime vuosien aikana, ja Pohjanlahden alus on sarjassaan neljäs. Edellinen huoltoalus M/S Roope-Botnia oli noin 30 vuotta vanha ja tuli tiensä päähän vuonna 2021. Tämän jälkeen alueen jätehuoltoon on käytetty väliaikaista kalustoa.
”Alushanke on suuri investointi vesiensuojelun edistämiseksi. Uuden aluksen avulla haluamme ylläpitää talkoovoimin rakentamaamme 40-vuotiasta retkisatamaverkostoa ja elävöittää suomalaista vesistöretkeilykulttuuria”, sanoo Pidä Saaristo Siistinä ry:n aluepäällikkö Jukka Lundell.

Alusta voidaan käyttää myös viranomaistehtävissä
Uuden aluksen rakentaa kokkolalainen Oy Kewatec AluBoat Ab, joka voitti tarjouskilpailun. Uusi alus perustuu Kewatec Work 1500 -venemalliin. 16,6 metriä pitkä ja 5,2 metriä leveä alus mahdollistaa käymäläjätevesien, puukuormien ja jätteiden erilliskeräysten kuljettamisen vaihtelevissa meriolosuhteissa. Aluksen matkanopeus on 15 solmua ja toimintamatka noin 250 mailia.
Uusi alus on aiempaa ympäristöystävällisempi uuden teknologian ansiosta, ja sen odotetaan palvelevan vähintään 20 vuotta.
”Kyseessä on poikkeuksellisen suuri ja merkittävä hanke ELY-keskukselle. Hanke vastaa merenhoidon haasteisiin ja edistää kestävää saaristomatkailua sekä elinkeinotoiminnan kehittämistä. Alus on monikäyttöinen ja sitä voidaan perustehtävien lisäksi käyttää tarvittaessa apuna pelastustoiminnassa ja ympäristöonnettomuuksien torjunnassa”, toteaa kehittämisasiantuntija Petri Svanbäck Pohjanmaan ELY-keskuksesta.
Pidä Saaristo Siistinä ry:n mukaan saariston kävijämäärät ja siten myös jätemäärät ovat kasvussa. Yhdistys järjestää myös romunkeräyskampanjoita, joissa on kierrätetty esimerkiksi lasikuituveneitä.
Hankkeen kokonaiskustannus on miljoona euroa, josta 600 000 euroa tulee EU:n maaseuturahoituksen yleishyöydyllisten ympäristö- ja ilmastoinvestointien kiintiöstä Pohjanmaan ELY-keskuksesta. Rahoituspäätös tehtiin joulukuussa 2024, ja aluksen odotetaan valmistuvan lokakuussa 2025.
Vuodesta 1969 asti toiminut Pidä Saaristo Siistinä ry on valtakunnallinen vesilläliikkujien ympäristöjärjestö. Yhdistys toimii Saaristomerellä, Saimaalla, Päijänteellä, Pohjanlahdella, Pirkanmaalla, Itäisellä Suomenlahdella ja Ahvenanmaalla.
