Euroopan Unionin osarahoittama

EU:n maaseuturahoituksella voidaan tukea suomalaista saunakulttuuria

EU:n maaseuturahoitusta myönnetään, jotta voisimme hyvin. Ja saunominen jos mikä lisää hyvinvointia! Suomalaisille sauna on lämmön lähde sekä tapa puhdistautua, rentoutua, viettää aikaa yhdessä, ylläpitää terveyttä ja vaalia aineetonta kulttuuriperintöämme.

Suomen saunaperinne on nimetty Unescon Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuonna 2020. Ensimmäiset saunat on rakennettu nykyisen Suomen alueelle jo kivikaudella noin 10 000 vuotta sitten. Sauna oli silloin maakauppasauna, jota lämmitettiin kivillä. Nykyään Suomessa on yli 3 miljoonaa saunaa, joista suurin osa on yksityisissä kodeissa ja kesämökeillä. Lisäksi Suomessa on tuhansia julkisia saunoja. Yli 90 % suomalaisista kertoo saunovansa ainakin kerran viikossa.

Nainen saunakylän edustalla.
Saunakylä Jämsässä kerää joka lauantai noin 200 kävijää saunomaan vanhoihin suomalaisiin savusanoihin. Kuvassa Saija Silen esittelee saunakylää.

Suomen saunakulttuuri ry ylläpitää suomalaisia saunaperinteitä ja hulppeaa Saunakylää Päijänteen rantamaisemissa Jämsän Juokslahdella. Saunakylä avattiin suomalaisen saunan päivänä vuonna 2017 – onnistuneen Leader-hankkeen seurauksena.

Yhdistyksen puheenjohtaja Saija Silen kertoo, että suomalainen saunakulttuuri on nimenomaan maaseudun kulttuuria.

– Saunaperinteet liittyvät pitkälti maaseudun vuoden kiertoon ja viikon rytmiin. Lauantai on vakiintunut saunapäiväksi, koska aikoinaan juuri silloin päättyi viikon työ. Silloin tultiin pellolta ja mentiin saunaan, jotta oltiin puhtaina sunnuntaina, kun koitti pyhä, hän kertoo.

Sauna oli maaseudulla usein ensimmäinen asunto, jossa asuttiin siihen asti, että pirtti valmistui. Maaseudun saunat ovat olleet jatkuvasti käytössä, sillä niissä on palvattu lihaa, loukutettu pellavaa, synnytetty ja huolehdittu terveydenhoidosta.

– Maaseudulla saunat ovatkin aikoinaan olleet naisten valtakuntia ja ensimmäiset naisyrittäjätkin ovat juuri saunayrittäjiä: esimerkiksi saunottajia, kuppareita tai hoitajia.

EU:n maaseuturahoitusta myönnetään maaseudun alueelliseen ja paikalliseen kehittämiseen. Tukea on tarjolla niin yleishyödyllisiin hankkeisiin kuin maaseudun yrittäjyyteenkin. Tuen hakemisessa neuvovat ELY-keskus ja Leader-ryhmät.

Muita maaseuturahoitusta saaneita kohteita

Maaseuturahoitusta saaneita kohteita talviuintimahdollisuudella

Etelä-Savo

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Maaseutu.fi (@maaseutufi) jakama julkaisu

Etelä-Pohjanmaa

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Maaseutu.fi (@maaseutufi) jakama julkaisu

Varsinais-Suomi

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Maaseutu.fi (@maaseutufi) jakama julkaisu

Pirkanmaa

Lappi

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Maaseutu.fi (@maaseutufi) jakama julkaisu

Satakunta

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön Maaseutu.fi (@maaseutufi) jakama julkaisu