Matti Mako vaihtoi lehtorin työt kaivotohtorin haalareihin
23.05.2025 08:23Varsinais-SuomiSomerolainen yrittäjä haluaa laittaa suomalaisten kaivot kuntoon ja tarjota uusia innovaatioita yrityksille ja maataloudelle.
Somerolla järvimaisemissa asuva Matti Mako tunnetaan paikkakunnalla hyvin. Aiempi työelämä musiikin lehtorina Loimaalla toi alueen asukkaat tutuiksi, ja puheliaalla miehellä riittää keskustassa aina juttuseuraa.
Nyt Mako on tehnyt muutaman vuoden aivan jotain muuta. Hän ei ole enää lehtori, vaan kaivotohtori. Kaivotohtori Oy aloitti toimintansa vuonna 2017 sivutoimisena yrityksenä. Alun perin työ oli tarkoitettu loma-aikojen tekemiseksi, mutta vuonna 2020 Mako havaitsi, että työtä riittää koko vuodeksi.
Nyt yrityksellä on toimitusjohtajan lisäksi yksi työntekijä – ja kasvu jatkuu tasaisesti ja hallitusti.
– Yrityksen päätoimiala on juomavesikaivojen huolto ja puhdistus sekä kaikki alaan liittyvät pumppujen asennukset. Konsultointi ja koulutus kuuluvat myös toimialaan.
Alalla ei Suomessa tällä hetkellä ole järjestettyä koulutusta, joten koulutus menee pitkälti mestari–kisälli-asetelmalla.
Maaseuturahoitusta uusiin innovaatioihin
Matti Makon yrityksellä on myös innovaatiotoimintaa, joka on saanut EU:n maaseuturahoitusta Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta. Ensin hän sai kehittämistukea Sakaton-nimiselle rengasjuomavesikaivon pohjavesivarannon maksimoijalle, jonka avulla kaivossa oleva vesimäärä pystytään käyttämään mahdollisimman tarkasti.
Tällä hetkellä hän kehittää maaseuturahoituksen tuella biovesisuodatin- ja vesi-indikaattorikonseptia. Se, mistä tarkalleen ottaen on kyse, paljastuu vasta kun tuote saadaan markkinoille, mutta jotain hän pystyy kertomaan jo nyt.
Biovesisuodatin sopii niin isommalle yritykselle kuin ihan tavalliselle kuluttajallekin ja tarjoaa mahdollisuudet hyvin monenlaiseen käyttöön.
– Malli, muoto ja rakenne ovat hyvin vapaasti valittavissa, Mako kuvailee.
Kaivotohtori näkee innovaatiollaan myös kansainvälistä potentiaalia sekä hyötyjä ympäristölle ja maa- ja metsätaloudelle, sillä biovesisuodatin on täysin kemikaalivapaa.
– Käytännössä mitään muuta tapaa poistaa hule- ja suotovesien päästöjä ei ole – kalliita ja vaivalloisia laskeutus- ja suodatinaltaita lukuunottamatta. Oma innovaationi on hyvin skaalattavissa, sitä pystyy asentamaan sarjaan tai siirrettävästi – niin lyhyeen kuin pitkäaikaiseenkin käyttöön. Sen pystyy asentamaan viikoksi tai vaikka neljäksi vuodeksi.
Nyt vesi-indikaattorikonseptia aletaan testata akateemisessa yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa.
Tähtäimessä alan yleinen kehittäminen
Matti Mako näkee kaivohuollossa paljon kehitettävää ja toteaakin, että uudet toimintatavat olisivat alalle hyvin tervetulleita ja suotavia, sillä monia asioita tehdään hyvinkin vanhoilla metodeilla.
Suomessa alalla työskentelee joitain kymmeniä ihmisiä ja muutama suurempi yritys.
– Itse lähden siitä, että pyrin koko ajan kehittämään paitsi omaa tarjontaani, myös alaa yleensä.
Tulevaisuuskin näyttää innostavalta.
– Toivoisin yrityksen olevan viiden vuoden kuluttua alalla keihäänkärki-innovaattori Suomessa. Siinä vaiheessa toivottavasti moni tuote on jo myynnissä, ja ne kiinnostavat ja lähtevät kaupaksi myös kansainvälisesti, Kaivotohtori visioi.
EU:n maaseuturahoitusta saaneet hankkeet
Sakaton
- Toteutusaika: 2024–2027
- Kokonaisrahoitus: 45 000 euroa
- Tuki: 50 %
- Rahoittaja: Varsinais-Suomen ELY-keskus
Biovesisuodatin ja vesi-indikaattorikonsepti
- Toteutusaika: 2025–2027
- Kokonaisrahoitus: 100 000 euroa
- Tuki: 50 %
- Rahoittaja: Varsinais-Suomen ELY-keskus
EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvia yritystukia voi saada yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Maaseuturahoitusta myöntävät Varsinais-Suomessa ELY-keskus ja Leader-ryhmät, jotka myös neuvovat tukien hakemisessa.
