Euroopan Unionin osarahoittama
Laituri metsälammella. Brygga vid en skogsträsk.

Petsmon vaellusreitti – luontoelämyksiä Pohjanmaan sydämessä

17.10.2025 11:13Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa

Syksy ja ruska kutsuvat luontoon. Aurinkoisesta syysaamusta voi nauttia vaikkapa Petsmon vaellusreitillä.

Vaellusreitti sijaitsee Mustasaaressa, n. 24 kilometrin päässä Vaasasta pohjoiseen. Retkeilijällä on valittavanaan vaellusreittejä aina 0,6 kilometristä 12,5 kilometriin. Reittien varrella on pysähdyspaikkoja pienien metsälampien ja upeiden suomaisemien laidoilla.

Reittiä alettiin suunnitella vuonna 2020, ja idea lähti liikkelle kyläläisten omasta innostuksesta.

– innostusta olikin melko paljon, ja sitä tarvittiin, sillä raivaamista ja valmisteltavaa oli paljon, kertoo Fjalar Möuts hankkeen takana olleesta Petsmon nuorisoseurasta.

Apua saatiin lopulta n. 50 vapaaehtoiselta, jotka tekivät hankkeen eteen yli 2000 talkootyötuntia. Rahoitus hankkeelle saatiin Leader-ryhmä Aktion Österbottenilta, joka myönsi kohteeseen EU:n maaseuturahoitusta.

Vaellusreitti tarjoaa tekemistä monentasoisille luonnossaliikkujille. Myös erityisryhmät on huomioitu. Muun muassa Rudträskin taukopaikalle pääsee suoraan autolla, jolloin sen metsälammella lepäävästä laiturista, grillauskatoksesta sekä WC:stä voi nauttia myös liikuntarajoitteiset.

Tarkat tiedot reitistä, aloituspaikoista jne. löydät osoitteesta: https://petsmovandringsled.fi/fi/etusivu/

Tutustu etukäteen maisemiin videollamme.

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.