Salon järvet -hanke kerää tietoa vesistöjen tilasta
04.11.2024 12:26Varsinais-SuomiSalossa selvitetään parhaillaan paikallisten järvien tilaa ja kunnostustarpeita kesällä 2024 alkaneen hankkeen avulla. EU:n maaseuturahoituksen hankkeelle on myöntänyt Leader Ykkösakseli.
Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys on aloittanut Salon järvet -hankkeen, jossa selvitetään 28 salolaisjärven nykytilaa ja laaditaan 15 järvelle kunnostussuunnitelmat, joiden avulla voidaan lähteä edistämään järvien ja niiden valuma-alueiden tilaa. Lisäksi hanke tiedottaa ja kouluttaa vesiensuojeluasioista.
Pienimmät hankkeessa mukana olevat järvet ovat kahden hehtaarin kokoisia. Samankokoisia tai suurempia järviä on Salossa noin 270, eli hankkeessa on mukana noin 10 prosenttia tämän kokoluokan järvistä. Salossa järvet keskittyvät kunnan itä- ja kaakkoisosiin: Kiskonjoen-Perniönjoen valuma-alueelle ja Teijon alueelle.
Hankkeen projektikoordinaattori Matti Jantunen kertoo, että Salossa on 2000-luvun alussa laadittu selvitys 68 järven tilasta. Hankeidea syntyi ajatuksesta päivittää selvitys.
– Hankkeen suunnittelu aloitettiin joulukuussa 2022 tehdyillä kyselytutkimuksilla. Keväällä 2023 pidettiin Perniössä keskustelutilaisuus hankkeesta ja sen tarpeellisuudesta, ja nyt hanke on käynnissä, hän avaa taustoja.
Hanketta suunniteltiin yhdessä Salon kaupungin ja paikallisten vesiensuojeluyhdistysten kanssa. Hanketta lähti vetämään Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys, jonka tarkoitus on edistää vesiensuojelua ja ympäristönsuojelua alueellaan.
Hanke jatkuu syksyyn 2026 asti. Sen kokonaisrahoitus on 179 000 euroa, josta Leader Ykkösakselin myöntämä tuki on 70 %.
Luvassa roppakaupalla tutkimuksia ja selvityksiä
Hankkeessa mukana olevissa järvissä tullaan tekemään esimerkiksi vedenlaatuselvityksiä, vesikasvillisuustutkimuksia, pohjasedimenttitutkimuksia, kasviplanktontutkimuksia ja linnustoselvityksiä.
– Lisäksi valuma-alueilta etsitään mahdollisia vesiensuojelukohteita, jotta järviin menevää kuormitusta voisi pienentää ja valuma-alueen vesitaloutta parantaa, kertoo Jantunen.
Hankkeessa laaditaan kunnostussuunnitelmat 15 järvelle. Suunnitelmien avulla paikalliset vesiensuojeluyhdistykset ja muut toimijat voivat alkaa parantaa vesien tilaa konkreettisesti.
Ensimmäisen kesän ja syksyn aikana saatiin aloitettua vesinäytteiden otto järvistä. Ensimmäiset kasvillisuuskartoitukset ja virtaamamittaukset on nyt tehty ja hanketoimijat ovat tavanneet paikallisia vesiensuojeluyhdistyksiä.
– Hankkeelle perustetaan myös seurantaryhmä, jossa on edustajia Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksen lisäksi Leader Ykkösakselista, Salon kaupungilta ja paikallisista vesiensuojeluyhdistyksistä.

Yhteistyössä 19 paikallisyhdistystä
Hankkeessa on mukana yhteensä 19 paikallista vesiensuojeluyhdistystä, kaikkien mukana olevien järvien alueilta. Yhdistysaktiivit ovat sitoutuneet tekemään talkootyötä hankkeen tavoitteiden saavuttamiseksi. Talkootyötä tarvitaan esimerkiksi tilaisuuksien järjestämisessä ja kunnostussuunnitelmien laatimisessa. Lisäksi paikallisyhdistykset voivat tarjota tutkimuksiin lainaveneitä ja soutuapua. Vastaavasti paikalliset saavat hankkeen aikana uutta tietoa, neuvontaa ja koulutusta vesistötutkimuksista ja vesistöjen kunnostamismahdollisuuksista.
Verkostoitumistilaisuus Salossa 28.11.
Hanke järjestää Salon kaupungintalon valtuustosalissa verkostoitumistilaisuuden torstaina 28. marraskuuta.
– Tilaisuudessa kerrotaan hankkeesta ja annetaan puheenvuoro myös paikallisyhdistyksille, joista neljä kertoo tarkemmin omista järvistään ja toiminnastaan. Lisäksi yhdistykset pääsevät verkostoitumaan keskenään, sanoo Jantunen.
Kyseessä on hankkeen ensimmäinen verkostoitumistilaisuus ja lisää on luvassa.
EU:n maaseuturahoitusta myönnetään, jotta koko Suomi voisi hyvin. Rahoitus voi tarjota ratkaisuja juuri sinulle – olitpa sitten maaseudun asukas, viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, tai alueen kehittäjä. Maaseuturahoitusta myöntävät ELY-keskukset ja paikalliset Leader-ryhmät, jotka myös neuvovat tuen hakemisessa.