Vaanelan tila kasvaa ympäristöä kunnioittaen
16.08.2024 09:57Varsinais-SuomiSaloon kuuluvalla Teijon alueella, pienellä Lankkerin kylällä tehdään miljoonien eurojen investointeja. Vaanelan tila on hyödyntänyt EU:n maaseuturahoitusta jo useita kertoja, ja seuraavan investoinnin tukipäätös on taas valmiina. Kansallispuiston kainalossa kasvava tila ajattelee ympäristöä kaikessa toiminnassaan.
Salaattia ja marjoja tuottava Vaanelan tila sai viime vuonna valmiiksi uuden kahden megawatin lisälämpölaitoksen, tänä vuonna valmistui uusi kausihuone marjantuotantoon, uusi pakkaamotila valmistuu näillä näppäimillä ja seuraavaa kasvihuonetta aloitellaan parhaillaan. Nyt tila on saanut Varsinais-Suomen ELY-keskukselta EU:n maaseuturahoitusta kasvihuoneiden ledivalaistukseen, mutta sen projektin pariin ehditään vasta ensi vuonna.
Uusilla investoinneilla haetaan paitsi kasvua myös energiatehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää tuotantotapaa. Kansallispuiston vieressä olevan tilan tärkein ympäristöteko on yrittäjä Ismo Vaanelan mukaan kasteluveden kierrätys.
– Keräämme kaiken kasteluveden talteen ja käytämme sen uudelleen. Yhtään ravinnevettä ei mene herkkään luontoon. Pidän tätä ratkaisua ympäristön kannalta ihan ehdottomana. Ja tulee siitä toki myös merkittävä taloudellinen säästö.
Vaanelan tilan mansikat ja vadelmat kasvavat kausihuoneissa, joissa kastelu toimii automatiikalla. Marjoja ylikastellaan ravinteiden tasaantumiseksi. Marjakourun alla on vedenkeruukouru. Käytetty kasteluvesi pumpataan säiliöihin ja käytetään sieltä uudelleen. Alun perin vesi tulee omista porakaivoista, jotka nekin on aikoinaan tehty ympäristösyistä.
– Täällä on joskus otettu kasteluvettä ohi virtaavasta Lohiojasta, mutta ei enää vuosiin. Lohiojassa elää suojeltu purotaimen, joten emme rasita sitä enää ollenkaan.
Uudessa kausihuoneessa on kastelu- ja vedenkierrätysjärjestelmän lisäksi automaattinen lämmitys- ja tuuletustekniikka.
– Automatiikka on avainsana myös lämmityksessä. Sähkön käyttö kohdennetaan juuri tarpeen mukaan, jolloin energiaa ei mene hukkaan. Uudessa kausihuoneessa voidaan aloittaa lämmitys jo maaliskuun alussa. Kausi jatkuu parhaimmillaan lokakuun loppuun.
Satokausi on uusien investointien myötä tuplaantunut. Elokuun alussa mansikkahuoneissa kukkii uudelleen ja uusia vadelmia istutetaan. Syyssatokausi alkaa elokuun loppupuolella ja jatkuu parhaassa tapauksessa lokakuun loppuun.
Sen lisäksi, että ympäristöä ajatellaan tuotannossa, Vaanelat ovat perustaneet tilan viereen myös METSO-soidensuojelualueen vuonna 2009.

Kasvihuoneet, kausihuoneet ja kasvutunnelit
Vaanelan tilalla on kokemusta sekä kasvihuoneista, kausihuoneista että kasvutunneleista. Kasvihuone on rakenteiltaan järein – kasvutunneli taas on käytännössä säänsuoja. Kausihuone on hyvä kompromissi näiden kahden välillä. Muovit saa laskettua talveksi, mutta huoneeseen saa lämmityksen ja muuta tarvittavaa tekniikkaa.
– Näin kasvihuoneiden kehittymisen 90-luvulla. Silloin uuden tekniikan myötä kurkkujenkin tuotanto moninkertaistui. Uskon, että marjapuolella olemme nyt kausihuoneiden kanssa samanlaisen rakennemuutoksen edessä, ja vasta alkutaipaleella. Monet kollegatkin investoivat nyt niihin, kertoo Vaanela.
Edut ovat kiistattomat avomaantuotantoon verrattuna.
– Avomaan tuotannossa ollaan aina luontoäidin armoilla. Avomaalta voi parhaimmillaan saada mahtavan sadon, mutta riskit ovat valtavat verrattuna kausihuoneisiin. Kausihuoneissa marjojen tuottokyky ja kauppakestävyys paranevat huomattavasti, kun sateet eivät vaikuta ja marjat eivät koskaan makaa muovia vasten.
Kausihuoneissa ja kasvutunneleissa marjat saadaan myös poimittua huomattavasti helpommin ja tehokkaammin.
Tällä hetkellä Vaanelan tilalla on kasvihuoneita 3 hehtaarilla ja kausihuoneita 6,5 hehtaarilla. Seuraavaksi tilalla aletaan rakentaa 3 500 neliön kasvihuonetta uudella tekniikalla. Sen myötä marjantuotanto voidaan tulevaisuudessa aloittaa jo helmikuussa.

Maku edellä
Vaanelan tila on brändännyt marjansa karkkimansikoiksi ja karkkivadelmiksi – niin makeita marjat ovat.
– Sato voi olla brändätyissä lajikkeissa jopa 40 % pienempi, mutta brändättyjen erikoistuotteiden kysyntä on kasvussa.
– Toki vanhan ajan Polka-mansikkakin on todella makea, mutta siitä oli vaikeaa saada kauppakestävää. Kun Polkan poimi aamulla, se piti olla illalla joko syöty tai pakkasessa. Uudet lajikkeet säilyvät hyvinä paljon kauemmin.

Sukupolvenvaihdos edessä
Vaanelan tilan tarina alkaa 1970-luvulta, jolloin tilalla viljeltiin varhaisperunaa. Ismo Vaanelan yrittäjän ura alkoi vuonna 1989. Silloin päätuotteita olivat kurkku ja tomaatti, mutta pian niistä siirryttiin salaatin pariin. Salaatti on edelleen tilan ympärivuotinen tuote ja sen rinnalla alettiin tuottaa marjoja vuonna 2014. Viime vuonna tilalla alkoi vaiheittainen sukupolvenvaihdos. Seuraavaksi tilaa alkaa luotsata Vaanelan tytär Karoliina Vaanela.
Tilalla työskentelee ympäri vuoden noin 40 työntekijää ja kesäkaudella tarvitaan noin 200 ihmistä lisää. Lähes kaikki työntekijät ovat tulleet Ukrainasta ja tilan työkielikin on ukraina. Osa kausityöntekijöistä käy talvella Ukrainassa, osa asuu pysyvästi Suomessa. Tällä hetkellä tilalla on kolmisen kuukautta sellaista aikaa, kun kausityövoimaa ei tarvita, mutta uusien investointien myötä työsuhteista saadaan taas hiukan pidempiä.

Rahoitusta maatalouden investointeihin
EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvien maatilan investointitukien avulla edistetään maatilojen rakennushankkeita sekä kone- ja laitehankintoja, jotka parantavat esimerkiksi toiminnan tehokkuutta, kilpailukykyä, ympäristöystävällisyyttä tai energiatehokkuutta.
Tukea haetaan ELY-keskuksesta. Tukihaku on jatkuva, mutta päätöksiä tehdään valintajaksoittain. Kuluva valintajakso päättyy Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa 15.10. ja seuraava 15.1.