Euroopan Unionin osarahoittama
Tanja Harilainen saunan ovella.
Saunakulttuurihanketta koordinoi Tanja Harilainen, joka on opiskellut saunaterapeutiksi.

Vakka-Suomen saunakulttuurihanke ammentaa perinteistä ja luo uutta yhteisöllisyyttä

14.02.2025 08:15Varsinais-Suomi

Ukipolis toteuttaa Uudessakaupungissa, Laitilassa, Vehmaalla ja Pyhärannassa saunakulttuurihanketta, jossa kartoitetaan alueen julkisia saunoja, perustetaan uusi saunaseura ja uusia tapahtumia, esitellään suomalaista saunakulttuuria varhaiskasvatuksessa ja sparraillaan ideoita paikallisen saunakulttuurin elävöittämiseksi.

Leader Ravakka on myöntänyt EU:n maaseuturahoitusta Ukipolis Oy:n toteuttamalle Saunakulttuurihankkeelle, joka jatkuu vuoden 2026 loppuun. Hankkeen kokonaiskustannus 82 000 euroa ja se toteutetaan kokonaan julkisin varoin.

Hanketta koordinoiva Tanja Harilainen kertoo, että hanke on lähtenyt liikkeelle niin vauhdilla, että yksi sen tavoitteista on jo saavutettu.

– Meidän piti selvittää Uudenkaupungin keskustan avantosaunatarpeita ja se homma tulikin heti valmiiksi, kun Blueberry Hill Sauna ilmoitti rakentavansa jo pidemmän aikaa suunnitelmissa olleen saunan keskustan liepeille Janhuanniemeen. Sauna avataan avantouimareiden käyttöön maaliskuussa.

Uusi saunaseura pitää yllä saunakulttuuria

Hankkeessa perustetaan alueelle uusi saunaseura, jonka tavoitteena on pitää yllä alueen saunakulttuuria, jatkaa hankkeissa aloitettuja toimia ja järjestää joka toinen vuosi Saunapäivän avoimet lauteet yhteistyössä Uudenkaupungin Vanhat talot -yhdistyksen kanssa.

Saunapäivä järjestetään vuorovuosina Vanhat talot -tapahtuman kanssa, samana ajankohtana syyskuun alussa. Tänä vuonna tapahtuma on lauantaina 6. syyskuuta.

– Saunapäivänä kaikki alueen yhdistykset, yritykset ja yksityiset ihmiset voivat avata saunansa tapahtuman osallistujille. Saunan voi avata vain katsottavaksi tai sitten sen voi lämmittää niin, että osallistujat pääsevät löylyihin, Harilainen sanoo.

Tapahtuman ensimmäisessä suunnittelupalaverissa oli mukana 30 ihmistä eri puolilta hankealuetta ja kaikki lupasivat avata oman saunansa. Tapahtumassa pääsee näkemään esimerkiksi Uudenkaupungin vanhojen talojen saunoja, joista osa on yli sata vuotta vanhoja. Lisäksi mukaan on tulossa savusaunoja ja tavoitteena olisi saada mukaan myös laivasauna ja lauttasauna.

Tapahtumaan osallistuvien saunojen tiedot syötetään karttasovellukseen, josta kävijät voivat katsoa saunojen tietoja ja suunnitella oman saunapäivän reittinsä.

– Mukaan tulevien kanssa voidaan sitten sparrailla ideoita siitä, mitä kaikkea oheistoimintaa saunapäivään voisi kehittää. Avoimilla saunoilla voisi pitää vaikka buffettia tai järjestää saunaterapiahetkiä.

Samana päivänä Laitilan KasiTorilla järjestetään Lähiruokapäivän valtakunnalliset avajaiset, ja yhteistyötä pyritään virittämään myös tapahtumien välillä.

Hankkeessa suunnitellaan myös toista uutta tapahtumaa talvikaudeksi.

– Tarkempia suunnitelmia ei vielä ole, mutta jonkinlainen avantoralli tai lapsiperheiden joulusaunatapahtuma se varmaan tulee olemaan, Harilainen pohtii.

Saunat kartalle

Yksi hankkeen tavoitteista on kartoittaa alueen julkiset saunat ja koota ne sähköiselle alustalle. Maaseutu on täynnä mielenkiintoisia saunoja, mutta tällä hetkellä niistä on vaikea löytää tietoa. Jatkossa kun tekee mieli saunoa, voi katsoa kartalta, mikä on lähin julkinen sauna, jossa on kiuas lämpimänä.

Leader Ravakan toiminnanjohtaja Ulla Kallio uskoo, että tällaiselle palvelulle on kysyntää. Julkiset saunat palvelevat alueen matkailijoita, mutta lisäävät yhteisöllisyyttä myös asukkaiden kesken.

– Moni kertoo vähentäneensä kotona saunomista sen jälkeen, kun sähkön hinta nousi. Siksi julkisille saunoille on taas entistä enemmän kysyntää, hän pohtii.

Teknistä toteutusta pohditaan vielä.

– Saunapäivän tarpeita voisi palvella Maptionaire-karttasovellus, mutta pysyvään käyttöön voisi toimia yhteistyö esimerkiksi saunat.fi-sivun tai Sauna atlas -sovelluksen kanssa.

Suomalainen saunakulttuuri on vertaansa vailla

Suomen saunaperinne on nimetty Unescon Ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuonna 2020. Ensimmäiset saunat on rakennettu nykyisen Suomen alueelle jo kivikaudella noin 10 000 vuotta sitten. Nykyään Suomessa on yli 3 miljoonaa saunaa ja yli 90 % suomalaisista kertoo saunovansa ainakin kerran viikossa.

Perinteisesti suomalainen saunakulttuuri on siirtynyt sukupolvelta toiselle itsestään, mutta Vakka-Suomessa on herännyt huoli siitä, oppiiko koko uusi sukupolvi saunomaan.

– Täällä on jonkin verran sellaisia perheitä, joissa ei saunota ollenkaan. Erityisesti maahanmuuttajataustaisissa perheissä sauna voi jäädä vieraaksi. Siksi hankkeessa halutaan opettaa suomalaista maaseudun saunaperinnettä uusille sukupolville yhteistyössä varhaiskasvatuksen kanssa, Harilainen sanoo.

Harilainen on itse opiskellut saunaterapeutiksi ja sitä kautta hän on hyvin perillä saunakulttuurista, saunaan liittyvistä uskomuksista ja saunassa tehtävistä hoidoista. Hänen mukaansa tämän hetken saunakulttuurissa korostuu rentoutuminen ja palautuminen.

Mutta liittyy saunakulttuurin paljon muutakin! Historiassa maaseudun saunat ovat olleet jatkuvasti käytössä, sillä niissä on palvattu lihaa, loukutettu pellavaa, synnytetty ja huolehdittu terveydenhoidosta. Nykyäänkin Vakka-Suomen savusaunoja hyödynnetään savustuksessa ja Ulla Kallio kertoo, että heillä tehdään jouluisin saunassa prossakkaa.

– Se on vakkasuomalainen versio imelletystä perunalaatikosta. Prossakan pitää olla 50 asteessa useampi tunti, joten helpointa se on valmistaa saunassa.

Saunan kiuas, jossa palaa tuli.
Yli 90 % suomalaisista kertoo saunovansa ainakin kerran viikossa.

EU:n maaseuturahoitusta myönnetään, jotta koko Suomi voisi hyvin. Rahoitus voi tarjota ratkaisuja juuri sinulle – olitpa sitten maaseudun asukas, viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, tai alueen kehittäjä. Maaseuturahoitusta myöntävät ELY-keskukset ja paikalliset Leader-ryhmät, jotka myös neuvovat tuen hakemisessa.

Hitunen suomalaista luontoa osaksi saunomiskokemusta

Tanja Harilainen on perustanut Leader Ravakan myöntämän maaseuturahoituksen tuella myös oman yrityksen: Nystad Sauna Companyn, joka tuottaa uusikaupunkilaisia ekologisia ja kemikaalittomia löylytuoksuja ja metsäkylpyjä. Tuotteita markkinoidaan kansainvälisesti, jotta kaikkialla maailmassa ihmiset voisivat lisätä saunakokemukseen hitusen suomalaista luontoa.

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.