Ympäristö- ja ilmastoinvestoinnit alkoivat kiinnostaa Varsinais-Suomessa
14.08.2025 14:45Varsinais-SuomiEU:n maaseuturahoitusta on myönnetty yleishyödyllisiin ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin reilun vuoden ajan lupaavin tuloksin.
Maaseudun yhteisöt, kuten kunnat ja yhdistykset, voivat saada EU:n maaseuturahoitusta yleishyödyllisiin ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin. Investoinnit voivat liittyä ilmastonmuutokseen hillintään, luonnon monimuotoisuuden edistämiseen tai luonnonvarojen kestävään käyttöön, esimerkiksi vesiensuojelutoimenpiteisiin. Vesiensuojelun osalta rahoitusta myönnetään erityisesti Saaristomeren valuma-alueelle.
Ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin voi saada julkista rahoitusta jopa 80 prosenttia. Hankkeen yksityiseksi rahoitukseksi käy esimerkiksi talkootyö.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on myöntänyt kyseistä rahoitusta jo neljälle hankkeelle.
Ammattiopisto Livian opetusmaatilalla Kaarinassa tehdään suojavyöhykekokeilua, jossa selvitetään, miten integroitu suojavyöhyke toimii savimaalla maatalouden vesiensuojelurakenteena. Tällä suojavyöhykeratkaisulla saadaan vähennettyä kiintoainekseen sitoutuneen fosforin lisäksi myös liukoisten ravinteiden kuormitusta. Menetelmää voidaan hyödyntää muun muassa yhteisten ojitusinvestointien yhteydessä ja sen avulla voidaan parantaa nykyisten suojavyöhykkeiden vesiensuojeluvaikutuksia. Suojavyöhyke tulee osaksi maatalouden vesistöpolkua, jonka varrella esitellään erilaisia maatalouden vesiensuojelumenetelmiä.
Pidä saaristo siistinä ry on saanut rahoitusta Saaristomeren imutyhjennyslaitteiden uusimiseen. Tällä hetkellä yhdistys ylläpitää Saaristomerellä 11 kelluvaa imutyhjennyslaitetta, jotka ovat hyvin eri ikäisiä ja kuntoisia. Tämän hankkeen avulla korvataan niistä kaksi uusilla, käyttäjäystävällisemmillä laiturimallisilla laitteilla. Toimivat, ehjät ja hyvin sijoitetut imutyhjennyslaitteet ovat tehokas keino estää veneilijöiden käymäläjätevesien päätymistä herkkään Saaristomereen.
Turun Lentokerho on saanut rahoitusta uuden jakeluaseman rakentamiseen Oripään lentokentälle. Tarkoituksena rakentaa nykysäädösten mukainen, ympäristölle ja käyttäjille varmasti turvallinen jakeluasema lentokoneille. Jakeluasema on edellytys lentotoiminnan jatkumiselle Oripäässä, mutta samalla yhdistys haluaa suojella Pohjoismaiden suurinta pohjavesialuetta, jonka läheisyydessä toimii.
Laukkarin vesiensuojeluyhdistys ennallistaa Kustavissa vesiväyliä Pihlavakarinaukon salmilla parantaakseen veden vaihtuvuutta ja tilaa ja sitä kautta myös alueen virkistyskäyttömahdollisuuksia. Rahoitusta on myönnetty vesiväylien ruoppaukselle, perkaukselle ja ruoppausmassojen läjittämiselle. Ruoppauksia tehdään seitsemässä Pihlajakarinaukolle johtavassa kapeikossa ja ruoppausmassojen yhteismäärä on noin 10 000 kuutiota.
Rahoitusta on reilusti jäljellä
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen maaseutuyksikön ryhmäpäällikkö Johanna Mattila kertoo, että rahoitusta on jäljellä vielä runsaasti, joten ideoiden kanssa voi olla yhteydessä maaseutuyksikköön. Kuluva valintajakso päättyy 30. syyskuuta.
– Investoinnit voivat olla esimerkiksi hiilineutraalisuutta ja paikallista turvallisuutta tukevia kuten yleishyödyllisten rakennusten ja tilojen energiainvestointeja. Lisäksi voidaan rahoittaa sään ääri-ilmiöihin varautumista, koneiden ja laitteiden yhteisöllistä yhteiskäyttöä, vesiensuojelutoimenpiteitä, kierrätyksen edistämistä, riistakosteikkoja tai vaikka luonnon monimuotoisuuden pilottialueita, Johanna Mattila listaa esimerkkejä.
Investoinnin hyödyn tulee ohjautua alueen asukkaille ja muille toimijoille, ja investoinnin kohteen tulee pääsääntöisesti olla alueen asukkaiden ja toimijoiden käytettävissä.
Maaseuturahoitusta yleishyödyllisiin ympäristö- ja ilmastoinvestointeihin voi hakea myös oman alueensa Leader-ryhmästä. ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien asiantuntijat neuvovat hakemuksen tekemisessä.
Lisätiedot:
Johanna Mattila, ryhmäpäällikkö ja kehittämispäällikkö
Varsinais-Suomen ELY-keskus, maaseutuyksikkö
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
