Uudet valtakunnalliset EIP-hankkeet valittu – rahoitusta chatbotin kehittämiseen alkutuottajille ja hevostautien saamiseen kartalle
Valtakunnallisten EIP-hankkeiden valintaryhmä on esittänyt rahoitettavaksi viittä uutta eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden hanketta eli EIP-hanketta.
Hakukierrokselle saatiin kaikkiaan yksitoista hakemusta, joista viidelle valitulle kohdennetaan EU:n maaseuturahoitusta yhteensä 1,16 miljoonan euron edestä alkutuotannon tukemiseen ja innovaatioiden synnyttämiseen.
Eurooppalaisen innovaatiokumppanuuden hankkeiden eli EIP-ryhmien (EIP = European Innovation Partnership) tavoitteena on ratkaista etukäteen tunnistettu, maa- tai metsätalouden alkutuotantoon liittyvä ongelma, mistä saattaa syntyä uusi innovaatio tai toimintamalli. edistämiseen. EIP-hankkeessa kehitettävä ratkaisu perustuu alkutuotantoyritysten tarpeisiin ja liittyy maa- tai metsätalouden uudistamiseen tai biotalouden edistämiseen.
”Hakukierrokselle saatiin mukavasti hankehakemuksia ja valintaa rahoitettavaksi valittavien hankkeiden suhteen päästiin tekemään. Hakemusten tekninen taso on noussut ja on kiva päästä tutustumaan tavoitteina oleviin innovaatioideoihin” toteaa maaseudun kehittämisen asiantuntija, Kaisa Tolonen Hämeen ELY-keskuksesta.
Rahoitettavaksi valitut maaseudun innovaatioryhmien hankkeet:
Suomen Biokierto ja Biokaasu ry – Lannan hiilestä hintaa
Hankkeessa luodaan toimintamalli, jossa selvitetään miten maatilat voivat saada markkinaehtoisesti korvauksen biokaasutukseen ohjatusta lannasta ja hyötyä elintarvikeketjun ilmastotyöstä.
Työtehoseura ry, ruotsiksi Arbetseffektivitetsföreningen rf – AgriTime – Automatisoitu työtietojen keruu tilojen älykkään johtamisen mahdollistajana
AgriTime-hankkeessa pilotoidaan uusia digitalisaatiota hyödyntäviä teknologioita, joilla kerätään ja tallennetaan automatisoidusti tietoa työpäivän havainnoista, ajankäytöstä ja työn kuormittavuudesta.
Keski-Pohjanmaan Koulutusyhtymä – Care Companion-chatbot
Hankkeessa kehitetään chatbot tukemaan nautakarjatilallisia (lypsy- ja lihakarja) sekä hevossektorin alkutuottajia eläinten hyvinvoinnin arvioinnissa, hyvinvoinnin mittareiden käytössä, sekä eläinten hyvinvoinnin omavalvonnassa.
Hämeen ammattikorkeakoulu Oy – MOTIIVI – Mobiilikäyttöinen mittalaite maaperän tiivistymisen seurantaan
Hankkeen tavoite on kehittää helposti liikuteltava mittalaite, joka mittaa maaperän tiivistymisen ja kosteuden eri syvyyksiltä, ja tallentaa mittaukset sijaintitietoineen mobiilikäyttöliittymään.
Suomen Hevostietokeskus ry – Taudit kartalle
Taudit kartalle -hankkeessa kehitetään valtakunnallinen digitaalinen järjestelmä (mobiilisovellus ja verkkopalvelu) hevosten tarttuvien tautien tunnistamiseen, ajantasaiseen seurantaan ja niistä tiedottamiseen.
Lisätietoa:
Tutustu muihin EIP-hankkeisiin
Lisätietoja EIP-hankkeista:
Hämeen ELY-keskus: Lassi Hurskainen, p. 02950 25046 ja Kaisa Tolonen, p. 02950 25022, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
(maa- ja metsätalousministeriössä: Leena Anttila, p. 02951 62240, etunimi.sukunimi@gov.fi )