Maatalouden investoinnit jatkuvat Varsinais-Suomessa vilkkaina!
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen maaseutuyksikössä päättyi EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvien maatalouden investointitukien valintajakso 15. elokuuta. Hakemuksia tuli yhteensä 107. Investointien yhteenlasketut kokonaiskustannukset kohoavat yli 15 miljoonaan euroon. Haettavan tuen määrä on yhteensä noin 5,5 miljoonaa euroa.
Eniten tukea on haettu salaojitukseen, mikä on maatalouden tulevaisuuden kannalta hyvä asia. Salaojitus parantaa pellon kasvukuntoa ja auttaa sitä selviämään yleistyvistä sään ääri-ilmiöistä. Esimerkiksi tämän kevään rankkasateista salaojitetut pellot selvisivät selkeästi paremmin kuin muut. ELY-keskuksen johtava rahoitusasiantuntija Janita Leppänen kertoo, että salaojitusinvestointien määrä on ollut korkea jo pitkään, joten hakemusten määrä ei yllättänyt. Vuonna 2024 salaojitushankkeita rahoitettiin Varsinais-Suomessa yhteensä 97 kappaletta.
Sen sijaan energiainvestointien pieni hakemusmäärä yllätti.
– Energiatuotannon hakemusmäärä suorastaan romahti, Leppänen ihmettelee.
Vielä ei tiedetä, onko energiatuotannon investointitukien tarve onnistuttu täyttämään aikaisemmilla valintajaksoilla, onko maatilojen kiinnostus energiainvestointeihin lopahtanut vai onko kyse vain hetkellisestä notkahduksesta.
Salaojitusinvestointien jälkeen eniten hakemuksia on tullut ympäristön tilaa parantaviin investointeihin, tuotantovarastoihin ja kuivureihin.
– Eläintuotannon hakemusten määrä oli tällä kierroksella pieni, mutta yhteydenottoja on tullut suuremmista kotieläinpuolen hankkeista, jotka mahdollisesti konkretisoituvat sitten seuraavalla hakujaksolla, Leppänen ennakoi.
Lisätiedot:
Janita Leppänen, johtava rahoitusasiantuntija
Varsinais-Suomen ELY-keskus, maaseutuyksikkö
janita.leppanen@ely-keskus.fi