Euroopan Unionin osarahoittama

Valintajaksot

Pohjois-Savossa EU:n maaseuturahoitusta myöntävät Itä-Suomen elinvoimakeskus ja Leader-ryhmät. Tukihaku on jatkuva, mutta päätöksiä tehdään valintajaksoittain. EU:n maataloustukien neuvonnasta vastaavat kuntien maaseutuviranomaiset.

Ennen hakemuksen jättämistä kannattaa olla yhteydessä elinvoimakeskukseen tai oman alueen Leader-ryhmään! Paikalliset asiantuntijat neuvovat tuen hakemisessa.

Tukien haku on jatkuvaa, mutta hakemukset käsitellään elinvoimakeskuksessa ja Leader-ryhmissä valinta-/tukijaksoittain. Alla on koottu Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ja kehittämisyhdistysten valintajaksot sekä hakuajat.

Leader-tukiin on jatkuva haku. Kehittämisyhdistykset käsittelevät valmiit hakemukset hallituksen kokousaikataulujen mukaisesti. Huomioi, että hakemus käsitellään hallituksessa vain, mikäli se on valmis eli kaikki selvitettävät asiat ja liitteet löytyvät asianmukaisesti Hyrrän hakemuksesta sekä liitteistä. Hakemus tulee vireille, kun hakija palauttaa sen Hyrrä-palvelussa.

Huomioithan, että tukimuodoista löytyy lisämateriaalia kohdasta ”koulutusmateriaalit”, kannattaa tutustua myös näihin!

Elinvoimakeskuksen valintajaksot

Maaseudun hanketukien valintajaksot Itä-Suomen elinvoimakeskuksessa:

  • 1.5.2025-30.9.2025
  • 1.10.2025-31.1.2026
  • 1.2.2026-30.4.2026
  • 1.5.2026-30.9.2026

Itä-Suomen, Keski-Suomen ja Kaakkois-Suomen elinvoimakeskukset toteuttavat Järvi-Suomen maaseudun ympäristö- ja ilmasto-ohjelmaa (JÄSMY) sekä alueellisia maaseudun kehittämissuunnitelmia 2023–2027.

Maaseudun yritystukien valintajaksot Itä-Suomen elinvoimakeskuksessa vuosittain:

  • 16.5.2025-15.8.2025
  • 16.8.2025-15.10.2025
  • 16.10.2025-15.1.2026
  • 16.1.2026-15.3.2026
  • 16.3.2026-15.5.2026
  • 16.5.2026-15.8.2026
  • 16.8.2026-15.10.2026

Virallinen hakuaika sähköisissä hakemuksissa päättyy ko. päivinä klo 23:59.

Maatalouden investointitukien ja nuoren viljelijän aloitustukien valintajaksot Itä-Suomen elinvoimakeskuksessa vuosittain:

  • 16.10.–15.1.
  • 16.1.–15.3.
  • 16.3.–15.8.
  • 16.8.–15.10.

Leader-ryhmien valintajaksot

Hakemuksen on oltava vireillä viimeistään:

  • 16.8.2026
  • 20.9.2026
  • 18.10.2026

Hallituksen kokous:

  • 24.9.2026
  • 29.10.2026
  • 3.12.2026

Hakemus oltava vireillä viimeistään:

  • 27.7.2026
  • 17.8.2026
  • 22.9.2026
  • 9.10.2026
  • 10.11.2026

Hallituksen kokous:

  • 27.8.2026
  • 17.9.2026
  • 22.10.2026
  • 9.11.2026
  • 10.12.2026

Hakemus jätetty Hyrrässä viimeistään

  • 20.8.2026
  • 10.9.2026
  • 15.10.2026
  • 19.11.2026

Hallituksen kokous

  • 10.9.
  • 1.10.
  •  5.11.
  •  10.12.

Suomesta 95 % on maaseutua

Tarkista kartasta, sijaitsetko tukikelpoisella maaseutualueella!