Hevosen hyvinvointimittaristo parantaa hevosalan kestävyyttä
12.11.2024 12:44Häme, Kaakkois-Suomi, Keski-Pohjanmaa, PohjanmaaEläinten hyvinvointi ei enää ole mielipide vaan se perustuu tietoon.
– Hei, huomaatko mikä täällä on muuttunut? kysyy Marjo Kaivolahti-Koukkari kollega Essi Walleniukselta heidän kävellessään hevosaitausten keskellä Vaasassa sijaitsevalla Hubertuksen tallilla.
Wallenius nyökkää ja viittaa pareittain aitauksessa oleviin hevosiin:
– Nyt melkein kaikilla on kaveri ja aitausten välillä ei ole isoja välejä. Moni hevosenomistaja ei uskalla pitää hevosia yhdessä, mutta tutkimusten mukaan hevonen stressaantuu, jos se näkee lajitoverin muttei pääse sen lähelle.
Tämä on yksi konkreettinen toimenpide, jota Mittarit hevosen hyvinvoinnin arviointiin -hankkeen pilottivaiheessa mukana ollut talli on tehnyt. Hankkeen tuloksena on syntymässä mittaristo niin ulkopuolisten tekemiin arviointeihin kuin tallien omavalvontaan käytettäväksi.
– Hyvinvointia on mietitty lähinnä ulkoisista seikoista käsin, siitä, paljonko hevosella on tilaa ulkoilla tai onko ruokinta oikeanlaista. Nyt hyvinvoinnin arviointi lähtee eläimestä itsestään, eläinten hyvinvoinnin mittaamisen asiantuntija Wallenius kertoo.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Hankkeessa mukana 45 hevostallia
Hyvinvoinnin lisäämisen lisäksi halutaan myös lisätä hevosalan toiminnan läpinäkyvyyttä ja alan positiivista imagoa.
– Hevosten hyvinvointi on alkanut puhuttaa alalla ja on ollut myös kriittistä pohdintaa oikeudesta käyttää hevosia ravi- ja ratsastustoimintaan. Viime vuosina on tullut lisää tutkittua tietoa niiden hyvinvoinnista ja on tunnistettu tarve sen mittaamiseen, hankkeen projektipäällikkönä työskentelevä Kaivolahti-Koukkari kertoo.
Hevosen hyvinvointimittariston pohjana on eurooppalaisen tutkijaverkoston luoma Welfare Quality eli eläinperäisen hyvinvoinnin mittausjärjestelmä tuotantoeläimille. Hanke lähti liikkeelle hevosten hyvinvointiin liittyvän tutkimustiedon keräämisestä.
– Mittareita on 41 ja hankkeen pilotointivaiheessa testataan, miten niiden läpikäynti onnistuu talleilla. Tallien on tärkeää saada tietoa numeroina, jotta voidaan tarkastella vahvuuksia ja sitä, mitä vielä pitää kehittää.
Hanke on saanut hyvän vastaanoton, sillä pilottivaiheeseen ilmoittautui yli 100 tallia, josta 45 pääsi mukaan.
– Kiinnostusta siis vaikuttaa olevan. Hevosalan yrittäjät näkevät tässä menestystekijän. Tällä on merkitys koko alan imagolle, että tehdään katseen kestävä järjestelmä ja pystytään ja halutaan myös kriittisesti kehittää ja parantaa toimintaa.
– Minä lähdin mukaan, sillä haluan olla mukana alan kehityksessä ja saada uutta tietoa hevosen hyvinvoinnista. Meidän tallimme on yhdistyksen omistama ja haluamme profiloitua kärkijoukkoon hyvinvoinnin kehittämisessä, kertoo Hubertuksen tallilla hevostaan pitävä yrittäjä Milla Routamaa.
”Ala säilyy, mutta tulee muuttumaan”
Ilman Pohjanmaan ELY-keskuksen tukea mittaristoa ei olisi saatu näin nopeasti kehitettyä. Kaivolahti-Koukkari ja Wallenius kiittävät, että hanke on mahdollistanut näkyvän kehitysaskeleen alalla.
– Hyvinvointi ei ole enää mielipide, vaan tieteellisesti arvioitava asia. Aiemmin on totuttu ottamaan tietoa esimerkiksi kilpailuista, mitä ominaisuuksia on menestyneellä hevosella, mutta nyt tämä jossain määrin muuttuu, kun tarkastellaan hyvinvointia, Wallenius kertoo.
Kaivolahti-Koukkari uskoo, että hevonen tulee jatkossakin kulkemaan rinta rinnan ihmisen kanssa.
– Ala säilyy, mutta tulee muuttumaan. Hevosilla on merkitystä ihmiselle, niitä käytetään hyvinvoinnin lisäämisessä, kuntoutumisessa kuin luontosuhteen kannalta yhä enemmän. Kilpaurheilu tulee ehkä kapenemaan.
Molemmat naiset ovat itsekin huomanneet hevosharrastuksen monipuolistumisen. Suorittamisen sijaan on siirrytty yhdessä tekemiseen.
– Itsellä on suomenhevosvarsa kasvamassa ja sitä on tarkoitus käyttää pienimuotoisiin peltotöihin, kilparatsastusta aiemmin harrastanut Wallenius toteaa.
– Olen harrastanut raviurheilua, mutta nyt hevosten kanssa tekemisessä kiinnostaa esimerkiksi työajo tai luonnossa liikkuminen. Olen elänyt ja hengittänyt hevosia, niin eihän niistä eroon pääse, Kaivolahti-Koukkari kertoo hymyillen.
Hanketta hallinnoi Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ja osatoteuttajina ovat Hämeen ammattikorkeakoulu sekä Harjun oppimiskeskus yhteistyössä Suomen Hippos ry:n ja Suomen Ratsastajainliitto ry:n kanssa. Hankkeen tavoitteena on kehittää hevostallien ja hevosalan yritysten auditointiin soveltuva mittaristo, joka on tutkittuun tietoon perustuva ja helposti käytettävä, ja jonka avulla voidaan objektiivisesti tarkastella hevosten hyvinvointia erilaisissa pitopaikoissa. Hanketta on tukenut Pohjanmaan ELY-keskus EU:n maaseuturahastosta.