Maaseuturahoituksen kehittämishankkeet Kaakkois-Suomessa 2023-2027
Ehkä olet huomannut joskus laavulla pistäytyessäsi kyltin, jossa kerrotaan, että hanketta on osarahoittanut EU. Lähellä olevia kohteita löytyy lukuisia. Ehkä sinua kiinnostaa, mitä on jo tehty ja mitä on meneillään. Onko kenties jotain sellaista, johon voisit itsekin osallistua? Ehkä bongaat hankkeita, joissa tehdään työtä lähiympäristösi hyväksi?
Hankkeilla kehitetään paikallisia palveluja, lisätään osaamista yritystoiminnan kehittämiseksi, rakennetaan ja kunnostetaan monien paikallisten asukkaiden hyödyntämiä kylätaloja, matkailijan hyödyntämiä retkeilyreittejä ja laavuja sekä pyritään vaikuttamaan esimerkiksi vesistöjen tilaan.
Kaakkois-Suomessa on rahoitettu EU:n ohjelmakaudella 2023–2027 jo 90 maaseudun kehittämishanketta. Tässä alla on hankkeet listattuna. Klikkaamalla nimeä pääset hankekorttiin, jossa on tarkempia tietoja. Ole utelias ja katso mitä maaseudulla tapahtuu! Huomaa, että listaa päivitetään sitä mukaa kun uusia hankkeita tulee. Linkki johtaa maaseutuverkosto.fi:n hankekorttiin.
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen rahoittamat hankkeet
- Suomen metsäkeskus: Kaakon vesiosaaja
- Suomen metsäkeskus: Kestävää kasvua Kymenlaakson metsiin
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y.: Hiitolanjoen kalalaskurihanke
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y.: Kuuksenenselkä kuntoon –hanke 2025-2027
- Saimaan Kuitu Oy: Raippo 1, Lappeenranta laakaistahanke
- ProAgria Etelä-Suomi ry: Kestävästi ja vastuullisesti toimiva maatila Kaakkois-Suomessa – MaKe Kaakkois-Suomi -hanke
- Neuvottoman Jakokunta: Ryötyksenpohjan elinympäristön kunnostushanke
- MTK-Kaakkois-Suomi ry: MegaBoostia omistajanvaihdoksiin Kaakkois-Suomessa
- Lions Club Jaala ry: Jaalan kesäteatterialueen kattaminen ja uudistaminen
- Lions Club Jaala ry: Jaalan Liikasenmäen alueen kehittäminen ja kesäteatterin rakentaminen
- Lab-ammattikorkeakoulu Oy: Luontokohteiden kulttuuriperinnöstä vetovoimaa rajaseudun matkailuun
- Lab-ammattikorkeakoulu Oy: Vertikaaliviljelyllä omavaraisuutta ja runsasta arvoa liiketoimintaan (VERTIKA)
- Lab-ammattikorkeakoulu Oy: GEOfood -Saimaa Geoparkin ruokamatkailun kehittäminen
- Lab-ammattikorkeakoulu Oy: Luontolähtöisten palveluiden kehittämishanke LuoPaKe
- Kymenlaakson Kylät ry: Kymenlaakson Älykkäät kylät valmisteluhanke
- Kymenlaakson Kylät ry: Kylätieto verkkoon
- Joutsenon Opiston kannatusyhdistys ry: Kehittyvä yritys -hanke
- Etelä-Karjalan Kylät ry: Hullun hieno Kaakkois-Suomi
- Etelä-Karjalan Kylät ry: Tuunattu tulevaisuus
- Cursor Oy: Reiteistä vetovoimaa rajaseudulle
- Clover Factory Oy: Puusta – Puutuotealalle kilpailuetua strategiaosaamisella
- Joutsenon Veneseura ry: Satama 2025
- Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy: MetalliVisio
- Harjun Oppimiskeskus Oy: ÄlyPihatto
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry: Kuuksenenselkä kuntoon
- Saimaan Kuitu Oy: Uro, Luukuitu 2, Laajakaista rakentamishanke
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry: Sisävesien hiekkarantojen kunnostushanke 2024-2024
- Kaakkois-Suomen Martat ry: PAREMPI VARA – varautumistaitoja rajamaaseudun asukkaille
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y.: Imatran kaupunkipuron videomonitoroinnin laitehankinta
- MeriHamina ry: Hanaholman salmen elinympäristökunnostus allikoimalla
- Lab-ammattikorkeakoulu Oy: AARREKARTTA -Saimaa Geoparkin näkyvyyden ja saavutettavuuden kehittäminen
- Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö sr: Muukonsaaren ja Karinsaaren retkeilypalvelujen ja saavutettavuuden parantaminen
- Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö sr: Kangaskosken voimalamuseon investointihanke
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y.: Karpalosuon kosteikko
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y.: Vehkataipaleen monimuotoisuushanke
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y.: Vesku 1
- Leader Länsi-Saimaa ry: Vieraslajit veks!
- Kouvola Innovation Oy: Yrtinkangas 3.0 – vahvistuvaa yhteistyötä ja uutta vetovoimaa
- Lappeenrannan kaupunki: Pien-Saimaan näkösyvyys kasvuun – NÄSY
- Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT: HukKABio – Hukkamaidosta kaseiinipohjaisia biokomposiitteja
- Cursor Oy: Kaakon luonto- ja kulttuurikeskus
- Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT: Aurinkomaatalous osana kestävää ja kannattavaa maataloutta Kaakkois-Suomessa
- Kouvola Innovation ry: Luomukelpoinen kierrätyslannoite ja uusiutuvan energian tuotanto
- Imatran kaupunki: Vuoksen Raitti – Ympäristöystävällinen valaistusmatka
- Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö sr: Haapasaari liittyy retkisaarien verkostoon
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y.: Kattelussaaren Suurisuon valuma-alueen kunnostus
- Saimaan Kuitu Oy: Vihtola-Hytti-Purala
- Elävä Itämeri säätiö sr: Kopista oppia – tietoa koneenkuljettajien vesiosaamisen tueksi
- Cursor Oy: Suur-Pyhtään matkailun masterplan
- Lab-ammattikorkeakouly Oy: Älyä markkinointiin – tekoälyä Kaakkois-Suomen maaseudun yrityksille
- Virojoen Kyläyhdistys ry: Hoitokalustoa Rautalanselälle
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y.: Kiesilänjoen valuma-alueen toimenpidehanke kosteikkototeutukset 4 kpl
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y.: Hankesuunnitelma: Kiesilänjoen valuma-alueen toimenpidehanke Niemelä
- Miehikkälän kunta: Salpalinja- suunnitelmista teoiksi
- Kouvola Innovation Oy: Luomukelpoinen kierrätyslannoite ja uusiutuvan energian tuotanto
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y.: Makkarapellon ja Rantaniitun monimuotoisuus
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y.: Jängynjärven ja Hakulinjoen reitin järvien kuormituksen alentaminen ja vedenlaadun parantaminen 2026-2028 (Jänky-Hakulinjoki-hanke III)
- Osuuskunta Kymen Luomu: Kymen Luomu tuottajaorganisaatio
- Leader Kärki ry: Vauhtia verkostoihin
- Lappeenrannan kaupunki: Turvemaiden Ilmastoviisas Käyttö
- Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö sr: Ilkonsaaren Särkänsataman laituri
- Etelä-Karjalan liitto: Taide Etelä-Karjalan muutosvoimana
- Elävä Itämeri säätiö sr: VERKKO Verkoston tukea tulevaisuuden maa- ja metsätalouteen
- Cursor Oy: MAKEA – Maaseutumatkailu Kaakkois-Suomessa
- Cursor Oy: Kestävät linnoitukset
Kärki-Leaderin rahoittamat hankkeet
- Särkisalmen seudun Metsästysyhdistys ry: Luonnonystävien taukopaikat
- Simpeleen Metsästys-ja Ampumaseura r.y.: Vihtarin maja
- Simpele-Änkilä kyläyhdistys ry: Änkilän Luontopolun kehittäminen
- Ruokolahden kunta: Ruokolahden ensimmäinen etätyöpiste
- Maironiemen V & U-seura Veikot r.y.: Kylätalo Veikkolan laajennus
- Leader Kärki ry: Vaikuttavat Nuoret
- Lassilan Erä ry: Kylmää kylälle!
- Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy: Matkailun uusi nousu – yritysryhmähankkeen valmistelu
- Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö: Huuhanrannan esteetön saavutettavuus ja palvelujen kehittäminen
- Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö: Hiitolanjoen opasteet kertovat
- Etelä-Karjalan Kylät ry: Kuitua rajakuntien kyliin
- Imatran ketterät juniorit: Yhdessä liikkumaan IPV&Ketterä juniorit
- Mustan ja Valkoisen Teatteri-yhdistys ry: Saimaa Film Festival tapahtuman kehittäminen
- Tarkkolan Seudun Kylät ry: Tarkkolan kylätalon toiminnallisuuden parantaminen
- Rautjärven Moottorikelkkailijat ry: Pieninvestointi hanke
- Rautjärven kotiseutuyhdistys ry: Rautjärven pitäjäntuvan ulkorakennus
- Oronmyllysäätiö sr: Aate-Pekan polun silta ja portaat
- Leader Kärki ry: Älykkäät Kylät – Tarmoa Tulevaisuuteen
- Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy: Kylät Kohtaavat -hankkeen valmisteluhanke
- Imatran kaupunki: Imatran kylien helmet
- Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy: Matkailun uusi nousu 2 yritysryhmähanke
- Etelä-Karjalan Kylät ry: Kuitua rajakuntien kyliin II -suunnitteluhanke
- Virmutjoen seudun Kyläyhdistys ry: Virmutjoen makkaranpaisto laavu
- Uukuniemi-seura ry: Torikatoksen pöytäryhmät
- Rautjärven Asemanseudun Kyläyhdistys ry: Sydäniskurin hankinta Rautjärven Asemanseudulle
- Kollaa- ja Simo Häyhä -museon tukiyhdistys ry: Museon saniteettitilojen parannus
- Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy: Parikkalan matkailun ja yritystoiminnan kehitysedellytysten esiselvitys
- Imatran Golf ry: Turvallinen toimintaympäristö
- Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy: Kylät kohtaavat
- Miettilän Nuorisoseura r.y.: Irti fossiileista
- Saaren Riistamiehet ry: Saaren riistamiehet ry energiakulutuksen vähentäminen
- Rajan Metsästäjät r.y.: Rajantorpan kehitys
- Parikkalan kunta: Parikkalan etätyöpisteen kehittäminen
- Maironiemen V & U-seura Veikot r.y.: Veikkolan naistenhuone/käymälä, tarjoilutilan laajennus
- Simpeleen Metsästys-ja Ampumaseura r.y.: Vihtari ilmalämpöpumput
- Ruokolahden kunta: Kärki-Leader-alueen ja Ruokolahden ukrainalaisen ystävyyskunta Pryvilnen pienyritysten ja 3. sektorin yhteistyön valmisteluhanke
- Parikkalan Perinne- ja taitoyhdistys Käspaikka ry: Käspaikan investoinnit
- Etelä-Karjalan Kylät ry: Kuitua rajakuntien kyliin III
Leader Länsi-Saimaan rahoittamat hankkeet
- Taipalsaaren käsityöläiset ry: Saumat kohilleen ja tikkiä takkiin
- Taipalsaaren kunta: Taipalsaaren juurilla
- Saimaan paintball-urheilijat ry: Mahdollisuus
- Saimaan Latu ry: Hyvinvointia majalle
- Orrain Metsästysyhdistys r.y.: Orrain metsästysmaja
- Lions Club Savitaipale ry: Leijonalaituri ja laavu
- Leväsen seudun kyläyhdistys ry: Kotalaavu kylänrantaan
- Lemin Vainikkalan Martat ry: Matonpesupaikat
- Joutsenon Nuotioveljet r.y.: Toveri 90 vuotta
- Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry: Harrastuksia lähellä
- Taipalsaaren käsityöläiset ry: Saumat kohilleen ja tikkiä takkiin
- Mustan ja Valkoisen Teatteri-yhdistys ry: Saimaa Film Festival tapahtuman kehittäminen
- Leader Länsi-Saimaa ry: Meidän jälkemme – luontokipinä
- Karjalan Kelkka ry: Uuden maastopyöräilyreitin rakentaminen ja moottorikelkkauran käytettävyyden ja turvallisuuden parantaminen
- Ylämaan Martat ry: Marttalan ikkunoiden uusiminen
- Leader Länsi-Saimaa ry: Älykäs kylä – innolla tulevaisuuteen
- Lyytikkälän Osakaskunta: Lavikanlahden rantasaunan vajan ja wc:n uusiminen
- Luumäen kunta: Matalajärven-Matlahden-Virmojärven kunnostussuunnitelma
- Hanhijärven ja lähikylien kyläyhdistys ry: Hanhijärven kylätalon keittiöremontti
- Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö sr: Hietasaaren retkisataman uudistus
- Viuhkolan kyläyhdistys ry: Viuhkolan koulun katon maalaus
- Kannuskosken kyläyhdistys ry: Kannuskosken kyläyhdistys ry:n varautumishanke
- Kannuskosken kyläyhdistys ry: Kannuskosken kyläyhdistys ry:n varautumishanke 2 osio
- Joutsenon Kullervo ry: Varastotilasta yhteisölliseksi kokoustilaksi
- Hämäläisen Metsästysyhdistys r.y.: Majan nykyaikaistaminen ja laavun tekeminen
- Taipalsaaren kunta: Taipalsaaren kylien asuttavuus
- Haapajärven metsästysseura ry: Haapajärven metsästysseuran porakaivo omaan ja ympäristön käytöön
- Saimaanharjun seudun kyläyhdistys ry: Saimaanharjun Vaateranta kuntoon
- Saimaa Challenge ry: Seikkailijat vesille
- Hanhijärven ja lähikylien kyläyhdistys ry: Hanhijärven kylätalon salin kunnostus
- Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piiri ry: Mennään metsään
- Leväsen seudun kyläyhdistys ry: Leväsen vanhan kyläkoulun urheilukentän kunnostus
- Lappeenrannan Urheilu-Miehet ry: Iitiän lavan perusparannukset ja helppokulkuisuus
- Hanhijärven ja lähikylien kyläyhdistys ry: Hanhijärven kylätalon salaoja ja ulkoporras -remontti
Pohjois-Kymen Kasvun rahoittamat hankkeet
- Verlan Seudun Kyläyhdistys ry: Verlan asiointilaituri
- Perheniemen kyläyhdistys ry: Pärhäntöyryn rannan kunnostaminen
- Myllykosken Latu ry: Ulkoilumajan laajennus
- Maaseudun Sivistysliitto ry: Järviruokohankkeen valmistelu
- Maaseudun Sivistysliitto ry: Kehittyvät ja monimuotoiset järvenrannat
- Lions Club Jaala ry: Jaalan Liikasenmäen kanttiinitilojen saneeraus
- Lions Club Jaala ry: Jaalan Liikasenmäen WC-tilojen rakentaminen
- Lahden seutu – Lahti Region Oy: Ruoasta elinvoimaa matkailulle – ELMA
- Kymentaan kyläseura ry: Seurantalon turvallisuushanke
- Kymenlaakson Kylät ry: Kylätieto verkkoon -valmisteluraha
- Kymenlaakson Kylät ry: Älykylä Pohjois-Kymenlaakso
- Korvenkylän Nuorisoseura r.y.: Korvenkylän kesäteatterin katsomon uudistaminen
- Jaalan Hartolan pienviljelijäyhdistys r.y.: PVY:n aurinkosähkö
- Iitin Matkailu ry: Virtaa digiin
- Iitin Latu ry: Radansuun luontopolun esitteiden painatus
- Iitin kunta: Elävien järjestöjen ja tapahtumien Iitti
- Aitomäen Nuorisoseura r.y.: Aitomäen Nuorisoseuran talon vesikatteen huoltomaalaus
- Omakylä Vuolenkoski Oy: Digitaalinen tulevaisuus, historiallinen perintö -valmisteluraha
- Sääskjärven jakokunta: Laulusten venevalkaman kunnostushanke
- Utin Pilvenveikot ry: Yhteisöllinen kokoontumistila Uttiin
- Vuolenkosken kyläyhdistys ry: Vuolenkosken torirannan kehittäminen
- Omakylä Vuolenkoski Oy: Kotisatama laituri
- Jaalan Nuorisoseura ry: Areenan ja Tammen kertomus
- Ankkapurhan kulttuurisäätiö sr: Yhdessä enemmän elämyksiä Anjalasta -valmisteluhanke
- Pilkanmaan kyläyhdistys ry: Pilkanmaan rantojen kehittäminen
- Omakylä Vuolenkoski Oy: Asumiskokeilu Vuolenkoski
- Mänttärin sukuyhdistys r.y.: Sukumuseo 2030-luvulle
- Säyhteen kyläyhdistys ry: Säyhteen uimaranta
- Nuolniemen kehitys ry: Nuolniemen Kyläkulttuurikeskus
- Myllykosken Ampujat ry: Hevosmäki, hirvi- ja pistoolikoppi
- Iitin pallo-68 r.y.: Ravilinnan LED-näyttö
- Enäjärven Erä r.y.: Laavun rakentaminen Enäjärvelle
- Tirvan seudun kyläyhdistys ry: Röllänranta turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi
- Seurala-yhdistys r.y.: Seurantalon kustannustehokkaat ikkunat
- Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piiri ry: Mennään metsään
- Pohjois-Kymen Kasvu ry: Elinvoimaa maaseudun mikroyrityksille
- Kymenlaakson Kylät ry: Kymenlaakson Kylävara, Pohjois-Kymenlaakso
- Ankkapurhan kulttuurisäätiö sr: Etelä-Kouvola matkailijoiden kartalle
Leader Sepran rahoittamat hankkeet
- Summan Ponnistus r.y.: Summan Urheilupuisto
- MeriHamina ry: Ympäristön hoidon monitoimilautan hankinta
- Kymenlaakson Kylät ry: Älykylä Etelä-Kymenlaakso
- Kuorsalo-Seura ry: KIFF – Kuorsalo Island Film Festival
- Kehittämisyhdistys Sepra ry: Sepran ympäristötietoiset ja osallistuvat nuoret
- Kannusjärven ja Kitulan Metsästysyhdistys r.y.: TOK 2024
- Kaakonkulman maahanmuuttajat Rodnik ry: EKOpartio
- Kaakon Kamarimusiikki ry: Kamarimusiikkia kyliin
- Huruksela-Seura r.y.: Hurukselan Myllymuseon pihan kunnostaminen
- Haminan Rotaryklubi ry: Laavu keskiaikaiselle kirkkopolulle
- Frisbeekotkat ry: Petäjäsuon frisbeegolfradan kehittäminen ja uudistaminen
- Huruksela-Seura ry: Hurukselan Myllymuseon pihan kunnostaminen
- Pyttis kk ry: Pyttis-festari
- Kymenlaakson Kylät ry: Kaakon kukkivat kylät
- Pyhtään Kulttuuritalo Oy: Pyhtään kulttuuritalon esiintymislava
- Reitkallin kyläyhdistys ry: Monimuotoista hyvinvointia kylähanke
- Karhulan Latu r.y.: Ulkoilureitti
- Hauhia Kantri Ry: Veistospuisto ja jokipolku
- Haminan Seudun Oppaat ry: Haminan seudun opaskurssi
- Turkian Tuiske r.y.: Kuntosalin rakentaminen
- Pyhtään Kulttuuritalo Oy: Pyhtään Kulttuuritalo kohti monipalvelukeskusta
- Kymenlaakson Kylät ry: Kymenlaakson Kylävara, Etelä-Kymenlaakso
- Tanssikreivi Ry: PRO Kreivinkallio
Alueiden väliset kehittämishankkeet
Nämä ovat hankkeita, joita Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus on mukana rahoittamassa, mutta hankehakemus on jätetty ja rahoituspäätös on tehty joissain toisessa elinvoimakeskuksessa.
- Nautasuomi Oy: Märehtijöissä tulevaisuus 2.0 (Märe 2.0)
- Maaseudun Sivistysliitto ry: LUMOAVA – luonnon monimuotoisuus maaseudun voimavarana
- ProAgria Etelä-Savo ry: Pellolta pöytään näkyväksi
- Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry: Järvi-Suomen kosteikko- ja valuma-aluesuunnittelun koulutushanke
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry: Karjalan Pyhäjärvi -hanke
- Luonnonvarakeskus: Kohti tehokkaampaa vieraslajien hallintaa
- Pellervon taloustutkimus PTT ry: LuMoTu – Luonnon monimuotoisuustuuppaukset ruokaketjuun Järvi-Suomessa
- Luonnonvarakeskus: Monimuotoisuudesta ja ekosysteemipalveluista lisäarvoa Järvi-Suomen maa- ja puutarhatiloille
- Kouvola Innovation Oy: Yhteishanke kuluttajapalautteen keräämiseksi ja yhteismarkkinointikonseptin kehittämiseksi
- Saimaan vesiensuojeluyhdistys r.y.: Kiesilänjoen valuma-alueen kunnostushanke (Kiesila2)