Euroopan Unionin osarahoittama
Palomies lasten kanssa.
Kamoon kesään -tapahtumassa oli monipuolista ohjelmaa lapsille. Kuvaaja: Saara Tarkka.

Varautumista, tapahtumia ja talkoohenkeä – Kaakamo kasvattaa tulevaisuuden kyläaktiiveja

24.09.2025 14:17Lappi

Kaakamo on kylä, jossa tapahtuu. Tornion ja Kemin puolivälissä sijaitseva noin 1350 asukkaan kylä on tunnettu historiastaan kalastuksen ja kellojen valmistuksen parissa, mutta ennen kaikkea siitä, että täällä yhteisöllisyys on elävää ja arjessa näkyvää. Kylän yhdistykset ovat onnistuneet osallistamaan talkoolaisia ja kylän nuoria ja lapsia mukaan.

Kaakamossa toimii kaksi aktiivista yhdistystä: Kaakamon kylätoimintayhdistys sekä Hyvinvointi- ja kulttuuriyhdistys Valistus.

Kylätoimintayhdistys järjestää kylätapahtumia, kuten menestyksekkään 2025 kesäkuussa järjestetyn Kamoon Kesään – tapahtuman. Tapahtuma sai idean koululaisille järjestetystä kyselystä, jossa lapset toivoivat kylälle yhteistä tapahtumaa. Tapahtumassa oli päiväohjelmaa lapsille sekä illalla aikuisille. Lapset pääsivät tapaamaan mm. Youtube-tähtiä ja illalla tanssittiin Jannika B:n tahtiin.

– Tapahtuma sai hyvän vastaanoton ja porukkaa tuli ympäri Torniota. Päivätapahtumassa oli talkooväkenä myös meidän oman kylämme lapsia, joista saamme olla todella ylpeitä ja todeta että yhteishenki siirtyy näin sukupolvelta toiselle, Kaakamon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Ari Keskitalo kertoo.

Valistus puolestaan järjestää mm. kulttuuritapahtumia ja teatterinäytöksiä. Viimeisimpänä oman kylän taiteilijan, Sirpa Alalääkkölän taidenäyttely. Näyttely kahviloineen kestää kaksi viikkoa ja vaatii toteutuakseen tarmokkaita talkoilijoita.

Yhteistyö Kyläyhdistyksen ja Valistuksen välillä on tiivistä, ja yhteinen tavoite on edistää kylän elinvoimaa ja viihtyisyyttä – yhdessä tehden ja toisiaan tukien.

Kylän lapset tapaamassa tubettajia. Kuvaaja: Saara Tarkka.

Avoimuutta, osallistamista ja viestintää

Kaakamossa kylätoiminta perustuu avoimuuteen ja osallistamiseen. Kyläläisiä kannustetaan tuomaan esiin omia ideoitaan ja toiveitaan, ja esimerkiksi koululaisille sekä kyläläisille järjestetään erilaisia kyselyitä, joiden avulla kehitetään kylän palveluita ja ympäristöä.

Viime vuosina yksi tärkeimmistä hankkeista on ollut Kaakamoniemen uimarannan kunnostus, joka sai osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä suuren suosion ja 20 000 euron rahoituksen. Kyläyhdistys osallistui aktiivisesti suunnitteluun ja toteutukseen, ja talkoilla on raivattu rantaa ja sen ympäristöä.

– Tällaiset pienet ”voitot” nostavat kylän tunnelmaa ja puskaradioon tuli heti vanhoja kuvia ja muistelmia historiallisista uimakouluajoista kyseisessä Kaakamoniemen uimarannassa, Ari Kertoo.

Tiedottaminen on Kaakamossa tärkeässä roolissa. Kylällä on omat nettisivut, yhdistyksillä Facebook-tilit ja aktiivinen WhatsApp-ryhmä Kaakamon puskaradio, jossa on lähes 300 jäsentä. Myös perinteiset postilaatikkotiedotteet tavoittavat ne, jotka eivät käytä somea. Näin varmistetaan, että kaikki kyläläiset pysyvät ajan tasalla ja voivat osallistua toimintaan.

Kuvassa uimaranta.
Kylän komea uimaranta.

Varautumista ja turvallisuutta

Talkoot ovat Kaakamossa sydämen asia. Työtä riittää risutalkoista kulttuuriperinteen vaalimiseen – mukana on usein kokonaisia perheitä. Talkooväelle töitä on tänä kesänä ollut tarjolla jo muutamaan otteeseen.

Talkooporukkaa on ollut tosi hienosti mukana ja ihan perhekunnittain, eli perheen pienimmätkin mukana. Näin koulutetaan nuorisosta mahdollisia uusia kyläyhdistyksen jäseniä, Ari kertoo.

Talkoolaisten mukaan saaminen sekä nuorten ja lasten osallistaminen on monissa kylissä haaste. Kaakamossa tämä haaste on onnistuttu taklaamaan ja toivottavasti se kantaa tulevaisuudessa hedelmää. Kylän aktiivit tietävät, että kylän tulevaisuus ovat sen nuoret.

– Perheen pienemmät oppivat talkoissa yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen, ja samalla se vahvistaa sosiaalisia siteitä yhteenkuulumisesta ja luottamuksesta, Ari toteaa.

Kaakamon kylätalo on toiminnan keskus, ja sen kehittäminen on jatkuvaa. Kylätalon remonttihanke etenee odotetusti ja jatkuu vuoteen 2027. Kylän hankkeet ovat saaneet apua ja rahoitusta Outokairan Leader-ryhmältä.

Kolme henkilö hymyilee.
Ahkeria talkoolaisia tapahtumassa. Kuvaaja: Saara Tarkka.

Kaakamossa on alettu panostamaan myös varautumiseen ja huoltovarmuuteen. Kylätalon turvallisuussuunnitelma on päivitetty, ja varusteita on uusittu. Kylätalosta suunnitellaan omaa valmiuskeskusta, jonne hankittaisiin aggregaatti ja kyläradio. Myös vanhojen kakluunien korjaus ja polttopuiden hankinta kuuluvat varautumistoimiin. Koulutuksia aiotaan järjestää, jotta kyläläiset osaavat varautua poikkeustilanteisiin. Näin kylä pystyy toimimaan myös yllättävissä tilanteissa ja tarjoamaan turvaa asukkailleen.

– Kylätalon käytettävyyden parantamisella ja hankkeilla saamme kylälle kohteen katastrofin sattuessa. Kylätalolle voi tulla asumaan, sieltä löytyy kaikki tarvittava kuten normaalissa omakotitalossa, Ari visioi.

Kuvassa yleisöä.
Jannika B houkutteli yleisöä paikalle Kamoon kesään -tapahtumaan. Kuvaaja: Saara Tarkka.

Kaakamon parhaat puolet ja vinkkejä muille kylille

Kaakamolaiset kertovat kylän parhaista puolista näin:

Kaakamossa asutaan kuin maalla, mutta silti vain 15 minuutin päässä sekä Torniosta että Kemistä. Kylän luonto on monipuolinen, jokineen ja merenrantoineen, ja väestö on monimuotoista – lapsia, työläisiä, yrittäjiä ja eläkeläisiä. Turvallisuus, yhteishenki ja aktiiviset kyläläiset tekevät Kaakamosta paikan, jossa on hyvä elää. Kylätoiminta keskittyy yleishyödylliseen tekemiseen, ja tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä ja edistää yhdenvertaisuutta.

Kaakamon hienon esimerkin perusteella yksi tärkeimmistä asioista kylätoiminnan elinvoimaisuuden kannalta on nuorten mukaan saaminen. Yhteisöllisyys ei synny itsestään, vaan sitä pitää vaalia ja siirtää eteenpäin – ja juuri nuoret ovat tulevaisuuden kylätoimijoita. Mutta miten nuoret saadaan mukaan?

  1. 1
    Anna nuorille vastuuta ja mahdollisuus osallistua konkreettisesti.

    Kaakamossa tämä on toteutunut esimerkiksi niin, että lapsia ja nuoria on kutsuttu mukaan talkoisiin ja tapahtumien järjestämiseen. Heille annetaan vastuuta ja luotetaan siihen, että he osaavat ja haluavat tehdä asioita yhdessä aikuisten kanssa. Esimerkiksi Kamoon Kesään -tapahtumassa lapset olivat mukana järjestelyissä ja talkoissa, mikä vahvistaa tunnetta siitä, että he ovat osa yhteisöä ja heidän panoksensa on tärkeä. 

  2. 2
    Kysy nuorten mielipiteitä ja ideoita – ja toteuta niitä.

    Kaakamossa koululaisille järjestettiin oma kysely, jossa he saivat kertoa toiveitaan ja kehitysideoitaan kylän hyväksi. Näin nuoret kokevat, että heidän ajatuksillaan on merkitystä ja he voivat vaikuttaa oman kotikylänsä tulevaisuuteen. 

  3. 3
    Hyödynnä nuorille sopivia viestintäkanavia.

    Viestinnän merkitys korostuu nuorten kohdalla. Somekanavat, WhatsApp-ryhmät ja muut digitaaliset viestintävälineet tavoittavat nuoret tehokkaasti. Kaakamossa onkin panostettu monikanavaiseen viestintään, jotta tieto kulkee ja kaikki pysyvät mukana toiminnassa. 

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.