Euroopan Unionin osarahoittama
Pälkäneen Rauniokirkon kattolaseja asennetaan

Pälkäneen Rauniokirkko saa lasikatteen

14.11.2025 15:41

Pälkäneen keskiaikainen Rauniokirkko saa lasikatteen EU:n maaseuturahoituksen tuella. Syksyn aikana hanke on edennyt kattolasien asennusvaiheeseen. Avajaisia päästään viettämään ensi vuoden kesällä.

Hankkeen vetäjä, Pälkäneen rauniokirkon suojeluyhdistyksen puheenjohtaja Carita Lindholm kertoo, että tällä hetkellä asennetaan katteen lasiruutuja paikoilleen ja tehdään niiden listoitustyötä. Mahdollisimman paljon pyritään saamaan valmiiksi hyvien säiden aikana.

– Avajaisia vietetään ensi vuonna, kun kaikki on valmista. Arvokas kulttuurihistoriallinen muinaismuistokohde ansaitsee arvoisena juhlan, jossa lasikate ja luonnonvalo pääsevät oikeuksiinsa, Lindholm kertoo.

Pälkäneen Rauniokirkon tuleva lasikate muodostuu yli 200 lasiruudusta, joista suurin osa on kooltaan noin kuusi neliömetriä. Ne kiinnitetään yksi lasi kerrallaan kiinnityslistojen avulla liimapuurunkoon, joka on asennettu muurien päälle valettuun betonianturaan. Lasikatteen kantavat rakenteet valmistetaan suomalaisesta liimapuusta.

Katteen asennuksen jälkeen luvassa on vielä erilaisia pelti- ja listoitustöitä ja esimerkiksi vedenpoistojärjestelmien rakentaminen runkohuoneeseen, sakastiin ja sekä asehuoneeseen. Näin huolehditaan koko rakennuksen säilymisestä hyvässä kunnossa.

Rakennustyöt herättävät kiinnostusta

Rauniokirkon katehanke on herättänyt laajaa kiinnostusta jo rakennusvaiheessa. Tapahtumanjärjestäjät ovat tiedustelleet paikan vuokraamista, ja yksityishenkilöt kysyneet mahdollisuutta varata kirkkoa vihkitilaisuuteen. Varauksia aletaan ottaa vastaan, kun avajaispäivä on tiedossa.

Paikan päällä on vieraillut paljon kiinnostuneita ihmisiä, erityisesti valokuvaajia. Jotkut ovat liikkuneet työmaa-alueella, jossa kulkeminen ei ole turvallisuussyistä sallittua. Työmaalla liikutellaan nosturin avulla painavia kattolaseja ja liimapuukaaria.

– On ilahduttavaa, että rauniokirkko kiinnostaa, mutta kohde on tällä hetkellä rakennustyömaa, jossa turvallisuusasiat ovat erityisen tärkeitä. Kiinnostuneita pyydämme katsomaan kohdetta kauempaa tieltä sekä kunnioittamaan työntekijöitä ja myös tonttinaapurien alueita, Lindholm pyytää.

Pälkäneen Rauniokirkon lasikatteen rakentamishankkeesta tiedotustilaisuudessa 12.9.2025.

Muinaismuistokohde tapahtuma- ja matkailukäyttöön

1400- ja 1500-lukujen taitteessa rakennettu Pyhän Mikaelin kirkkoraunio on kulttuurihistoriallisesti arvokas muinaismuistokohde sekä suosittu matkailunähtävyys. Pälkäneen rauniokirkossa järjestetään jo nykyisellään paljon tapahtumia, kuten vihkimisiä, konsertteja ja elokuvanäytöksiä, ja lasikatteen myötä sen käyttö kulttuurin ja tapahtumien paikkana muuttuu ympärivuotiseksi.

Rauniokirkon lasikate toteutetaan yleishyödyllisenä investointihankkeena, joka on saanut EU:n maaseuturahoitusta Pirkanmaan ELY-keskuksen kautta. Hankkeen toteuttaja on Pälkäneen Rauniokirkon suojeluyhdistys ry, joka on huolehtinut kohteesta jo 2000-luvun alusta alkaen konservoimalla ja korjaamalla eroosiovaurioita.

Hankkeen kokonaiskustannukset ovat noin 660 000 euroa, josta EU:n maaseuturahoituksen osuus on 50 prosenttia. Hankkeen rahoitukseen osallistuvat lisäksi Luopioisten Säästöpankkisäätiö, Pälkäneen kunta, Pirkanmaan Osuuspankki ja Pälkäneen seurakunta. Suuri merkitys hankkeen toteutumiselle on Lions Club Pälkäneen tekemällä talkootyöllä.

Asennettavan kattorakenteen tärkein tehtävä on muurien suojaaminen suoralta säärasitukselta. Tulevaisuudessa vuotuisten kunnostusten tarve vähenee, kun lasikate suojaa rauniokirkon luonnonkivirakenteita. Investoinnin odotetaan myös edistävän matkailupalveluiden kehitystä ja lisäävän matkailutuloa alueella.

Yhdistys on saanut EU:n maaseuturahoitusta Rauniokirkon aiempiin korjauksiin myös Leader Pirkan Helmen kautta.

Lyhyesti hankkeesta: Rauniokirkosta lasikatolla kansainvälinen kulttuurikohde

  • Pyhän Mikaelin kirkkoraunio rakennettiin 1400–1500-lukujen taitteessa.
  • Kirkko hylättiin vuonna 1839, kun Pälkäneen uusi kirkko valmistui. Kirkon katto romahti 1800-luvun lopulla.
  • Nykyisin kulttuurihistoriallinen muinaismuisto.
  • Pälkäneen Rauniokirkon Suojeluyhdistys on huolehtinut rauniosta ja sen kunnostuksista 2000-luvun alkupuolelta saakka.
  • Lasikate rakennetaan yleishyödyllisenä investointihankkeena, joka saa EU:n maaseuturahoitusta Pirkanmaan ELY-keskukselta.
  • Hankkeen kokonaiskustannukset ovat on noin 660 000 euroa ja tuen osuus 50 % toteutuneista kustannuksista.
  • Hanketta rahoittavat myös Luopioisten Säästöpankkisäätiö, Pälkäneen kunta sekä seurakunta ja Pirkanmaan Osuuspankki.

Lisää uutisia

Uutinen
02.04.2026

Maanparannus- ja saneerauskasvien tukitaso nousee

Uutinen
31.03.2026

Yhteistyötä ja investointeja – nämä hankkeet saivat maaseuturahoitusta Pohjanmaan elinvoimakeskukselta vuoden ensimmäisellä valintajaksolla

Uutinen
30.03.2026

Luomutuotannon ajankohtaisia asioita Itä-Suomessa

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.