Kasvukeskukset ovat menneisyyttä – kylät tulevaisuutta
05.12.2025 10:05Etelä-PohjanmaaVaihtoehtoina pelko tai mahdollisuudet – kumman valitsemme?
Emeritusprofessori Esko Valtaoja oli pääpuhuja Seinäjoen Rytmikorjaamolla 26.11 järjestettävässä Vehreän kylän veräjällä tapahtumassa. Valtaoja rohkaisi yleisöä katsomaan tulevaisuuteen ilman ”mustia laseja”. Valtaoja myös muistutti, että ihmiskunnan selviytymisen keskeinen tekijä on aina ollut kyky havaita vaaroja. Siksi negatiivisiin asioihin keskittyminen on meille luontaista. Samalla vaarana on kuitenkin, että mahdollisuudet jäävät huomaamatta.
Kun katsomme pidemmälle aikavälille, kuva muuttuu yllättävän valoisaksi:
- Varallisuus on kasvanut
- Absoluuttinen köyhyys on vähentynyt
- Työ ei enää kuluta meitä loppuun
- Ja Suomi on noussut sadassa vuodessa Euroopan köyhimmistä maista maailman vauraimpien joukkoon
Maailma muuttuu – asumisen ei tarvitse olla sidottu kaupunkeihin
Viime vuosikymmeninä arkemme on mullistunut. Emme ole enää sidottuja tehtaan savupiippujen varjoihin tai lyhyisiin työmatkoihin. Etätyö ja digitaaliset ratkaisut mahdollistavat työnteon lähes mistä tahansa, ja työn ei tarvitse olla pelkkää selviytymistä – se voi olla osa tasapainoista elämää.
Tulevaisuuden ratkaisut perustuvat uusiin “konsteihin”, jotka tekevät elämästä sujuvampaa ja ekologisempaa. Juuri siinä kylät loistavat.
Kylissä on tilaa ekologiselle kasvulle
Maaseudulla asuminen voi olla ekologisesti kestävämpää kuin kasvavissa kaupunkikeskuksissa, joissa rakennetaan jatkuvasti uutta, vaikka monin paikoin Suomessa on jo valmiita rakennuksia hyödynnettäväksi.
Samaan aikaan:
- Liikkuminen muuttuu lähivuosina lähes päästöttömäksi
- Tietoliikenneyhteydet ulottuvat lähes jokaiseen kylään
- Digitalisaation avulla, monia asioita voi hoitaa kotisohvalta käsin.
Suomalaisten haaveet ovat luonnonläheisiä
Suurin osa suomalaisista ei haaveile kasvukeskusten betonilähiöstä vaan läheisyydestä luontoon, tilasta ja rauhasta. Uudet digitaaliset palvelut antavat yhä useammalle mahdollisuuden asua kylissä – paikoissa, joissa on oikeasti tilaa elämälle.
Kasvukeskuksilla tulee jatkossakin olemaan roolinsa, mutta yhä useammin niissä käydään – töissä, kulttuurissa tai lomalla – kun taas arki ja elämä löytävät paikkansa yhä useammin maaseudulta.
Maaseutu nousee uudelleen
Seuraavien vuosikymmenten aikana näemme todennäköisesti uuden murroksen:
kaupungistumisen aika on tullut päätökseensä, ja maaseutu kokee uuden tulemisen.
Kylät eivät ole enää vain menneisyyden jäänne – ne ovat tulevaisuuden asuinpaikkoja.
Vehreän kylän veräjällä -tapahtuman järjestivät yhteistyössä Leader Aisapari, Leader Liiveri ja Leader Suupohja. Tapahtuma kokosi yhteen reilut 60 kyläkehittämisestä kiinnostunutta ihmistä.