Alkuperäisrotu ei säily itsestään – tuki turvaa suomenlampaiden jatkuvuuden
17.02.2026 09:07Etelä-PohjanmaaSuomenlammas on osa suomalaista historiaa. Annika Kujasen tilalla Kauhavalla alkuperäisrotueläinten kasvattamiskorvaus auttaa pitämään tilan toiminnan käynnissä, kun vastuu eläimistä, paperitöistä ja jaksamisesta on pitkälti yhden ihmisen harteilla.
Kun Annika Kujanen teki sukupolvenvaihdoksen kotitilallaan vuonna 2009, suunta ei ollut heti selvä. Vanhemmilla oli ollut lihakarjaa, mutta Kujasta kiehtoi enemmänkin suomenlammas.
“Pohdin, että ne ovat pienempiä ja niiden kanssa pärjää paremmin. Halusin kokeilla ja ostin silloin 22 lammasta alkukatraaksi. Siitä ne ovat sitten lisääntyneet”, Kujanen kertoo.
Tänä päivänä Kujasen tilalla Kauhavalla on noin 300 lammasta.
Suomenlammas on Suomen alkuperäisrotu, jolle voi hakea alkuperäisrotueläinten kasvattamiskorvausta. Kujanen on kokenut sen tilan toiminnan kannalta tärkeäksi.
“Vaikka suomenlammas on sitkeä ja lisääntyvä, sen lihantuotanto on kuitenkin vähäisempää kuin muilla roduilla. Tuilla on siksi merkitystä.”
Neuvoja apuna tukihakemuksissa
Ensimmäisellä hakukerralla tukijärjestelmä tuntui Kujasen mukaan monimutkaiselta, mutta ProAgrian neuvojalta löytyi onneksi apua.
“Siellä minulla on yhteyshenkilö, joka on lammasihminen henkeen ja vereen ja jolta saan apua tukien hakemiseen. Teen enää aika vähän paperihommia itse – lähinnä kirjanpidolliset jutut, kuten rekisteröinnit.”
Suurimmat haasteet tukien kanssa ovat Kujasen mukaan liittyneet alkuperäisrotulistan ylläpitoon. Kun eläin kuolee tai joudutaan laittamaan pois, se pitää poistaa sopimuksesta ja korvata jollain toisella eläimellä, joka täyttää sopimusehdot. Lisäksi pitää päivittää jalostussuunnitelma ja alkuperäisrotulista. Virhelaskelmienkin riski voi kasvaa.
“Tietojen täsmääminen vaatii aina tarkkuutta, koska jos tarkastuksessa tulee yllätyksiä, niistä seuraa sanktioita. Neuvojalla on onneksi vakuutukset, joista on apua, jos jotain menee väärin.”
Kujanen hyödyntää myös ProAgrian ylläpitämää NettiKatras-sovellusta.
“Sovelluksesta aiheutuu jonkin verran kustannuksia, mutta ei siitä ainakaan miinukselle jää. Sen avulla alkuperäisrotuihin, jalostukseen ja seurantaan liittyvät tiedot pysyvät yhdessä paikassa.”
“Aina vähän jännittää, onko siellä kaikki kunnossa”
Yksi alkuperäisrotueläinten kasvattamiskorvaukseen kuuluva ehto on poikimisvaatimus, jonka mukaan uuhella on oltava vähintään yksi karitsa kahden vuoden aikana.
Uuhet astutetaan noin vuoden iässä, ja hyväkuntoinen uuhi voi karitsoida seitsemän vuotta, joskus pidempäänkin.
“Jokaisella lammastilalla on oma rytminsä. Meillä uuhet poikivat tammi–helmikuun vaihteessa ja kesällä. Kesä on helpompi: kelit ovat paremmat, eikä ole kylmä tulla maailmaan.”
Sairastumisia on harvemmin, mutta laidunnus kuitenkin altistaa eläimet myös suurpedoille.
“Meillä on luomulampaita, joilla on neljän kuukauden vähimmäislaidunnus ja pihalle pitää päästä jaloittelutarhaan myös talvella. Yhtenä kesänä meni useampi lammas suden suuhun. Saimme silloin riistakeskukselta petoaidat, joiden ansiosta lampaat ovat toistaiseksi pysyneet kunnossa. Kyllähän se silti aina vähän jännittää, onko siellä kaikki kunnossa.”
Kujanen hoitaa poistoilmoitukset rekisteristä itse, mutta korvausilmoituksissa auttaa jälleen neuvoja.
“Tähän voi tilata neuvontaa, eikä ulkopuolisen käyttäminen tule mielestäni kovin kalliiksi”, Kujanen sanoo.
Koneet sekä eläinten että tilallisen hyvinvoinnin tukena
Eläinten hyvinvoinnin lisäksi on Kujasen mukaan tärkeää huolehtia myös omasta jaksamisesta. Hän suosittelee ottamaan tiloilla mahdollisimman paljon koneita käyttöön ja välttämään käsityötä.
“Kun tilallinen voi hyvin, eläimetkin voivat hyvin. On tärkeää, ettei rikkoisi itseään turhaan.”
Kujanen suosittelee alkuperäisrotueläinten kasvattamiskorvausta muillekin.
“Pienellä yhden ihmisen tilalla jokainen euro tulee tarpeeseen. Kannattaa olla rohkeasti yhteydessä neuvojiin, he kyllä neuvovat, eikä ole kysymyksiä, joita ei sieltä voisi kysyä.”
Kujanen korostaa, ettei alkuperäisrotujen säilyttäminen ole vain tukikysymys, vaan myös arvovalinta.
“Nämä rodut ovat osa meidän historiaa. On tärkeää, että ne säilyvät myös tulevaisuudessa. Nyt 16 vuoden jälkeen tuntuu, että homma on jo hallussa. Olemme jopa miettineet, olisiko laajentuminen jossain vaiheessa ajankohtaista.”
