Kuukauden maaseutukasvo: Susanna Markula
17.03.2026 15:13 Koko Suomi, Varsinais-SuomiHei!
Olen Susanna Markula ja työskentelen maaseutuasiantuntijana Loimaan maaseutupalveluissa. Aloitin Loimaalla lokakuussa 2025. Ihan uusi kasvo en kuitenkaan tällä seudulla ole, sillä olen aloittanut urani maataloushallinnon parissa vuonna 2014 kesätyöntekijänä Loimaan maaseutupalveluissa. Siitä kesätyöt jatkuivat seuraavana vuonna johtaen erilaisiin viransijaisuuksiin aina 2020 vuoden loppuun asti. Huittisiin loikkasin vuoden 2021 alusta. Siellä toimin maaseutuasiamiehenä viime syksyyn asti, kunnes Loimaa houkutteli takaisin.
Tällä hetkellä meitä työllistävät muun muassa vielä viime vuoden tukiin liittyvät tarkastukset, vuoden 2026 päivitetyt tukiehdot ja tulevat viljelijätukikoulutukset. Jonkin verran tulee jälleen muutoksia tukiehtoihin. Niitä meiltä jo paljon kyselläänkin, kun viljelijät tekevät viljelysuunnitelmia tulevalle kesälle.
Parasta työssäni on, kun voin olla avuksi asiakkaille. Toivon, että voimme omalta osaltamme helpottaa maatalousyrittäjien arkea. Maaseutuasiantuntijan työ on lisäksi monipuolista – usein myös monimutkaista – ja vaihtelevaa. Työn parasta antia on myös hyvin toimiva tiimi, jonka kanssa on helppo pohtia kiperiäkin kysymyksiä.
Koulutukseltani olen agrologi (YAMK). Olen valmistunut Mustialasta agrologiksi (AMK) vuonna 2011. Jatko-opintoja pohdin useamman vuoden ajan, kunnes vuonna 2024 päätin hakea Seinäjoen ammattikorkeakouluun opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Sieltä valmistuin juuri helmikuussa, joten olen uunituore y-kirjaimen haltija.
Asun Somerolla kasvinviljelytilalla. Olen opiskellut myös hevosalaa Ypäjällä, ja vapaa-aikani kuluukin hevosten kanssa.
Susanna Markula, maaseutuasiantuntija
Loimaan maaseutupalvelut
Loimaan yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat Loimaan lisäksi, Pöytyä, Oripää, Humppila, Jokioinen ja Ypäjä.
Susanna Markula
