Nuorten ääni kuuluu – mitä kotiseutu merkitsee?
Suupohjan alueen nuoret kuvasivat kunnittain videot, joissa pääsivät itse kertomaan heille tärkeistä asioista ja paikoista kotiseudullaan.
Videoilla he myös kertoivat, mitä haasteita näkevät oman kotikunnan tulevaisuudessa ja lähettävät terveisensä kuntapäättäjille.
Nuoret Äänessä videoiden ensi-illat järjestettiin vuoden 2025 aikana. Putsaa Pöytä Päättäjillä -tapahtumakiertue alkoi Karijoelta kesäkuussa ja päättyi Kurikkaan marraskuun lopussa. Videoiden ensinäytösten lisäksi tapahtumiin kuului paneelikeskustelut, joiden aiheet liittyivät videoiden sisältöön.
Videoilla puhuttiin mm. koulukiusaamisesta, kyläkoulujen lopettamisesta, harrastusmahdollisuuksien lisäämisestä, paluumuutosta, keskustan viihtyvyydestä sekä nuorten omista tulevaisuuden suunnitelmista. Nuoret suunnittelivat käsikirjoitukset yhdessä hankevastaavan ja ammattikuvaajan kanssa. Yhteensä videoita kuvattiin viisi.
Nuoret Äänessä -videoiden soittolista


