Euroopan Unionin osarahoittama

Verkostot maahanmuuttaneiden yrittäjyyden tukena – vastaa kyselyyn!

19.03.2026 08:51 Koko Suomi
Kotona maaseudulla - pitovoimaa yrittäjyydestä hankkeessa kehitetään toimintamallia maahanmuuttaneiden yrittäjyyden tukemiseen. Tuon työn pohjaksi toteutamme kyselyn, jonka tavoitteena on tunnistaa hyvät käytännöt ja asiat, joihin kaivataan tukea. Kysely on avoinna 12.4.2026 saakka ja on suunnattu Leader-ryhmille, mutta myös kaikille muille maahanmuuttaneiden työllistymisen ja yrittäjyyden parissa toimiville organisaatioille.

Maaseudun palvelut rakentuvat yrittäjien varaan: kyläkauppa, lounasravintola, autokorjaamo, hyvinvointi- ja siivouspalvelut. Maaseudulla toimivat tehtaat luovat alueelle työpaikkoja sekä omassa toiminnassaan, että alihankinnan kautta. Maaseudun palvelut harvenevat uhkaavaa vauhtia ja keskittyvät isompiin kaupunkeihin. Tähän on monia syitä, eläköityvät yrittäjät eivät löydä jatkajia tai uusia yrityksiä ei uskalleta perustaa. Maaseudulla on kuitenkin paljon mahdollisuuksia aina paikallisista kivijalkaliikkeistä maailmanlaajuisesti toimiviin teknologiayrityksiin. Yrittäjyys tuo kylille ja kuntiin uusia palveluja, mahdollisesti työpaikkoja ja toivoa siitä, että maaseudulla on hyvä elää myös jatkossa.

Maahanmuuttaneet voivat olla yksi ratkaisu maaseudun yrittäjyyden vahvistamiseen. Monella maahanmuuttaneella on vahvaa osaamista ja uudenlaista näkökulmaa, jota on kuitenkin puutteellisen kielitaidon vuoksi vaikea hyödyntää suomalaisessa työelämässä. Yrittäjyys voisi tällöin olla vaihtoehto oman osaamisen eurollistamiseen. Yrittäjyys tarkoittaa eri maissa eri asioita, joten yrityksen perustaminen uudessa maassa voi tuntua pelottavalta. Yrittäjyyspolun ensiaskeleet voivat katketa tiedon, verkostojen, tilojen ja asiakkaiden puutteisiin.

Kotona maaseudulla – pitovoimaa yrittäjyydestä on valtakunnallinen, EU‑osarahoitteinen hanke, jossa kehitämme Kotona maaseudulla ‑mallia yhteiseksi työkaluksi kunnille, Leader‑ryhmille, kehitysyhtiöille, yhdistyksille ja kylätoimijoille. Hanketta toteuttavat Startup Refugees, Suomen Yrittäjäopisto ja Aktion Österbotten r.f. yhteistyössä Suomen Kylien kanssa.

Kotona maaseudulla – malli sisältää:

  • Työkirja maahanmuuttajayrittäjille: muokattava, monikielinen opas, johon alue voi lisätä omat kontaktinsa ja palvelunsa.
  • Yrittäjyysosaamisen kehittäminen: valmennuksia ja työpajoja tukemaan idean jalostamista ja arjen tekemistä.
  • Verkostot: kohtaamiset ja yhteistyöformaatit, jotka linkittävät tulijat yrityksiin, neuvontaan ja yhteisöihin.
  • Kyläkummi‑mallin kehittäminen: yhteisölähtöinen mentorointi, jossa kylä, yrittäjät ja asiantuntijat tukevat polkua “ensimmäisistä kontakteista ensimmäisiin asiakkaisiin”.

Kotona maaseudulla-mallin kehittämisen pohjaksi toivomme saavamme Leader-ryhmien ja alueiden muiden elinkeinotoimijoiden näkemyksiä siitä mitä jo tehdään hyvin ja mihin kaivataan tukea. Tätä varten avasimme kyselyn, joka on avoinna 12.4. saakka. Toivomme kyselyyn vastauksia ennen kaikkea Leader-ryhmiltä, mutta myös muilta tahoilta, jotka toimivat maahanmuuttaneiden työllistymisen ja yrittäjyyden parissa maaseutualueilla. Kyselyä saa jakaa vapaasti omiin verkostoihinsa.

Kysely Leader-toimintaryhmille ja maaseudun yrityskehittäjille – Täytä lomake

Hankkeelle on perustettu myös LinkedIn ryhmä, jossa yrittäjyydestä kiinnostuneet maahanmuuttaneet voivat verkostoitua keskenään, mutta johon ovat tervetulleita myös kaikki, ketkä haluavat olla mukana tukemassa maahanmuuttaneiden yrittäjyyshaaveita.

Kotona maaseudulla – pitovoimaa yrittäjyydestä hanke osallistuu myös kevään Kyläpäiville Riihimäellä. Työpajassa mietimme sitä, miten yhteisöt voivat tukea maahanmuuttaneita yrittäjyyspolulla.

Muita blogeja

Blogi

Viljelijä – ilmasto- ja ympäristösuunnitelman viimeinen laatimispäivä on 30.4.

Blogi

Maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen tapasi luonnontuotealan toimijoita Impilinnassa Kajaanissa

Blogi

Lisää kotimaista puna-apilan siementä - Tuuria, tutkimusta ja kuvaus siitä, miten puna-apilan sadonkorjuun haasteet yhdistävät apilan siementuottajan ja tutkijan

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.