Euroopan Unionin osarahoittama
Nuoria Rytmikorjaamolla

Mahdollisuuksia ja vaikuttamista –

Nuoriso-Leader tukee Etelä-Pohjanmaan nuoria19.03.2026 13:12Etelä-Pohjanmaa

Nuoriso-Leader -toiminta tarjoaa maaseudun nuorille mahdollisuuksia osallistua, vaikuttaa ja kehittää omaa elinympäristöään. Sen kautta nuoret voivat suunnitella hankkeita, hakea rahoitusta ja toteuttaa ideoita, jotka vahvistavat yhteisöllisyyttä ja paikallista elinvoimaa. Toiminta lisää yrittäjyysosaamista, yhteistyötaitoja ja itseluottamusta. Nuoret myös oppivat verkostoitumaan ja näkevät, että heidän äänensä on tärkeä.

Nuoriso-Leader -toiminta näkyy myös Etelä-Pohjanmaalla paikallisten Leader-ryhmien kautta, joissa nuoret pääsevät itse kehittämään omaa aluettaan. Toiminnan avulla syntyy uusia harrastusmahdollisuuksia, tapahtumia ja palveluita, jotka rikastuttavat arkea. Leader-ryhmät mm. tukevat nuorten ideoita pienillä avustuksilla, jolloin kynnys osallistua on matala. Nuoret voivat osallistua myös kehittämistyöhön esimerkiksi nuorisojaostojen kautta, mikä lisää vaikuttamismahdollisuuksia ja yhteisöllisyyttä.

Leader Aisapari toteuttaa nuorisotoimintaa tukemalla nuorille suunnattuja hankkeita ja tekemällä yhteistyötä paikallisten toimijoiden, kuten yhdistysten ja kuntien kanssa. Aisapari tukee nuorten harrastustoimintaa erityisesti rahoittamalla hankkeita, joilla parannetaan harrastusmahdollisuuksia ja yhteisiä tiloja. Tukea voidaan käyttää esimerkiksi harrastusvälineiden hankintaan, liikunta- ja vapaa-ajan tilojen kehittämiseen tai tilaisuuksien järjestämiseen, mikä lisää nuorten tekemistä ja hyvinvointia.

Kuudestaan ry:n Nuoriso-Leader -toiminta tarjoaa nuorille tukea omien ideoiden toteuttamiseen sekä kannustaa yrittäjyyteen Nuoriso- ja Yrityskipinätukien avulla. Nuorisojaosto toimii sillanrakentajana nuorten ja Leader-toiminnan välillä, vahvistaen osallisuutta ja yhteisöllisyyttä alueella. Lisäksi kansainväliset Erasmus+ nuorisovaihdot ja paikalliset hankkeet tarjoavat nuorille arvokkaita kokemuksia, verkostoja ja mahdollisuuksia kasvaa.

Liiveri lisää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia nuorisojaostotoiminnan kautta sekä kannustaa nuoria osallistumaan paikalliseen kehittämiseen ja yrittäjyyteen esimerkiksi Nuoriso-Leader-tuen avulla. Liiveri on mukana laajasti nuorisoalan verkostoissa, joiden kautta on mahdollista tavoittaa alueen nuoria. Kaksivuotinen Nuoret sillanrakentajat -hanke edistää kansainvälisyyttä ruohonjuuritasolla sekä Leader Lapplandin ja Leader Suupohjan alueiden kesken.

Leader Suupohja on vahvasti mukana nuorten toiminnan tukemisessa, sillä nuorilla on paljon hyviä ideoita ja myös halua toteuttaa ne itse. Nuoriso-Leader-rahoituksen lisäksi yhdistyksen nuorisojaosto järjestää alueella nuorten näköistä toimintaa. Käynnissä oleva Osallisuuden Silta -hanke vahvistaa nuorten arjen taitoja, talousosaamista ja yrittäjyysvalmiuksia sekä alueellisesti että kansainvälisesti.

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.