Kehityspotentiaalista käytäntöön – maatalouden työturvallisuus on koko alan yhteinen ponnistus

Törmäsin Rakennusteollisuus ry:n koulutusmateriaaleissa oivaltavaan ajatukseen: työpaikan vaarat eivät lisäänny siitä, että ne tunnistetaan. Kun tätä oivallusta tarkastelee tarkemmin, voi todeta, että oikeastaan vaarojen tunnistaminen johtaa ennemminkin vaarojen vähenemiseen, kun tiedetään mihin pitää puuttua ja mitä korjata.

Samansuuntaista ajatusta voisi soveltaa myös työturvallisuuteen ylipäätään. Turvallisuus, tai sen puutteessa turvattomuus, on kiinteä osa työtä, ajattelimmepa sitä tai emme. Toisaalta työturvallisuutta ei voi vain liimata työnteon päälle, tai ainakaan niin ei saada pysyvää ja merkittävää parannusta aikaan. Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen työturvallisuusneuvojien sanoin työturvallisuus on 95 % asennetta ja 5 % tietotaitoa.

Maatila yhteisenä työpaikkana -hanke järjesti tammi-maaliskuussa kaikille maatiloilla työskenteleville ammattiryhmille suunnatun monimuotokoulutuksen, jonka erityisenä tavoitteena oli edistää vuoropuhelua eri ammattiryhmien kesken. Osallistujat edustivat monia maatalouden sidosryhmiä, mm. lomitus, seminologipalvelut, alan koulutus ja työterveyshuolto. Vaikka maatilayrittäjien osuus osallistujista jäi valitettavan matalaksi, koulutuksen ryhmäkeskusteluissa löydettiin kuitenkin erilaisia näkökulmia maatilojen työturvallisuuteen ja sen kehittämiseen.

Haluan nostaa esiin erityisesti osallistujien positiivisia huomioita työturvallisuudesta. Osallistujat tunnistivat hyvää kehitystä omassa työympäristössään, esimerkiksi ergonomiaan on monessa paikassa kiinnitetty huomiota. Henkilönsuojaimet ovat kehittyneet ja niiden käyttö on miellyttävämpää kuin ennen. Parhaimmillaan hyvä työturvallisuus ja positiivinen työturvallisuusasenne johtavat hyvän kierteeseen: tapaturmat vähenevät, työilmapiiri ja työhyvinvointi paranevat ja toiminnan ennakoitavuus paranee. Hyvä työturvallisuus hyödyttää kaikkia tiloilla työskenteleviä, ei vain yrittäjää tai lomittajaa.

Keskusteluja seuratessa huomasin kuitenkin, että työturvallisuus voidaan kokea hieman hankalaksi puheenaiheeksi. Työturvallisuuteen liittyviä asioita voi olla vaikea ottaa puheeksi työyhteisössä. Toisaalta tietoa aiheesta tulvii niin, että voi olla haastavaa tarttua mihinkään konkreettiseen, kun kaikkea ei voi tehdä kerralla. Voisiko uusista ajatusmalleista olla apua? Pyörittelen itse mielessäni ajatusta integroidusta työsuojelusta.

Kasvintuotannossa on tavoitteena integroitu kasvinsuojelu (IPM), eli kasvien terveyttä edistetään alusta asti hyvillä viljelykäytännöillä ja rutiininomaisten kasvinsuojelukäsittelyjen sijaan toimet valitaan havaintojen ja tilanteen mukaan. IPM:n periaatteiden mukaan käytännössä kaikki viljelytoimet ovat samalla kasvinsuojelutoimia. Toimet valitaan paikallisiin olosuhteisiin sopiviksi. Tehtyjen toimien tehokkuutta myös tarkkaillaan ja niistä opitaan.

Millaista voisi olla integroitu työsuojelu? Perustana voisi olla työpaikan vaarojen tunnistaminen (vrt. viljavuusanalyysi), jonka perusteella valitaan suuret linjat. Kuten IPM:ssä hyödynnetään tuholaisennusteita, integroidussa työsuojelussa tehdään olosuhdekartoituksia ja seurataan toimialan yleisiä trendejä. Lisäksi tarvitaan jatkuvaa havainnointia työpaikalla ja läheltä piti -tilanteiden systemaattista seuraamista (vrt. lehtianalyysit, tuholaishavainnot), ja tarvittaessa korjaavia toimia kuten ohjeiden tarkentamista, työmenetelmien kehittämistä ja oikein valittuja henkilönsuojaimia (vrt. lehtilannoitus, torjunta-aineiden käyttö). Oleellista on seurata, millainen vaikutus vaikkapa työpaikan yhteisillä turvatuokioilla on, ja oppia kokemuksista.

Mielestäni maatalouden työturvallisuudessa on valtava kehityspotentiaali. Ratkaisevaa onkin jatkossa se, miten kaikki tieto ja hyvät aikomukset saadaan oikeasti vietyä käytäntöön. Tätäkin pohdittiin Maatilan yhteinen työturvallisuus -koulutuksen lähipäivissä. Erään tilaisuuden lopuksi keskustelun anti kiteytyikin näin: ”Maatilojen eri sidosryhmät puhuvat työturvallisuudesta yhtenevästi. Tahtotila on saada koko ketju kuntoon tiedon lisääntymisen, asenteiden muokkaamisen ja ajatusmaailman muuttumisen kautta.”

Kirjoittaja on tekninen avustaja Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.

Maatilan yhteinen työturvallisuus -monimuotokoulutuksen järjesti Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen ja Työtehoseura ry:n kanssa. Se on osa Maatila yhteisenä työpaikkana – hyvät käytännöt eri ammattiryhmien työturvallisuuden ja työn sujuvuuden edistämisessä (Maayhteisö) -hanketta, joka saa Euroopan unionin maaseuturahoitusta Hämeen ELY-keskukselta, jonka tehtäviä hoitaa nykyisin Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus.

Mirja Tiihonen