Kyläturvallisuusilta Puumala
Etelä-Savon kyläturvallisuus -hanke on käynnistynyt, ja haluamme kutsua teidät mukaan rakentamaan entistä turvallisempia ja toimintakykyisempiä kyliä.
Etelä-Savon kyläturvallisuus -hanke on käynnistynyt, ja haluamme kutsua teidät mukaan rakentamaan entistä turvallisempia ja toimintakykyisempiä kyliä. Hanketta koordinoi Järvi-Suomen kylät ry yhteistyössä Etelä-Savon hyvinvointialueen pelastuslaitoksen kanssa. Tavoitteena on vahvistaa kylien varautumista, yhteisöllisyyttä ja kriisinkestävyyttä koko maakunnan alueella.
Järjestämme Rantasalmen Kyläturvallisuusillan, johon toivomme mukaan alueen kylä- ja yhdistystoimijoita sekä kunnan edustajia. Illan aikana kerromme hankkeesta, keskustelemme kylien tarpeista ja aloitamme yhteistyön rakentamisen. Toivoimme erityisesti kausiasukkaiden osallistumista
Osallistua voi myös teams-etäyhteyksin.
Rantasalmen ilta alkaa kunnan tervehdyksellä, jonka jälkeen kuulemme Etelä-Savon pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikön Jani Jämsän alustuksen maakuntamme turvallisuustoimintaympäristöstä. Tämän jälkeen käymme läpi kyläturvallisuuttaa ja hankkeen mahdollistamia toimenpiteitä.