Euroopan Unionin osarahoittama
Kakkaranmäki Oy:n yrittäjäpariskunta pyörittää vanhassa kyläkoulussa Luusniemellä elämys-, majoitus- ja ravintolatoimintaa. Yritys on saanut EU:n maaseuturahoitusta toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen. Kuva: Riikka Silkala
Kakkaranmäki Oy:n yrittäjäpariskunta pyörittää vanhassa kyläkoulussa Luusniemellä elämys-, majoitus- ja ravintolatoimintaa. Yritys on saanut EU:n maaseuturahoitusta toiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen. Kuva: Riikka Silkala

Maaseudun yritykset investoivat ja kasvavat Itä-Suomessa, tukia haettu lähes 12 miljoonaa euroa

08.06.2026 15:29

Alkuvuosi 2026 on ollut Itä-Suomessa yritystukien osalta aktiivinen. Maaseudun yritystukia on haettu Itä-Suomen elinvoimakeskukselta ja alueen kahdeksalta Leader-ryhmiltä yhteensä 11,9 miljoonaa euroa.

EU:n maaseuturahoituksen yritystukia on haettu Itä-Suomen elinvoimakeskuksesta yli 10,8 miljoonaa euroa, ja lisäksi alueen Leader-ryhmiltä 1,05 miljoonaa euroa. Hakemukset kohdistuvat erityisesti mikroyritysten investointeihin ja kehittämiseen, ja tukea haetaan tasaisesti sekä harvaan asutulle maaseudulle että ydinmaaseudulle. Tämä kertoo yritysten aktiivisesta kehittämisestä ja pitkäjänteisestä kasvun rakentamisesta.

Metalli ja matkailu korostuvat mutta Itä-Suomen vahvuus on monialaisuus

Itä-Suomessa tukea haetaan erityisesti tuotannon uudistamiseen, tehokkuuden parantamiseen ja kasvun vahvistamiseen epävarmassa toimintaympäristössä.

Kolmen viimeisimmän valintajakson aikana tukea on haettu Pohjois-Savossa 3,88 miljoonaa euroa, Pohjois-Karjalassa 4,59 miljoonaa euroa ja Etelä-Savossa 2,42 miljoonaa euroa. Toimialoista metalli ja matkailu korostuvat erityisesti Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa, kun taas Etelä-Savossa hakemukset jakautuvat laajasti eri aloille.

Kokonaisuus kertoo Itä-Suomen maaseudun yrityskentän vahvuudesta, alueella yhdistyvät vahvat perinteiset toimialat ja monipuolinen yritysrakenne, jossa kasvua haetaan myös palveluista, jalostuksesta ja digitalisaatiosta.

– Hakemusten määrä ja sisältö kertovat siitä, että itäsuomalaisissa yrityksissä on vahvaa kehittämisintoa. Kun tukea haetaan sekä investointeihin että kehittämiseen, se tarkoittaa käytännössä parempaa kilpailukykyä, uusia työpaikkoja ja rohkeutta uudistaa toimintaa, mainitsee yritysasiantuntija Tapani Mikkonen, Itä-Suomen elinvoimakeskus.

Leader-rahoitus tukee vahvasti Itä-Suomen maaseudun yritystoimintaa

Itä-Suomen Leader-ryhmiin on tullut vuoden 2026 aikana käsittelyyn 228 yritystukihakemusta. Itä-Suomen elinvoimakeskus on tehnyt kahdeksalle Leader-ryhmälle yhteensä 176 yritystukipäätöstä. Sekä Leader-ryhmien, että elinvoimakeskuksen käsittelyssä on vielä toukokuun 2026 lopussa runsas määrä tulleita hakemuksia. Yritystukien jakautuminen on alueellisesti tasapainoista, ja aktiivisuutta on kaikissa kolmessa maakunnassa. Yritystukiin liittyviä toimenpiteitä on hyväksytty yhteensä 88 kappaletta, ja rahoitusta on myönnetty jo lähes 595 000 euroa.

– Toimenpiteiden suuri määrä kertoo erityisesti yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja kokeiluun osoitettujen vakioitujen kertakorvausten sekä investointien vilkkaudesta eri puolilla Itä-Suomea. Rahoitukselle on selkeästi kysyntää, mikä näkyy myös siinä, että kaikki hakemukset eivät mahdu rahoitettaviksi, sanoo Mervi Ukkonen, maaseutuasiantuntija, Itä-Suomen elinvoimakeskuksesta.

EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvia yritystukia voi hakea yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Rahoitusta myöntävät elinvoimakeskukset ja Leader-ryhmät, jotka myös neuvovat tukien hakemisessa. Haku on jatkuva, mutta päätökset tehdään elinvoimakeskuksessa ja osassa Leader-ryhmiä valintajaksoittain.

Lisää uutisia

Uutinen
05.06.2026

Koloradonkuoriaisia on syytä tarkkailla ja havainnoista ilmoittaa

Uutinen
05.06.2026

Ensimmäinen Suomessa: Salla Säteri vahvistaa alkutuotannon varautumista uudessa asiantuntijatehtävässä

Uutinen
04.06.2026

Maatalouden ympäristötiedon vaihtopäivät Hämeenlinnassa kutsuvat ennallistamisen pariin

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.