Mansikkapellon äärellä: lajikkeet, pölyttäjät ja maan kasvukunto puhuttivat Saarijärvellä

Kokoonnuimme perjantaina 12.6.2026 pellonpiennarpäivään Tarvolan tilalle Saarijärvellä aikomuksenamme tutustua uusiin lajikkeisiin, tuholaisiin, hyötyeliöihin ja maan kasvukuntoon mansikalla. Tarvolan tila sijaitsee kauniisti kumpuilevassa maisemassa Keski-Suomessa. Tilalla on viljelyssä 1,5 ha mansikkaa. Lisäksi tilalla on lihakarjaa.

Aamu oli tihkusateinen, joten  oli turha odottaa näkevämme pellolla kovin suurta hyönteisrunsautta. Tilan pihalle kokoontui kuitenkin noin 25 henkilön joukko. Matkaan oli lähdetty eri suunnista; kaukaisimmat osallistujat Uudeltamaalta, Pohjanmaalta ja Pohjois-Karjalasta. Ensin nautittiin kahvit tilan aitassa, ja sitten siirryttiin pellolle tutustumaan Marjava-hankkeen lajikekokeisiin, joita Marja Rantanen Lukelta esitteli.

Mansikan lajikekoe pellolla

Samassa rivissä olivat kolmena kerranteena lajikkeet Polka, Marketta, Maiju ja Luken numerolajike. Ensin osallistujat tekivät yleissilmäyksen lajikkeisiin ja saivat antaa kommentteja omista havainnoistaan. Maiju-kasvusto oli kärsineen näköistä, se ei ehkä talvehtinutkaan hyvin, mutta jo alkukesästä käppyräiset avautuvat lehdet viittaavat mansikkapunkkien lisääntymiseen kasvustossa. Marketta talvehti ja kasvoi paremmin, mutta voimakaskasvuisinta oli Luken numerolajike. Edellisen kesän marja-arvioinneissa Maijun marjoja pidettiin hyvänmakuisina: niistä oli löydetty metsämansikkaista vivahdetta. Mutta Marketan maku jakoi maistajien mielipiteitä: toiset pitivät, toiset eivät. Luken numerolajike ei saanut kovin hyviä arvioita mausta, joten vahvasta kasvustaan huolimatta se ei ehkä saakaan lajikenimeä. Polkasta asiakkaat pitävät, mutta siitä on ollut sadontuotoltaan vaihtelevia kantoja markkinoilla, ja se on herkkä tyvimädälle, joten korvaajaa sille kaivataan. Bounty mainittiin keskusteluissa hyvänä luomulajikkeena. Siinä on tummanpunainen, makea marja, mutta asiakkaiden on koettu  karsastavan nimeä. Bounty, kuten Polkakin, ovat kuitenkin vanhoja lajikkeita, joille uudemmista lajikkeista on mahdollista löytää korvaajia. Aiemmin markkinoille tullut Luken lajike Lumotar, joka ei ollut tässä kokeessa mukana, sai hyviä arvioita niiltä, joilla sitä oli ollut viljelyssä.  Lumottaren vahvuuksia ovat  maukkaat ja hyvin jääkaapissa säilyvät marjat.

Osallistujien joukossa oli myös Pakkasmarjan edustajia. He toivat ilmi, että mansikan jalostus on tuoremarkkinaan suunnattu. Tuoremarjoissa toivotaan isokokoisia, helposti poimittavia marjoja, kun taas pakastemarjoiksi sopisivat parhaiten pienikokoiset marjat. Myös mansikan kannalla on väliä: sen tulisi olla helposti irtoava, eikä syvällä marjassa niin kuin esimerkiksi Verdi-lajikkeessa.

Jotkut luomuviljelijät ovat päätyneet tekemään mansikan taimet itse tai ostamaan kotimaisia taimia välttääkseen kasvitauteja. Marjo Marttinen ProAgriasta muistutti, että jos ostotaimissa havaitaan jotain epäilyttäviä oireita, Ruokaviraston kasvintarkastaja pitäisi pyytää ottamaan näytteet ennen taimien maahan istuttamista. Istuttamisen jälkeen väitetään helposti, että taimet ovat saastuneet maasta.

Pölytys, luontainen torjunta, esimerkit tuholaisista ja luontaisista vihollisista

Anne Nissinen Lukelta esitteli tuholaisia ja hyötyeliöitä. Joitakin mansikkapunkin ruskettamia suppulehtiä näkyi jo Maijussa, mutta ei vielä kasvustossa muuten. Yleisin tuholainen oli vattukärsäkäs. Sen katkomia nuppuja näkyi siellä täällä ja sateisessa säässä katkenneet nuput alkoivat homehtua. Ne muodostavat harmaahomeriskin sen lisäksi, että jokainen katkennut nuppu on menetetty marja ja tuottaa lisäksi uusia kärsäkkäitä. Luke Suonenjoella onkin kehitteillä traktorikäyttöinen ötökkäimuri, jolla voidaan poistaa kärsäkkäitä ja katkenneita nuppuja kasvustosta. Suonenjoella on tavattu pyretroideille resistenttejä kärsäkkäitä jo noin 10 vuotta sitten, mikä toimi ajurina imurin kehittämiselle.

Pellon alareunasta, lähempänä notkossa virtaavaa puroa, kasvustosta löytyi myös hillanälvikäs ja sen munia.  Pellon yläreunassa oli myös muutama mansikkanälvikäs. Nälvikkäiden tummat toukat kalvavat lehtiä altapäin ja saattavat asettua mansikan kannan alle. Kasvustossa oli liikkeellä hämähäkkejä sekä muovin päällä juosten saalistavia, että lehvästössä väijyviä ja verkolla pyydystäviä. Yhteen verkkoon sotkeutuneena oli myös vattukärsäkäs. Muista luontaisista vihollisista oli liikkeellä aikuisia sylkikuoriaisia, jotka ovat petoja sekä aikuisina että toukkina. Ne täydentävät ravintoaan syömällä siitepölyä mansikan kukissa. Aiemmin pyydystettyinä näytteinä päästiin katsomaan peltoludetta, jonka imentä aiheuttaa nappipäisiä marjoja, sekä kahta muuta ludetta. Ripsiäisrikkalude on pieni ja tumma laji, jota on myynnissä kaupallisesti ripsiäisten torjuntaan. Pallelude on iso ja kauttaaltaan ruskea. Sitä tapaa usein marjakasveilta ja se saalistaa mm. perhostoukkia, mutta vatulla se saattaa vioittaa myös marjoja.

Sari Himanen Lukelta kertoi mansikan pölytyksestä. Mansikka ei ole riippuvainen hyönteispölytyksestä, mutta etenkin sadon laatu paranee pölytyksen onnistuessa hyvin. Mansikan pölytyksestä huolehtivat usein kimalaiset.  Monet muutkin luonnonvaraiset pölyttäjät käyvät mansikankukissa. Niiden joukossa on erakkomehiläisiä, kukkakärpäsiä, monia muita kärpäsiä, päiväperhosia, pistiäisiä kuten hietapistiäset, ja kovakuoriaisia. Meillä esiintyy laaja kirjo hyönteisiä, jotka tarjoavat pölytystä ja luontaista torjuntaa mansikanviljelijälle. Monivuotiset muokkaamattomat niitty- ja kesantopellot, monimuotoinen kukkivien luonnonkasvien kirjo ja viljely- ja viherlannoituskasvustojen monipuolisuus mahdollistaa hyönteisiä tukevan kukkajatkumon yli vuosien ja läpi kasvukauden. Avoimien pellonreunojen, etenkin paahteisten etelärinteiden sekä leveiden pientareiden säilyttäminen voivatkin auttaa vahvistamaan hyötyhyönteisten kantoja ja niiden tarjoamia palveluja. Mansikan pölytyksen tukena voidaan käyttää kasvatettuja tarhamehiläisiä, mehiläistarhaajan toteuttamana pölytyspalveluna. Pellon pientareella olikin kaksi mehiläispesää. Mansikka ei ole mesikasvi, mutta se tuottaa siitepölyä runsaasti, joten mehiläispesät pitää valmistella ennen mansikkapellolle siirtämistä sellaiseen vaiheeseen, että ne tarvitsevat siitepölyä. Tarhamehiläisten runsaslukuisuus verrattuna luonnonpölyttäjiin tekee niistä tehokkaan pölyttäjän mansikalle. Keskimääräinen suositeltu pesämäärä on mansikalla 8,6 pesää/hehtaari.

Pellon piennar oli monilajinen. Siellä kasvoi mm. koiranputkea, huopaohdaketta, nokkosia, pietaryrttiä, metsäkurjenpolvea ja horsmaa. Kukkivat kasvit tarjoavat ravintoa luonnon pölyttäjille ja luontaisille vihollisille. Koiranputken avoimet kukinnot ovat helppoja pienten pistiäisten saavutettaviksi ja nokkosissa elelee mm. nokkosperhosen ja neitoperhosen toukkia, kemppejä ja kirvoja, joita leppäpirkot käyttävät ravintonaan. Nokkosista tapaakin usein esimerkiksi idänpirkon. Myös monet pihapiirin pikkulinnut ovat hyönteissyöjiä, esimerkiksi tiaiset ja kirjosiepot. Västäräkki päivystää jossain korkeammalla, vaikka rakennuksen katolla, ja lennähtää sieltä leikatulle nurmikolle pyydystämään hyönteisiä.

Maan kasvukunnon aistinvarainen arviointi

Eeva Neuvonen ProAgriasta kaivoi maasta esiin mansikan juuret. Mansikka on hajajuurinen, sillä ei ole selvää pääjuurta ja juuret ovat varsin matalat, joten se ei pysty ottamaan ravinteita ja vettä syvältä. Maan mururakenteen todettiin olevan hyvää, pyöreää rakennetta, ja maassa oli lieroja, jotka ovat elävän maan merkki. Maan tuoksu oli myös hyvä. Jos maamurut ovat kantikkaita, se kielii tiivistymisestä ja jos maan haju on ummehtunut, se kertoo anaerobisten mikrobien toiminnasta, mikä viittaa heikkoon vesitalouteen. Mutta tässä maassa asiat näyttivät olevan kunnossa.

Keskustelu kiertyikin mansikkamaan viljelykiertoon. Mansikkamaalla viljelykierron pitäisi olla pitkä, koska jotkut taudinaiheuttajat voivat säilyä maassa jopa 10 vuotta. Luomutiloilla virna-kaura-raiheinä on havaittu hyväksi seokseksi kierrossa. Monivuotisia apilanurmia ei suosita, koska niiden juurakko on vaikea muokata tasaiseksi ennen istutusta ja ne voivat ylläpitää juurilahoa aiheuttavia sieniä. Mansikoita ei kannata myöskään istuttaa suoraan monivuotisen nurmen jälkeen, koska nurmessa elää seppäkuoriaisten toukkia ja ne voivat pahimmillaan katkoa pieniä taimia juuresta poikki.

Kaikki aiheet herättivät paljon keskustelua ja osanottajat seisoivat sitkeästi 2 tuntia pellolla viiltävässä pohjoistuulessa. Sen jälkeen siirryttiin uudelleen kahvikupin ääreen lämmittelemään ja innokkaimmat jäivät jatkamaan juttua sisätiloissa.

Mansikkapellonpiennarpäivän Tarvolan tilalla Saarijärvellä järjestivät Marjava-, Arvo– ja Varautuva viljelijä -hankkeet. Lue lisää tapahtuman ohjelmasta.

Anne Nissinen, Sari Himanen ja Sara Määttä