Maaseuturahoitusta turvallisuuteen ja tietoliikenneyhteyksiin Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä
14.10.2026 14:51Vuoden 2026 heinä-syyskuussa 34 eri yritystä ja 48 kehittämishanketta Etelä-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä sai EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen ja Leader-ryhmien kautta. Yritysten investointeja ja kehittämistoimia rahoitettiin yhteensä runsaalla 426 000 eurolla ja kehittämishankkeita yli 2,44 miljoonalla eurolla.
Suurimmat maaseutuyritysten investointituet saivat kouvolalaiset Arvolista Oy ja Non Troppo Oy. Arvolista investoi uuteen maalauslinjastoon, johon se sai maaseudun yritystukea 20 prosenttia investoinnin kokonaiskustannuksista eli lähes 100 000 euroa. Non Troppo Oy investoi navetan ja puimalan kunnostamiseen uutta toimintaa varten sekä uuden liiketoiminnan mahdollistaviin laitteisiin. Tuki on 25 prosenttia investoinnin kokonaiskustannuksista eli noin 92 000 €. Lahtelainen AccuHeat Oy sai kehittämis- ja investointirahoitusta yhteensä noin 51 000 euroa energiatehokkaan lämmitysratkaisun kehittämiseen, kaupallistamiseen ja tuotannon käynnistämiseen.
Puutuoteteollisuus ry ryhtyy selvittämään edellytyksiä puutuotealan mikro- ja pk-yritysten yhteiselle vientihankkeelle. Ensisijaisena kohdemarkkinana tarkastellaan Montenegroa.
Lisää nopeita yhteyksiä ja varautumista arjen häiriötilanteisiin
Rajakuitu Oy rakentaa Parikkalan Oronmyllyn sekä Rautjärven Pitkäjärven ja Kangaskosken alueille valokuituverkot. Yritys saa laajakaistainvestointeja varten yhteensä runsaan miljoonan euron rahoituksen. Valokuituverkko mahdollistaa vakaat ja nopeat tietoliikenne- sekä puhelinyhteydet alueilla, joilla mobiiliyhteyksien nopeus ja kuuluvuus eivät ole riittävät yritysten ja asukkaiden tarpeisiin.
Leader Kärki ry rahoittaa useiden yhdistysten varautumiseen ja turvallisuuteen liittyviä hankintoja, kuten sydäniskureita ja aggregaatteja. Vastaavia hankkeita toteutetaan muuallakin Kaakkois-Suomessa. Esimerkiksi Kymenlaakson Kylät ry saa Leader Sepran kautta rahoituksen kansainväliseen yhteistyöhankkeeseen, jonka tarkoituksena on vahvistaa maaseutukylien turvallisuutta ja varautumista arjen häiriötilanteisiin, esimerkiksi pitkiin sähkökatkoihin. Hankkeen kansainväliset kumppanit ovat Leader-ryhmiä Virosta, Latviasta ja Liettuasta.
Työturvallisuutta lomittajille ja vesistöviisautta ranta-asukkaille
Etelä-Suomen lomituspalveluita hallinnoiva Sysmän kunta ryhtyy kehittämään maatalouslomittajien työturvallisuuteen liittyviä toimintatapoja 53 kunnan alueella muun muassa Päijät- ja Kanta-Hämeessä sekä Kymenlaaksossa. Samalla satsataan lomittajatyön positiiviseen mielikuvaan ja tunnettuuteen. Keski-Hollolan vapaaehtoinen palokunta ry puolestaan parantaa lähtövarmuutta Päijänne-Leaderin myöntämällä rahoituksella.
Kymijoen vesi- ja ympäristö ry etsii osallistuvan suunnittelun avulla keinoja, joilla saataisiin parannettua kuivatetun Elimäenjärven valuma-alueen tilaa Kouvolassa. Lyöttilän yhteisen kalaveden osakaskunta puolestaan laatii Iitin ranta-asukkaille ohjekirjan, jossa on keinoja vesistöviisaaseen toimintaan ja neuvoja lupa-asioihin.
Kansallispuvutkin pääsevät pois kaapeista, kun Saimaan Nuorisoseurat ry ryhtyy innostamaan Lappeenrannan seudulla erityisesti lapsia ja nuoria kansallispukujen käyttöön niin arjessa kuin juhlassakin.
Lisätiedot
Lisätietoja rahoituksesta ja rahoituspäätöksistä antavat Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen ja Leader-ryhmien asiantuntijat, joiden yhteystiedot ovat liitteen hankelistauksessa.