Euroopan Unionin osarahoittama
Pinja Pirkkalainen (vas.), Siiri Koivuniemi, Anttoni Rantala ja Leevi Ahola järjestivät onnistuneen sadonkorjuutapahtuman Sastamalan Kiikkaan. Kuva: Pauliina Vilenius / Lauttakylä-lehti

Nuoriso-Leader tuki Sadonkorjuumarkkinoita, joista tuli menestys heti ensimmäisellä kerralla!

16.10.2026 17:05Pirkanmaa, Sisä-Suomi

Neljä paikallista nuorta päätti järjestää sadonkorjuumarkkinat Sastamalan Kiikassa. Joutsenten reitin Nuoriso-Leader-rahoituksen avulla toteutettu tapahtuma ylitti kaikki odotukset: väkeä riitti ja lähituottajien tuotteet vietiin lähes käsistä.

Sastamalan Kiikassa koettiin syyskuun alussa todellinen markkinahumu, kun neljän nuoren muodostama Kiikan Markkinamaakarit -ryhmä järjesti kylälle sadonkorjuumarkkinat 5. syyskuuta 2026.

Tapahtuman takana olivat Pinja Pirkkalainen, Siiri Koivuniemi, Leevi Ahola ja Anttoni Rantala. Päävastuun järjestelyistä kantoi Pinja Pirkkalainen, jonka ideasta tapahtuma sai alkunsa.

Nuorten tavoitteena oli järjestää koko kylän yhteinen tapahtuma, joka toisi ihmisiä yhteen, elävöittäisi Kiikkaa ja tarjoaisi paikallisille ruoantuottajille ja muille tekijöille mahdollisuuden esitellä tuotteitaan. Ajatuksena oli myös tuoda esille sellaisia lähialueen tuottajia, joita ei tavallisesti nähdä markkinoilla tai muissa myyntitapahtumissa.

Markkinoille oli vapaa pääsy, eikä myöskään myyjiltä peritty osallistumismaksua.

Lähiruoka vietiin käsistä

Sadonkorjuumarkkinoiden suosio yllätti niin järjestäjät kuin myyjätkin. Kävijöitä saapui runsaasti, ja monen myyntikojun tuotteet loppuivat jo ensimmäisen tunnin aikana. Lisää myytävää jouduttiin hakemaan vauhdilla.

– Uskoimme kyllä tapahtumaan ja vetonauloihimme, mutta valtava kävijämäärä yllätti täysin niin meidät kuin myyjätkin, kertoo Pinja Pirkkalainen.

Lähiruoan suosiosta kertoi myös Kiikan Salen, Kiikan VPK:n ja Kivikylän Kotipalvaamon yhteistyössä tarjoama hernekeitto. Sitä oli varattu 150 hengelle, mutta koko määrä hupeni markkinaväen suihin vain puolessa tunnissa.

– Oli upeaa kuulla myyjiltä palautetta hyvästä myyntimenekistä ja jopa myyntiennätyksistä, Pinja iloitsee.

Nuorten mukaan tapahtuman menestys osoitti, että puhtaalle ja lähellä tuotetulle ruoalle on alueella todellista kysyntää.

Kiikan Salen, Kiikan VPK:n ja Kivikylän Kotipalvaamon tarjoama hernekeitto teki kauppansa markkinoilla. Kuva: Eeva Raukko

Nuoriso-Leader-tuki mahdollisti ohjelmaa koko perheelle

Kiikan Markkinamaakarit saivat Leader Joutsenten reitiltä 800 euroa Nuoriso-Leader-rahoitusta tapahtuman järjestämiseen.

Rahoituksella mahdollistettiin erityisesti lapsille ja nuorille suunnattua ohjelmaa. Markkinoilla vierailivat ihastuttavat villalaamat, pomppulinna houkutteli lapsia liikkumaan ja kangaskassipajassa pääsi koristelemaan oman persoonallisen kauppakassin.

Nuoret halusivat tehdä tapahtumasta muutakin kuin perinteiset myyjämarkkinat. Tavoitteena oli tarjota mukavaa yhdessäoloa kaikenikäisille ja houkutella paikalle myös lapsiperheitä.

Järjestäjät ovat itse aktiivisesti mukana Kiikan vapaaehtoisessa palokunnassa, ja tapahtuman yhteydessä haluttiin tehdä tunnetuksi myös VPK-toimintaa sekä sen tarjoamia harrastusmahdollisuuksia nuorille.

Tapahtuman suunnittelussa huomioitiin myös ympäristö. Järjestelyissä pyrittiin hyödyntämään kierrätysmateriaaleja ja uudelleen käytettäviä ratkaisuja mahdollisimman paljon.

Nuoret halusivat näyttää, mihin pystyvät

Vaikka Nuoriso-Leader-rahoitus mahdollisti tapahtuman ohjelmaa ja hankintoja, suuri osa markkinoiden toteutuksesta syntyi nuorten omalla työllä. Nuoret vastasivat muun muassa tuottajien etsimisestä, yhteydenotoista, markkinoinnista ja käytännön järjestelyistä.

– Lähdimme liikkeelle lennokkaista ideoista ja halusta näyttää, mihin me nuoret pystymme, Pinja kertoo.

Onnistuminen tuntui erityisen palkitsevalta, sillä tapahtuman järjestäminen vaati paljon suunnittelua ja käytännön työtä.

– Kun sääkin vielä suosi, oli todella palkitsevaa huomata, että näin nuorena voi onnistua isonkin tapahtuman järjestämisessä.

Markkinoiden onnistuminen osoitti, miten paljon neljän aktiivisen nuoren ideasta voi syntyä, kun ympärillä on yhteistyöhön valmis kyläyhteisö.

Kiikan Sadonkorjuumarkkinoilla oli ohjelmaa kaikenikäisille. Lapset pääsivät painamaan kangaskasseja. Kuva: Eeva Raukko.

Haaveissa entistä suuremmat markkinat

Ensimmäisten sadonkorjuumarkkinoiden menestys antoi vahvan viestin siitä, että tällaiselle tapahtumalle on Kiikassa tilausta.

– Tästä onnistumisesta innostuneina haaveenamme olisi järjestää markkinat myös ensi vuonna, Pinja Pirkkalainen kertoo.

Seuraavalla kerralla nuoret toivovat saavansa mukaan entistä enemmän yhteistyökumppaneita ja yhdistyksiä.

– Toivottavasti saisimme silloin jaettua järjestelyvastuuta isommalle porukalle, jotta pääsisimme toteuttamaan tapahtuman taas yhtä hienosti, tai jopa vähän isommin!

Kiikan sadonkorjuumarkkinat ovat hieno esimerkki siitä, miten nuorten oma-aloitteisuus, paikallinen yhteistyö ja pienikin rahoitus voivat yhdessä saada aikaan jotakin koko kylän kannalta merkittävää.

Nuoriso-Leader-rahoituksella Leader Joutsenten reitti kannustaa alueen nuoria toteuttamaan omia ideoitaan ja tekemään kotiseudustaan entistä viihtyisämmän ja elinvoimaisemman paikan.

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.