Itä-Suomen maaseudulle 3,6 miljoonaa euroa
06.11.2026 12:18Itä-Suomen elinvoimakeskus myönsi heinä–syyskuussa 2026 EU:n maaseuturahoitusta yhteensä noin 3,6 miljoonaa euroa Etelä-Savoon, Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Savon maakuntiin.
EU:n maaseuturahoituksen yritystukea myönnettiin 39 hankkeelle 936 503 €, hanketukea 61 hankkeelle 2 510 933 € ja nuoren viljelijän aloitustukea 6 viljelijälle yhteensä 240 000 €.
Maatalouden investointitukipäätöksiä ei vuoden kolmannella neljänneksellä tehty, sillä investointien kysyntä ylittää tällä hetkellä käytettävissä olevat varat. Päätökset tehdään 31.12.2026 mennessä, kunhan lopullinen käytettävissä oleva myöntövaltuus on tiedossa. Toiveena on saada tällöin lisävaroja ja siten päästä tekemään mahdollisimman paljon myönteisiä päätöksiä.
– Maaseuturahoituksen vilkas kysyntä kertoo yrittäjien ja maaseudun toimijoiden pitkäjänteisestä kehittämisestä ja vahvasta uskosta tulevaisuuteen, kertoo yksikönpäällikkö Sirpa Lavikainen maaseutuyksiköstä.
Maaseutuyritykset investoivat kasvuun
Maaseudun yritystukia myönnettiin Etelä-Savoon noin 470 000 euroa. Suurin yksittäinen päätös oli sulkavalaisen Tiittala Events Oy:n 202 000 euron investointituki, jossa investoidaan isosti matkailuun Sulkavalla. Etelä-Savossa rahoitusta myönnettiin myös muun muassa puunjalostuksen, digitaalisen liiketoiminnan ja elintarvikealan kehittämiseen.
Pohjois-Karjalaan maaseudun yritystukia myönnettiin noin 321 000 euroa. Suurimmat tuet kohdistuivat kiteeläisen BioKymppi Oy:n kierrätyslannoitteita koskevaan hankkeeseen ja heinäveteläisen Karvion Leirintä Oy:n liiketoiminnan monipuolistamiseen.
Pohjoissavolaisille yrityksille myönnettiin maaseudun yritystukia noin 142 000 euroa. Tukea kohdistui muun muassa yritysten investointeihin, matkailuun, elintarviketuotantoon, digitaaliseen markkinointiin ja palveluliiketoiminnan kehittämiseen.
– Maaseudun yritystukiin ja etenkin yritysten investointeihin on hyvin käytettävissä rahaa koko Itä-Suomen alueella, kerrotaan elinvoimakeskuksen maaseutuyksiköstä.
Hankerahoitusta valuma-aluesuunnitteluun, kylien kehittämiseen ja metsäteemaisiin hankkeisiin
Maaseudun hanketukia Etelä-Savoon kohdistui noin 241 000 euroa. Etelä-Savossa rahoitusta myönnettiin etenkin ympäristön tilaa edistäviin hankkeisiin: valumavesisuunnitelmiin sekä hiekkarantainvestointeihin. Lisäksi Rahoitusta myönnettiin mm. matkailua, nuorten yrittäjyyttä, kylien varautumista ja paikallisia harrastusmahdollisuuksia edistäville hankkeille.
Pohjois-Karjalaan hanketuista kohdistui noin 582 000 euroa. Suurin päätös oli Suomen metsäkeskuksen noin 291 000 euron hanke, jossa kehitetään ilmasto- ja vesistöviisaita ratkaisuja Pohjois-Karjalan suometsien hoitoon.
Hanketukia myönnettiin Pohjois-Savoon noin 1,7 miljoonaa euroa. Tästä noin miljoonaa euroa myönnettiin Karelnet Oy:lle Tervon kylien valokuituverkon rakentamiseen. Lisäksi rahoitusta myönnettiin esimerkiksi metsätalouden, maidontuotannon, matkailun, kulttuurin ja kyläturvallisuuden kehittämiseen.