Kalasatamat murroksessa – omistuksen suunta ratkaisee

Maihintuontipaikoilta edellytetään nyt kehittyneitä punnitusjärjestelmiä ja toimivaa tietoteknistä infrastruktuuria esimerkiksi punnituskirjausten muodostamiseen ja arkistointiin sekä jäljitettävyyden dokumentointiin. Samalla valvontaviranomaiset ovat tiukentaneet tulkintojaan: kunta ei voi enää käytännössä toimia elintarvikealan toimijana ja vuokrata satamaa suoraan yksittäisille kalastajille, vaan väliin tarvitaan erillinen yhtiö, osuuskunta tai yhdistys. Kaikkialla tällaisen mallin rakentaminen ei ole ollut helppoa.

Kasvaneet kustannukset ja hallinnollinen paine ovat johtaneet siihen, että osassa kuntia harkitaan satamien yksityistämistä. Ajatus ei ole tuulesta temmattu. Yksityinen omistaja toimii tyypillisesti ketterämmin, tekee investointipäätöksiä nopeammin ja pystyy puuttumaan käyttäjien sopimusrikkomuksiin tehokkaammin.

Yksityisomistukseen liittyy kuitenkin aina riskejä. Kalasatama ei ole mikä tahansa kiinteistö, vaan merkittävä alueellinen huoltovarmuustekijä ja ainakin rannikolla osa laajempaa merialueen infrastruktuuria.

Markkinaehtoinen omistus tyypillisesti tarkoittaa, että omistajan liiketoiminta turvataan ensin. Kaikille toimijoille tasapuolinen pääsy kalavesille ei siis ole itsestäänselvyys.

Omistuspohjan muutos ei myöskään kevennä lainsäädäntöä. Investointivaatimukset säilyvät. Julkisesti omistettuja satamia on tuettu kalatalouden rahastoista jopa 80–90 prosentin investointituilla.

Jos yksityiset satamat tulisivat tukikelpoisiksi, muutos voisi vauhdittaa omistuksen siirtymistä – ja samalla herättää kysymyksiä tasapuolisuudesta ja koko ohjelmakauden pelisäännöistä.

Keskustelussa jää helposti varjoon toinen ongelma: osaamisvaje. Kalasatamien hallintaa on tutkittu niukasti. Poikkeuksen muodostaa Turun yliopiston BlueCleanDigi-hanke, mutta muuten satamat näkyvät tutkimuksessa lähinnä karttapisteinä. Kunnissa satamatoiminta on usein pieni sivujuonne, eikä hallinnollista erityisosaamista ole kertynyt.

Siksi paras ratkaisu ei välttämättä ole omistuksen vaihto, vaan nykyisen hallinnan vahvistaminen.

Olen itse esittänyt maakunnallista hallintomallia kerryttämään ja keskittämään osaamista. Uusi kuulemani esitys on valtakunnallinen tai alueellinen osuuskuntamalli isojen liha- tai maito-osuuskuntien tapaan.

Yksi tärkeimmistä nykytilannetta helpottavista tempuista voisi olla kunnallisten satamahallinnoijien tukiverkoston vakiinnuttaminen. Kalatalouden koulutuksia kun ei suunnata satamien kehittämisestä vastaaville tai varsinkaan luottamushenkilöille, joiden pitäisi hyväksyä satamien kehittämis- ja yläpitokuluja. Tai myyntiaikeita.

Mika Halttu