Kuukauden maaseutukasvo: Eila Strang
25.08.2025 13:54 Varsinais-SuomiHei! Olen Eila Strang ja nyt on se ajankohta, jolloin minun on aika sanoa kiitos ja näkemiin. Olen siirtymässä vapaalle, jolloin voin keskittyä vapaaherrattaren ja mummin rooliin ja odotan innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Aika on kyllä vierähtänyt nopeasti, niinhän kaikki eläkkeelle siirtyvät sanovat, mutta se on totta. Tulin tähän samaan taloon ensin maanmittaustoimistoon vuonna 1986 ja sitten maataloustoimistoon kartoittajaksi vuonna 1987. Kun silloin katsoin näitä pitkiä tylsiä käytäviä, mietin, että täällähän minä en kauan ole. Mutta lopulta kesti 38 vuotta ennen kuin ymmärsin, että nyt on aika lähteä.
Ajankulusta kertoo myös se, että olin töissä silloin, kun ensimmäiset tietokoneet tulivat maaseutuelinkeinopiiriin. Aluksi niitä oli muistaakseni peräti kaksi kappaletta. Koneen käytön opetteluun oli mahdollista käyttää aikaa, ja itselleni suosittu harjoittelu oli kissapeli, jossa kissa seikkaili talon sisällä ja ulkona. Kun osasi hyppäyttää kissan sisään taloon ikkunan kautta tuli paljon sydämiä ja kukkasia. Tietokoneen tulo oli iso asia. Suuri muutos oli jo ollut sekin, kun saimme sähkökirjoituskoneet käyttöön, niitäkin vain muutaman. Työntekijöitä oli silloin maatalouspiirin maataloustoimistossa noin 25 henkeä.
Työtehtäviini on kuulunut ajan kuluessa muun muassa asuntotilalainat, peltovalvonta ja nyt viimeiset noin 25 vuotta luonnonmukainen tuotanto, joka on ollut todella mielenkiintoinen tehtävä. Olen ollut onnekkaassa asemassa, että olen päässyt tutustumaan moniin luomualalla toimiviin vaikuttajiin ja sitä kautta oppinut paljon uutta. Luomussa toimii paljon innovatiivisia viljelijöitä, ja heidän ammattitaitoaan arvostan korkealle.
Työnantajan nimi on vaihtunut moneen kertaan, ja henkilömäärä on kasvanut – erityisesti silloin kun Suomi liittyi Euroopan unioniin. EU:n yhteinen maatalouspolitiikka lisäsi valvontaa ja muita tehtäviä, mikä lisäsi myös henkilöstömäärää paljon ensin TE-keskuksessa ja myöhemmin ELY-keskuksen nykyisessä maaseutuyksikössä.
Työyhteisömme on aina ollut hauska, eläväinen ja yhteisöllinen. Koen, että meidän yksikössämme on ollut turvallista ja helppoa tehdä töitä. Olen voinut aina tarvittaessa pyytää apua ja aina olen sitä saanut. Luottamusmiehen roolissa olen huomannut, että sama pätee koko meidän ELY-keskuksen eri vastuualueisiin. Työyhteisössä on pääsääntöisin hyvä olla ja se on merkki siitä, että myös esihenkilöt ja johto toimii hyvin. Ja siitä kannattaa pitää kiinni! Kannattaa osallistua työpaikan yhteisten asioiden hoitamiseen, vain siten voi vaikuttaa tiedon jakamiseen ja avoimuuden säilymiseen. Tämä on tärkeää varsinkin nyt, kun uusi organisaatio, Lounais-Suomen elinvoimakeskus, aloittaa tammikuussa. On tärkeää, että henkilöstön asioista pidetään huolta ja se onnistuu vain osallistumalla muutoksenkin aikana yhteistyöhön.
Kiitos teille kaikille tutuille ja vähemmän tutuille kuluneista vuosista! Toivotan teille kaikille tulevaan muutokseen voimia ja jaksamista. Muistakaa myös pitää hauskaa ja nauttia elämästä!
Terveisin:
Eila Strang, ensisijaisesti mummi ja melkein vapaaherratar
Eila Strang