Euroopan Unionin osarahoittama

Kuukauden maaseutukasvo: Timo Pukkila

16.01.2026 13:41 Varsinais-Suomi
Varsinais-Suomen maaseutuverkosto esittelee kerran kuussa yhden jäsenensä. Nyt vuoron saa Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen maaseutu-, kalatalous- ja ympäristöosaston väliaikainen osastopäällikkö Timo Pukkila.

Hei! Olen Timo Pukkila, uunituoreen Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen maaseutu-, kalatalous- ja ympäristöosaston väliaikainen osastopäällikkö.

Maaseutu ja sen monipuolinen kehittäminen on ollut leipälajina koko työurani ajan. Ensimmäiset kosketukset maaseudun ohjelmalliseen kehittämiseen sain synnyinkunnassani Karviassa jo vuosituhannen alussa. Maakuntaliiton järjestämältä paikalliskehittäjäkurssilta ideoita saaneiden kehittäjien johdolla alettiin käynnistää EU-hanketoimintaa ja paikallisiin ideoihin perustuvaa kehittämistyötä. Tätä työtä paikallisen kehittämisen eteen sain jatkaa vakituisemmin Leader Karhuseudun toiminnanjohtajana vuodesta 2003 alkaen.

Alueellinen ja alueiden välinen kehittämistyö tuli laajemmin mukaan 2010 kun siirryin vakituisesti Satakunnan ELY-keskukseen ja sillä tiellä olen edelleen. Vuoteen 2018 saakka toimin maaseudun kehittämisen asiantuntijana, minkä jälkeen siirryin maaseutuyksikön päällikön virkaan. Matkalle on osunut myös pari hallinnon uudistusta, joissa työskentelin muutostehtävissä. Ensimmäinen, eli  maakuntauudistus, ei mennyt ihan maaliin saakka, mutta tämä toinen meni ja sen seurauksena töitä maaseudun eteen tehdään nyt entistä isommalla toimialueella ja laajemmassa yhteistyössä.

Maaseututehtävät ovat olleet ja ovat edelleen äärettömän kiehtovia ja olen aina pitänyt myös siitä, että työtehtävilläni on konkreettista vaikutusta maaseudun toimijoihin. Maaseututehtävissä Satakunta ja Varsinais-Suomi muodostavat yhdessä Suomen vaikuttavimman maaseutualueen, joka antaa monipuoliset eväät paikalliseen ja alueelliseen kehittämistyöhön. Varsinais-Suomen maaseutuverkoston toimijoita palvellaan jatkossa siis koko maaseutuyksikön henkilöstön voimin sekä Turun että Porin toimipisteiltä.

Työtehtävien vastapainoksi minut löytää PTS Puhallinorkesterin tai SlowGang-yhtyeen keikoilta lavalta trumpetti kädessä. Toinen vaihtoehto on yleisurheilukilpailut tai Pesäkarhujen pelit, joissa kannustan katsomon puolella jälkikasvua. Toivottavasti tulevaisuudessa pystyn viettämään yhä enemmän vapaa-aikaa myös poluilla ja laduilla.

Nykyistä tehtävääni on äärettömän tärkeää tehdä yhdessä maaseutuverkoston toimijoiden kanssa, joten toivottavasti tapaamme kevään mittaan eri tilaisuuksissa ja ottakaa matalalla kynnyksellä yhteyttä!

Timo Pukkila

timo.pukkila@elinvoimakeskus.fi

02 9502 2115

Muita blogeja

Blogi

Luomulihan suoramyynti – mahdollisuus, jota kannattaa harkita

Blogi

Kalasatamat murroksessa – omistuksen suunta ratkaisee

Blogi

Apilamyyttien äärellä (osa 1) – mikä typensitojakasveissa kiinnostaa ja huolettaa?

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.