Euroopan Unionin osarahoittama

Monta syytä ihastua Merikarviaan – Asumiskokeilijat yllättyivät palveluiden ja harrastusten määrästä

30.12.2025 10:10 Koko Suomi, Satakunta
Merikarvia toimi marraskuussa viimeisenä kuntana Ihana kamala maaseutu -asumiskokeiluille. Kolme erilaista kokeilijaporukkaa saapui kuntaan viikoksi asumaan ja tutustumaan arkeen maaseudulla. Asumiskokeiluun osallistuivat Karjalaisen perhe Kirkkonummelta, Kauppilan perhe Tampereelta sekä yksin matkannut Kristiina Vihdistä.

Tiedotesarja 9/9 – Ihana kamala maaseutu

Merikarvia toimi marraskuussa viimeisenä kuntana Ihana kamala maaseutu -asumiskokeiluille. Kolme erilaista kokeilijaporukkaa saapui kuntaan viikoksi asumaan ja tutustumaan arkeen maaseudulla. Asumiskokeiluun osallistuivat Karjalaisen perhe Kirkkonummelta, Kauppilan perhe Tampereelta sekä yksin matkannut Kristiina Vihdistä. Jokainen kokeilijaporukka sai omanlaisen majoituskokemuksen: joen rannalla Eumerin mökissä, keskustan tuntumassa sijaitsevassa omakotitalossa ja Rauhanlaakson tunnelmallisessa jokimökissä.

Merellistä kuntaa esiteltiin monipuolisesti

Kokeiluviikko käynnistyi yhteisillä aloituskahveilla ja eläinpihaan tutustumisella Koivuniemen Herran farmilla, joka on yksi paikkakunnan tunnetuimpia vierailukohteita. Viikon ohjelma oli rakennettu tukemaan arjen testaamista monipuolisesti kuitenkin niin, että kokeilijoiden omat kiinnostuksen kohteet oli huomioitu esimerkiksi harrastuksissa. Toiset suuntasivat salibandyyn, toiset jäähallille ja osa osallistui vauvauintiin tai jalkapallotreeneihin.

Kunnanvirastolla kokeilijat saivat kattavan esittelyn Merikarviasta, jonka jälkeen siirryttiin yhteiselle lounaalle lounaskahvila Sinihelmeen kunnan edustajien kanssa. Lounaalla käytiin vilkasta keskustelua muun muassa kunnan palveluista, tonteista ja työllistymismahdollisuuksista. Lisäksi jaettiin ajatuksia myös arjen sujuvuudesta maaseudulla:

”Meidät yllätti se, miten maalla asuessa kaikki voi kuitenkin olla lähellä. Kävellen pääsee, eikä kylällä asioidessa tarvitse välttämättä käyttää autoa”, Kauppilan perhe kommentoi.

Merikarvian aktiivinen yhdistyskenttä esittäytyi yhdistysillassa Korsutuvalla, jossa kokeilijat pääsivät kerralla näkemään vapaa-ajan mahdollisuudet laajasti. Viikon aikana osallistuttiin myös Eumer Fishing Centerin opastamana kalastukseen Merikarvianjoella ja tutustuttiin vapaa-aikakeskus Rysän liikuntapalveluihin kuntosalista ilma-aserataan.

Kalastusta Merikarviajoella oppaan kanssa.
Eumer Fishing Centerin asiantunteva opas neuvoi asumiskokeilijoita kalastuksen saloihin Merikarviajoella.

Arki maaseudulla ei suinkaan ole tylsää, vaan elämyksiä pääsee kokemaan myös pimeään vuodenaikaan, kun MerryCampingillä virkistäydyttiin talviuinnin ja avantosaunan merkeissä. Viikon kohokohtiin kuului myös Merikarvian ja Siikaisten Lions Clubien järjestämä kirkkokonsertti, jonka moni kokeilija mainitsi erityisen vaikuttavana.

Perheille lasten viihtyminen on tärkeää

Kaksi perhettä pääsi viikon aikana testaamaan Merikarvian palvelutarjontaa erityisesti lapsiperheen näkökulmasta. Ohjelmaan sisältyi tutustumiskäynnit päiväkotiin ja kouluun, joita kehuttiin erityisesti luonnonläheisistä pihoista ja ystävällisestä henkilökunnasta. 3-vuotias Malla Kauppila viihtyi pitkään hiekkalaatikolla muiden lasten kanssa, ja perhe koki olonsa tervetulleeksi.

Viikon aikana testattiin myös seurakunnan perhekerhoa, vauvauintia, Suomen mallin taidekerhoa sekä Innon jalkapallotreenejä, joiden kautta kunnan monipuolinen lapsiperheille suunnattu palvelukattaus tuli konkreettisesti tutuksi.

Jäähalli ja uimahalli olivat käytössä koko viikon ajan, ja molemmat perheet nostivat palautteissaan esiin sen, kuinka kattavasti Merikarvialla on tarjolla vapaa-ajan palveluita.

”Rauhallisempi elämänrytmi, pienen kylän tunnelma, hyvät liikuntamahdollisuudet ja edulliset asumiskustannukset olivat suurin syy ihastua Merikarviaan. Ja tietty meri!”, Eveliina Karjalainen toteaa.

Karjalaisen perhe Merikarvian jäähallissa luistelemassa.
Karjalaisen perhe testasi myös Merikarvian jäähallilla luistelua asumiskokeiluviikon aikana.

Viikossa osaksi Merikarvian yhteisöä

Viikon aikana syntyi monia tärkeitä keskusteluja ja kohtaamisia niin kahvipöydissä kuin harrastusten ja yritysvierailujen yhteydessä. Matias Kauppila jopa heittäytyi täysillä kuntalaiseksi tekemällä etätöitä koko viikon kunnantalon hienoista etätyötiloista käsin. Paikallisten kanssa jaetut hetket koettiin aidosti merkityksellisiksi.

Vierailut SeaPackillä, Kalaliike Eljas Sannalla, Koivuniemen Herran farmilla sekä Viikilän hevostilalla antoivat kokeilijoille näkymän paitsi yritystoimintaan, myös elämään pienellä paikkakunnalla. Kristiinalle vierailu Viikilän hevostilalla oli erityinen, sillä hän pääsi keskustelemaan suosikkiharrastuksestaan suomenhevosista Henna Viikilän kanssa.

”Harrastus ja ulkoilumahdollisuudet ovat tärkeitä itselle, ja Merikarvia ympäristöineen tarjoaa siihen upeat mahdollisuudet. Etenkin meri ja monimuotoinen joki koskineen teki vaikutuksen”, Kristiina kertoo.

Naiset suomenhevosen kanssa Viikilän hevostilalla.
Kristiina pääsi Viikilän hevostilalle keskustelemaan tallin omistajan Henna Viikilän kanssa mieliharrastuksestaan eli suomenhevosista.

Viikon päätti tunnelmallinen joulunavaustapahtuma kunnanvirastolla, jossa yhteisöllinen tunnelma tarttui myös asumiskokeilijoihin. Joulupuuron lomassa vastaan tuli jo useampia tuttuja kasvoja, joihin oli ehtinyt tutustua viikon aikana. Kokeilijat kiinnittivät huomiota siihen, miten kaikki tuntevat toisensa.

Viikko Merikarvialla tarjosi konkreettisen mahdollisuuden testata, miltä elämä pienessä kunnassa voi tuntua, ja miten oma arki soljuisi meren ja joen äärellä.

”Asumiskokeilu oli todella upea mahdollisuus. Olemme vuosia miettineet millaista maalla olisi asua ja sopeutuisimmeko sinne. Kynnys muuttaa maalle on madaltunut huomattavasti” Karjalaisen perhe pohtii.

Lisätietoja

Ihana kamala maaseutu -asumiskokeiluja koordinoi Leader Pohjois-Satakunnan hallinnoima Verkostosta vetovoimaa -yhteistyöhanke yhdessä kuntien kanssa. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama, ja hankeaika on 1.1.2024-30.6.2026. Mukana on yhdeksän kuntaa Pohjois-Satakunnasta ja Luoteis-Pirkanmaalta.

Muita blogeja

Blogi

Luomulihan suoramyynti – mahdollisuus, jota kannattaa harkita

Blogi

Kalasatamat murroksessa – omistuksen suunta ratkaisee

Blogi

Apilamyyttien äärellä (osa 1) – mikä typensitojakasveissa kiinnostaa ja huolettaa?

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.