Euroopan Unionin osarahoittama
Kaksi maatiaisnautaa ja vasikka ilta-auringossa rantalaitumella.

JÄSMY-teemahaku luonnon monimuotoisuuden edistämiseen

10.09.2024 15:52

JÄSMY avaa teemahaun luonnon monimuotoisuutta edistäville maaseudun kehittämishankkeille. Tähän tarkoitukseen on varattu yhteensä kaksi miljoonaa euroa.

Järvi-Suomen maaseudun ympäristö- ja ilmasto-ohjelman eli JÄSMYn teemahaku on auki 1.10.–15.12.2024 Etelä-Savon, Kaakkois-Suomen, Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksissa.

Rahoitettavien hankkeiden toimenpiteet voivat kohdistua esimerkiksi perinneympäristöihin, kulttuurimaisemiin, maisemanhoitoon, luonnonmukaiseen tuotantoon, vieraslajien torjuntaan, ekosysteemipalvelujen turvaamiseen, kosteikkoihin ja pölyttäjiin.

Luonnon monimuotoisuutta voi vahvistaa monin tavoin

Järvi-Suomen luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta tärkeää ovat lajiston köyhtymisen ja luontotyyppien uhanalaistumisen pysähtyminen, monimuotoisen luonnon saavutettavuuden parantuminen sekä monimuotoisuuden lisääntyminen sekä maaseudulla että asutuskeskuksissa.

JÄSMY-ohjelman mukaan luonnon monimuotoisuutta tulisi edistää erityisesti laiduntamisen, luonnonmukaisen viljelyn, sekä maisemanhoidon ja perinnebiotooppien kautta. Lisäksi eliöstön tasapainoisuutta tulee lisätä esimerkiksi vieraslajien torjunnan ja ekosysteemipalvelujen turvaamisen avulla.

JÄSMY-ohjelman teemahaut toteuttavat Järvi-Suomen maaseudun ympäristö- ja ilmasto-ohjelmaa, alueellisten maaseudun kehittämissuunnitelmien toimeenpanoa sekä Suomen CAP-suunnitelmaa 2023–2027. Teemahakujen tarkoituksena on kohdentaa EU:n maaseuturahoitusta maaseudun ympäristö- ja ilmastotoimiin Järvi-Suomessa.

Monimuotoinen luonto on elämän perusta

Luonnon monimuotoisuudella eli biodiversiteetillä tarkoitetaan lajien perinnöllistä monimuotoisuutta, lajien runsautta sekä elinympäristöjen monimuotoisuutta. Maailmanlaajuisesti luontokatoa aiheuttavat maankäytön muutokset, saasteet, ilmastonmuutos ja haitalliset vieraslajit.

JÄSMY-ohjelman toimenpiteet luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi vastaavat hyvin näihin haasteisiin sekä alueellisesti että paikallisesti. Järvi-Suomen monimuotoinen luonto halutaan turvata ja säilyttää jatkossakin.

Ekosysteemit ovat elämän ja toiminnan perusta, ja niiden tarjoamia hyötyjä kutsutaan ekosysteemipalveluiksi. Ekosysteemien tarjoamiin hyötyihin kuuluvat muun muassa ruoka, vesi ja puu, puhdas ilma, maannostuminen ja kasvien pölytys. Lisäksi luonnon monimuotoisuus tukee ihmisen terveyttä kokonaisvaltaisesti.

Ekosysteemipalvelut ovat olennaisen tärkeitä hyvinvointimme sekä talouden ja yhteiskunnan kehityksen kannalta ja pysyvät yllä, jos ekosysteemit säilyvät elinvoimaisina ja toimintakykyisinä. Terve ja monimuotoinen luonto takaa ihmisen aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin.

Lisää uutisia

Uutinen
26.02.2026

Alkutuotanto kehittyy Itä-Suomessa – investoinnit ja nuorten kiinnostus kasvussa

Uutinen
25.02.2026

Maaseudun ja saariston asukkaiden näkemyksiä haetaan luonnon tilan parantamiseen ja ennallistamisen toteutukseen

Uutinen
25.02.2026

Itä-Suomen elinvoimakeskuksen maaseutuyksikkö esittäytyy

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.