Euroopan Unionin osarahoittama

Hämeen yhteystiedot

Hämeen maaseudun ja maatalouden asiantuntijat auttavat ja neuvovat maaseudun kehittämisen ja maatalouden asioissa Päijät- ja Kanta-Hämeessä. Ole rohkeasti yhteydessä alueesi elinvoimakeskuksen asiantuntijoihin, oman kuntasi alueella toimivaan Leader-ryhmään tai maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueeseen. Päijät-Häme kuuluu vuoden 2026 alusta Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen alueeseen ja Kanta-Häme Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen alueeseen. Entisen Hämeen ELY-keskuksen henkilöstö on jakautunut hallintouudistuksessa kahteen suuntaan, mikä vaikuttaa hallinnon sisäiseen työnjakoon ja tehtävien järjestelyyn. Tämä tarkoittaa sitä, että aiempi tuttu asiantuntija ei välttämättä hoida enää jatkossa asioita entiseen tapaan tai nykyisellä alueella. Sivustoa päivitetään lähiaikoina yhteystietojen osalta!

Kaakkois- ja Sisä-Suomen elinvoimakeskusten maaseutu- ja ympäristöosastot

Huom! Yhteystietoja päivitetään aluehallinnon organisaatiomuutoksen johdosta.

Lisätietoja ja yhteystietoja löydät tällä hetkellä elinvoimakeskuksen sivuilta (elinvoimakeskus.fi). Päivitämme yhteystietosivustoa.

 

Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus

Kouvolan päätoimipaikka

Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola
PL 30, 00072 Elinvoimakeskus

 

Lahden toimipaikka

Kirkkokatu 12, 15140 Lahti

 

Lappeenrannan toimipaikka

Villimiehenkatu 2 B, 53100 Lappeenranta

 

Sisä-Suomen elinvoimakeskus

Tampereen päätoimipaikka

Yliopistonkatu 38, 33100 Tampere
PL 40, 00072 Elinvoimakeskus

 

Hämeenlinnan toimipaikka
Wähäjärvenkatu 6, 13200 Hämeenlinna

 

Kirjaamot ja vaihteet

Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus:
kirjaamo.kaakkois-suomi@elinvoimakeskus.fi
p. 0295 036 100

Sisä-Suomen elinvoimakeskus:
kirjaamo.sisa-suomi@elinvoimakeskus.fi
p. 0295 036 100

Hämeen Leader-ryhmät toiminta-alueineen

Alue: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki, Pertunmaa, Sysmä

Anu Taipale

toiminnanjohtaja
anu.taipale(at)paijanne-leader.fi
040 764 2462

Kustaankuja 2, 17200 Vääksy
toimisto(at)paijanne-leader.fi

Alue: Hattula, Hämeenlinna, Janakkala

Jussi Pakari

toiminnanjohtaja
toimisto(at)linnaseutu.fi
041 468 8300

Pannujärventie 7, 14820 Tuulos
toimisto(at)linnaseutu.fi

Alue: Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä

Tuula Kallioinen

toiminnanjohtaja
tuula.kallioinen(at)lounaplussa.fi
050 583 4715

Koulukatu 13, 30100 Forssa

Alue: Loppi, Hausjärvi, Riihimäki, Tuusula, Järvenpää, Hyvinkää, Nurmijärvi, Vantaa, Espoo

Esko Pietari

toiminnanjohtaja
emo(at)emory.fi
050 573 2972

Eteläinen Asemakatu 4 A 1. krs., 11130 Riihimäki
emo(at)emory.fi

Alue: Iitti, Kouvola

Evita Reitti

toiminnanjohtaja
evita.reitti(at)pohjois-kymenkasvu.fi
040 586 1134

Vartiotie 5, 45100 Kouvola
toimisto(at)pohjois-kymenkasvu.fi

Kuntien maaseutuviranomaiset

Loimaan maaseutupalvelut toimii Humppilan, Jokioisten, Loimaan, Oripään, Pöytyän ja Ypäjän alueella.

maaseutupalvelut(at)loimaa.fi

Ahonkatu 1 (Elinvoimatalo), 32210 Loimaa

Orimattilan kaupungin yhteistoiminta-alue toimii Iitin, Myrskylän, Pukkilan ja Orimattilan alueella.

maataloustoimisto(at)orimattila.fi

Postiosoite: PL 46, 16301 Orimattila

Maaseutupalveluyksikkö Häme toimii Hattulan, Hausjärven, Hämeenlinnan, Janakkalan, Lopen ja Riihimäen alueella.

maataloustoimisto(at)janakkala.fi

Postiosoite: Harvialantie 7B, 14200 Turenki

 

Huom! Maaseutupalveluyksikkö Hämeen toimisto muuttaa 1.9.2025 alkaen Janakkalan kunnantalolle, jolloin uusi postiosoite on:

Maaseutupalveluyksikkö Häme
Juttilantie 1
14200 Turenki

 

Päijät-Hämeen maaseutuhallinto toimii Asikkalan, Hartolan, Hollolan, Kärkölän, Padasjoen ja Sysmän kuntien sekä Heinolan ja Lahden kaupunkien alueella.

maaseutuhallinto(at)asikkala.fi

Postiosoite: Päijät-Hämeen maaseutuhallinto, Rusthollintie 2, 17200 Vääksy

Käyntisoitteet (ajanvarauksella): kunnanvirasto, Rusthollintie 2, 17200 Vääksy ja kunnanvirasto, Valittulantie 5, 19700 Sysmä

Someron yhteistoiminta-alue

Someron yhteistoiminta-alue toimii Someron, Forssan ja Tammelan alueella.

maaseututoimisto(at)somero.fi

Sepäntie 16 B, 31400 Somero (käynti helpoiten Akustintien kautta)