Euroopan Unionin osarahoittama
Kuva: Maaseutuverkosto, Martina Motzbäuchel

Suojakaistoja ei enää vaadita luomupelloille

– lannan levitykseen liittyvät säännöt pysyvät29.04.2026 15:29

Viljelijätukien perusvaatimuksiin eli ehdollisuuteen kuuluvat suojakaistat, joita jätetään vesistön varrella sijaitsevan pellon reunalle. Vuodesta 2026 alkaen suojakaistavaatimus ei koske enää luomuviljelyä, mutta kaistoja saa ja kannattaa yhä jättää.

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen johtava asiantuntija Mirella Levomäki kertoo, että tänä keväänä luomuviljelijöitä on tullut kysymyksiä suojakaistavaatimuksen poistosta.

Suojakaistat ovat vähintään kolme metriä leveitä kasvipeitteisiä ja muokkaamattomia kaistoja, joita jätetään vesistön varrella sijaitsevien peltolohkojen reunalle. Muokkaamaton kasvipeitteinen suojakaista suojelee vesistöjä pilaantumiselta ja valumilta.

Tukiehdoissa ei enää vaadita suojakaistoja luomupelloille.

– Muutos vaikuttaa lähinnä siten, ettei luomutiloilla vesistön reunalle tarvitse jättää muokkaamatonta kasvipeitteistä kaistaa. Ympäristösyistä kaistoja saa ja kannattaa yhä jättää, mutta niiden puute ei aiheuta ehdollisuuteen seuraamuksia, Levomäki sanoo.

Muista nitraattiasetuksen vaatimukset lannan levityksessä ja varastoinnissa

Ehdollisuuden vaatimus suojakaistoista ei koske enää luomutilojen luomualoja, eikä suojakaistojen puute vaikuta ehdollisuuden kautta luomutilan tukiin. Lannoituksessa ja lannan varastoinnissa pitää kuitenkin huomioida nitraattiasetuksen vaatimukset etäisyyksistä.

Nitraattiasetus koskee yhä kaikkia viljelijöitä. Lannoitus on kielletty viiden metrin etäisyydeltä vesirajasta.

Lisäksi seuraavan viiden metrin vyöhykkeellä vesistöstä lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden pintalevitys on kielletty, ellei peltoa muokata vuorokauden kuluessa levityksestä. Muihin nitraattiasetuksen vaatimuksiin voit tutustua valtioneuvoston asetuksesta.

Lisätietoa

Yhteystiedot

Mirella Levomäki, johtava asiantuntija, 0295 022 063, mirella.levomaki@elinvoimakeskus.fi

luomu.lounais-suomi@elinvoimakeskus.fi

valvonta.lounais-suomi@elinvoimakeskus.fi

Lisää uutisia

Uutinen
29.04.2026

Kangaskosken voimalamuseo avautuu yleisölle 9.5.2026

Uutinen
29.04.2026

Nuoret viljelijät ovat Lounais-Suomenkin ruuantuotannon turva ja tulevaisuus

Uutinen
27.04.2026

Tiesitkö, että Suomesta 95 % on maaseutua? Tutustu maaseuturahoitukseen

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.