Euroopan Unionin osarahoittama
Puusilta kevätpakkasilla.

Elinvoimaa maaseudulle Leader-ryhmien ja Itä-Suomen elinvoimakeskuksen yhteistyöllä

09.02.2026 09:25

Tuensaajien, Leader-ryhmien ja elinvoimakeskuksen välinen yhteistyö on olennainen osa sujuvaa Leader-hankkeiden käsittelyprosessia. Itä-Suomen yhteistyössä vahvuutena ovat hyvä keskusteluyhteys sekä yhteistyötä tukevat selkeät rakenteet ja työtavat, joita halutaan jatkaa ja kehittää edelleen myös tulevina vuosina.

EU:n maaseuturahoitusta myönnetään Itä-Suomessa vuosittain satojen yritysten ja yhteisöjen hankkeisiin. Rahoituksen avulla huolehditaan maaseudun elinvoimasta sekä yrittämisen ja asumisen edellytyksistä joka puolella Suomea. Osa rahoituksesta myönnetään paikallisten Leader-ryhmien kautta paikallisista tarpeista lähteviin ideoihin. Jotta ideasta syntyy rahoitusta saava hanke, tarvitaan yhteistyötä myös viranomaiskumppani elinvoimakeskuksen kanssa.

Leader-ryhmät kehittävät maaseutua oman alueensa parhaaksi

Leader-ryhmät ovat tärkeitä kumppaneita elinvoimakeskuksille maaseutuohjelman toimeenpanossa. Leader-ryhmät puoltavat EU:n maaseuturahoituksen kehittämistukea mikroyrityksille ja yleishyödyllisille yhteisöille omilla toiminta-alueillaan kehittämisstrategioidensa painopisteiden mukaisesti. Lisäksi jokaisella ryhmällä on oma vuosittainen rahoituskiintiönsä, josta tukea myönnetään, sekä määritellyt valintajaksot ja valintamenettelyt.

Jokaisen Leader-ryhmän toimintaa ohjaa oma paikallinen kehittämisstrategia, joka laaditaan yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Leader-ryhmä valitsee rahoitukseen hankkeita, jotka tukevat strategian tavoitteita. Leader-rahoitus tulee EU:n maaseuturahoituksen lisäksi valtiolta ja toiminta-alueen kunnilta. Lisäksi hankkeissa on mukana merkittävä määrä yksityistä rahoitusta ja talkootyötä.

Päätöksenteko Leader-ryhmissä perustuu kolmikantaan, joka pohjautuu paikallisen kumppanuuden periaatteeseen. Kehittämisyhdistyksen hallituksen jäsenet edustavat julkista hallintoa, maaseudun asukkaita sekä paikallisia yhteisöjä, kuten yhdistyksiä ja yrityksiä. Kolmikannalla halutaan varmistaa avoimuus ja tasapuolisuus päätöksenteossa ja paikallinen ote valinnoissa ja linjauksissa. Lisäksi osallistuminen päätöksentekoon myös sitouttaa alueen kehittämiseen.

Leader-ryhmien hallitus arvioi, onko hanke perusteltu suhteessa paikallisten kehittämisstrategioiden tavoitteisiin, kustannuksiin ja odotettuihin vaikutuksiin. Tavoitteena on, että julkiset varat käytetään vaikuttavasti ja tehokkaasti paikallisen kehittämisstrategian mukaisesti.

 

Pielavetinen yritys Insinööritoimisto Taitorakenteet Oy on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader Ylä-Savon Veturin kautta yritystoiminnan investointitukea. Rahoituksella saatiin tehostettua toimintaa ja tämän myötä saatiin muun muassa palkattua kaksi uutta työntekijää. Kuva: Insinööritoimisto Taitorakenteet Oy.
Pielavetinen yritys Insinööritoimisto Taitorakenteet Oy on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader Ylä-Savon Veturin kautta yritystoiminnan investointitukea. Rahoituksella saatiin tehostettua toimintaa ja tämän myötä saatiin muun muassa palkattua kaksi uutta työntekijää. Kuva: Insinööritoimisto Taitorakenteet Oy.

Elinvoimakeskus varmistaa kehittämistoiminnan laillisuuden

Leader-ryhmillä ja elinvoimakeskuksella on lainsäädännössä määritelty selkeät roolit hakemuskäsittelyssä. Elinvoimakeskus toimii Leader-ryhmien viranomaiskumppanina ja vastaa kehittämistoiminnan laillisuudesta. Kumppanuus on tärkeää, jotta paikallinen kehittämistyö voi toteutua sujuvasti ja vaikuttavasti.

Kun Leader-ryhmän hallitus on valinnut hankkeen rahoitukseen, eli puoltanut sitä, tekee elinvoimakeskus sille laillisuusharkinnan ja viranomaispäätöksen sekä käsittelee hakemusten maksuhakemukset. Laillisuusharkinta tarkoittaa, että hankkeen tukikelpoisuus varmistetaan. Samalla tarkistetaan tarvittaessa myös noudattaako hakija hankintamenettelyä ja valtiontukisääntöjä. Laillisuusharkinnalla varmistetaan, että julkisin varoin rahoitettavat hankkeet täyttävät EU:n ja kansallisen lainsäädännön vaatimukset.

Kehittämishankerahoitusta ja yritystukea voi hakea joko elinvoimakeskukselta tai Leader-ryhmältä moniin toimenpiteisiin. Hakijan kannattaa selvittää, kumpi taho on tarkoituksenmukaisempi rahoittaja. Tätä ohjaavat kansalliset ja EU-säädökset, elinvoimakeskuksien ja Leader-ryhmien välinen työnjako sekä elinvoimakeskuksen maaseudun kehittämissuunnitelma ja Leader-ryhmän oma strategia. Myös hankkeelle myönnettävän julkisen tuen enimmäismäärä ja tukivälineet voivat vaihdella toiminta-alueen ja rahoittajatahon mukaan.

Aluehallintouudistuksen myötä yhteistyötä laajennetaan Itä-Suomessa

Vuoden 2026 alun aluehallinnon uudistusta valmisteltiin jo hyvissä ajoin Leader-ryhmien ja elinvoimakeskuksen yhteisessä työpajassa. Yhteistyöhön osallistuu elinvoimakeskuksessa ja Leader-ryhmissä joukko asiantuntijoita rahoituksesta, maksatuksesta, neuvonnasta ja viestinnästä.

Maakuntatasolla yhteistyömuodot ovat aiempien vuosien myötä vakiintuneita ja hyväksi havaittuja, näiden työtapojen toivottiin jatkuvan myös virastouudistuksen jälkeen. Uuden viraston käynnistyessä yhteensovittamista tarvitaan, sillä ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä vaikuttavaa yhteistyötä. Tuensaajien, Leader-ryhmien ja elinvoimakeskuksen välinen yhteistyö on olennainen osa sujuvaa Leader-hankkeiden käsittelyprosessia.

 

Juvan riistanhoitoyhdistys sai EU:n maaseuturahoitusta SavonLuotsi Leaderin kautta yleishyödylliseen investointiin, jonka avulla hankittiin SimWay Hunt -ampumasimulaattorin yhteistyössä Sulkavan riistanhoitoyhdistyksen kanssa. Yhteisellä ampumasimulaattorilla harjoittelu on turvallista aloitteleville metsästäjille ja ammunnan harrastajille.
Juvan riistanhoitoyhdistys sai EU:n maaseuturahoitusta SavonLuotsi Leaderin kautta yleishyödylliseen investointiin, jonka avulla hankittiin SimWay Hunt -ampumasimulaattorin yhteistyössä Sulkavan riistanhoitoyhdistyksen kanssa. Yhteisellä ampumasimulaattorilla harjoittelu on turvallista aloitteleville metsästäjille ja ammunnan harrastajille.

Tiivis yhteistyö luo edellytykset sujuville hankekäsittelylle

Huolellinen hakemusvalmistelu on kaikkien etu. Siitä vastaa koko ketju: tuenhakijat, Leader-ryhmien työntekijät ja hallitusjäsenet ja elinvoimakeskuksen asiantuntijat. Jotta hakemuskäsittely onnistuu, tulee tuensaajan toimittaa tarvittavat tiedot määräajassa Hyrrä-järjestelmään.

Ennen Leader-ryhmän hallituskäsittelyä Leader-ryhmien työntekijät vastaavat siitä, että hakemusten käsittelyyn on saatu tuenhakijoilta tarvittavat tiedot. Leader-ryhmien hallitukset vastaavat siitä, että rahoitettavaksi valitut hakemukset ovat strategian mukaisia ja hakemusten harkinnassa noudatetaan EU-rahoituksen säädöksiä ja yhdessä sovittuja linjauksia. Elinvoimakeskus vastaa siitä, että tuen myönnössä ja maksussa lainsäädännön tulkinnat ovat yhdenmukaisia.

Itä-Suomen elinvoimakeskuksen alueella lainsäädännön tulkinnat tehdään Ruokaviraston ohjaamina Leader-ryhmien kanssa yhdessä keskustellen. Tärkein lähtökohta on kaikille se, että Leader-ryhmien strategioiden mukaan myönnettävä rahoitus saadaan jaettua läpinäkyvän ja tasavertaisen käsittelyprosessin kautta mahdollisimman vaikuttaviin ja tuloksellisiin hankkeisiin. Laillisuustarkastelu elinvoimakeskuksessa tähtää siihen, että myönnetyt avustukset pystytään maksamaan tuensaajille täysimääräisesti, ja että rahoitettua toimintaa jatketaan siinä tarkoituksessa, kuin mihin rahoitus on myönnetty.

Hyvä keskusteluyhteys, yhteistyötä tukevat selkeät rakenteet ja työtavat ovat Itä-Suomen yhteistyössä vahvuus, joita haluamme vahvistaa ja kehittää myös tulevina vuosina.

 

Ihmisiä poimimassa kukkia isolta kukkapellolta kesäpäivänä.
Rääkkylässä sijaitseva Karjalanruusun kukkapelto on saanut EU:n maaseuturahoitusta toiminnan ja tuotantoympäristön investointeihin Keski-Karjalan Jetina Leader-ryhmältä. Leader-rahalla on kehitetty myös Kukkakuhhaus-kesätapahtumaa, jolle myönnettiin Pohjois-Karjalan ympäristöpalkinto vuonna 2025. Kuva: Anna Romo/Itä-Suomen elinvoimakeskus

Lyhyesti

  • Elinvoimakeskukset toimivat tiiviissä hallinnollisessa yhteistyössä alueensa Leader-ryhmien kanssa viranomaiskumppanina.
  • Leader-ryhmiä ohjaa maa- ja metsätalousministeriö yhdessä Ruokaviraston kanssa.
  • Itä-Suomen elinvoimakeskuksen alueen Leader-ryhmillä käytettävissä oleva julkinen tuki (EU:n + valtion osuus) hanke- ja yritystukiin on vuosille 2023–2027 yli 26 miljoonaa euroa.
  • Itä-Suomen elinvoimakeskuksen alueella Leader-ryhmien valtuuksista hanke- ja yritystukiin on myönnetty avustusta vuoden 2025 loppuun mennessä yli 13 miljoonaa euroa. Hankkeiden kokonaiskustannukset ovat noin 26,6 miljoonaa euroa.
  • Kahdeksan Itä-Suomessa toimivan Leader-ryhmän käsittelyssä on ollut noin 2000 hakemusta, joista viranomaispäätös on tehty 1550:n hakemukseen. Näistä hyväksyttyjä yritys- ja hanketukia on 1070 kpl

Itä-Suomen elinvoimakeskuksen alueella toimii kahdeksan Leader-ryhmää:

Etelä-Savo 

 Pohjois-Savo 

Pohjois-Karjala  

Kartta Itä-Suomen Leader-rymistä.

Lisää uutisia

Uutinen
26.02.2026

Alkutuotanto kehittyy Itä-Suomessa – investoinnit ja nuorten kiinnostus kasvussa

Uutinen
25.02.2026

Maaseudun ja saariston asukkaiden näkemyksiä haetaan luonnon tilan parantamiseen ja ennallistamisen toteutukseen

Uutinen
25.02.2026

Itä-Suomen elinvoimakeskuksen maaseutuyksikkö esittäytyy

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.